Meidän tarinamme

Meidän pieni täydellinen tyttö syntyi rv 36+6. Saimme jo raskausaikana rv16 tietää, että lapsellamme on mitä todennäköisimmin Downin syndrooma. Kävimme alkuraskauden seulonnassa, jossa riskiluku Downiin oli 1:39. Lääkärin soittaessa tästä menin aivan shokkiin ja mietin voiko näin olla. Miten juuri me, onko se mahdollista. Itkin.

Valitsimme NIPT-tutkimuksen, jossa äidin verestä tutkitaan sikiön dna:ta. Tuloksia saimme odotella muutaman viikon. Ne varmaan olivat elämäni pisimmät viikot. Joka päivä kävin omakannasta katsomassa ovatko tulokset tulleet. Sitten yhtenä päivänä ne olivat päivittyneet sinne. Olin silloin yksin kotona. Avasin sivun ja luin vähän matkaa. Siellä se luki, trisomia 21. Itkin ja soitin paniikissa miehelleni. Hän tuli kotiin samantien ja olimme molemmat surullisia. Lähinnä pelotti kaikki ne liitännäissairaudet, millä oltiin peloteltu. Pian saimme ajan Oysiin sikiötutkimusyksikköön, jossa katsottiin sikiön rakenteita tarkemmin. Meidän onneksemme siellä ei mitään kummempaa näkynyt. Ehkä pieni reikä sydämessä. Koko raskauden ajan meitä seurattiin tarkasti ja ultrattiin muutaman viikon välein. Istukan virtauksissa oli koko raskauden ajan häikkää ja supistukset olivat tosi kovia pitkin raskautta.

Rv 36+4 menimme Kemin synnärille tarkastukseen, kun en tuntenut vauvan liikkeitä. Kaikki oli hyvin, mutta supistusten takia vauva ei ilmeisesti halunnut pahemmin liikkua. Noustessa käyriltä minulla menikin yllättäen lapsivedet. Minut vietiin ambulanssilla Oysiin ja lapsiveden menosta 57h päästä saapui meidän rakas lapsemme. Sain pitää häntä vähän aikaa sylissä, kun häntä lähdettiinkin jo huonon hapettumisen takia viemään teholle. Siellä vietimme 3 viikkoa. Hapettuminen aina välillä parani ja sitten se huononi taas yhtäkkiä. Jo oltiinkin taas takaisin happiviiksissä. Sydäntä tutkittiin tarkasti ja löytyikin kaksi pientä reikää. Hänellä on myös synnynäinen sydämen rakennevika. Läpät eivät ole ihan siinä missä pitäisi ja toinen läppä vuotaa. Sitä nyt seurataan, mutta siitä ei nyt pitäisi olla mitään haittaa. Korkeintaan sitten vanhempana. Vihdoin, kun hapettuminen parani ja kolmen sinivalohoidon jälkeen, pääsimme kotiin.