Meillä oli lauantaina ihana päivä, nähtiin minun tädin perhettä pitkästä aikaa. Korona on rajoittanut nyt näkemistä kauheasti, ennen ollaan nähty paljon useammin. Tuli kyllä tarpeeseen ajanvietto yhdessä ja sitä aikaa osaa nyt arvostaa vielä paljon enemmän. Ilmakin suosi meitä, se oli aurinkoinen vaikkakin oli kylmä tuuli ja maisemat olivat mitä parhaimmat!
Minun tädin perhe oli meille tosi iso tuki raskausaikana ja silloin kun Meea syntyi. He olivat ensimmäisten joukossa joille puhuimme, kun saimme tietää Meean Downin Syndroomasta ja minusta on niin ihanaa miten he ovat eläneet meidän mukana tätä ainutlaatuista matkaa. Meea oli kolme viikkoa teholla syntymän jälkeen ja me yövyimme tädin luona koko sen ajan. Se oli itselle tosi raskasta aikaa, kun piti pieni jättää teholle yksin yöksi. Tädin perheen luona jo heidän pelkkä läsnäolo auttoi suruun ja ikävään. Meillä on ollut aina todella läheiset välit.
Takapakkeja tuli Meealla teholla ollessa, se tuntui silloin todella raskaalta ja pelottavalta. Kun kerran lähdimme teholta pois ja tädin luokse päästyä ovesta sisään aukesivat kyynelkanavani. Itkusta ei meinannut tulla loppua, selitin tädille ja serkulle kuinka taas Meean hoidossa oli tullut takapakkia. Hapetus oli jälleen romahtanut eikä Meea voinut hengittää ilman apua. He lohduttivat minua ja itkivät minun kanssani, olivat läsnä siinä hetkessä. Se oli surullinen hetki, mutta silti yksi elämäni parhaista. He ovat tukeneet minua todella paljon läpi elämäni ja voin aina luottaa siihen, että he ovat täällä jos joskus tukea tarvitsen. He ovat minun perhettä ja tärkeä osa sitä. Osaan kyllä kirjottaa, mutta minulle ei ole niin helppoa puhua minun tunteista kasvotusten. Toivottavasti se tunnelukko joskus häviää. Toivon että joskus voisin puhua näistä asioista kasvotusten.
Vietimme ihanan illan ulkona nuotiopaikalla jutellen, syöden herkkuja, juhlien vuosia ja aikaa yhdessä viettäen. Meillä oli hauskaa ja toivottavasti pääsemme viettämään taas pian aikaa yhdessä, se aika on arvokasta❤️
Minja Sinkkonen 