Downin syndrooma, raskauden keskeytys — kipeä aihe

Minulle tuli taannoin kysymys että mitä mieltä olen raskauden keskeytyksestä, jos se tehdään Downin syndrooman takia? Kysymys on vaikea, erittäin vaikea. Jokaisellahan on oikeus omiin päätöksiin, enkä minä ole oikea ihminen ketään tuomitsemaan. Valehtelisin kuitenkin jos sanoisin, ettei se tunnu yhtään pahalta.

Katson omaa lastani, omaa täydellistä ja rakasta lastani. Mietin, että moni ei häntä haluaisi ja jotkut pitävät jopa inhottavana. Kyllä se sattuu sydämeen, varsinkin kun se oma rakas lapsi on nyt tässä. Tuntuuhan se pahalta kuulla kun joku sanoo, ettei itse haluaisi tuommoista lasta ja minusta minulla on oikeus tuntea pahaa mieltä siitä. Joskus mietin, että mitä ihmiset näkevät Meeassa tai mitä he näkevät katsoessaan ihmistä jolla on down. Ajattelevatko he, että siinä on ihan suloinen lapsi, mutta enpä haluaisi tuollaista itselleni. Tiedän joidenkin ajatellevan, että olemme tuoneet hirveän taakan tähän yhteiskuntaan. Tiedän sen siksi että niin meille on sanottu. Tiedän myös kaikkea muuta hirveää mitä meille on sanottu. Yksi yleisimmistä on se, että meidän olisi pitänyt tehdä abortti. Eniten toivon, että tähän ajatusmaailmaan tulisi muutos ja jokaisella olisi oikeus tehdä päätös itse. Jokaisella on oikeus elämään eikä kukaan voi sanoa toiselle, että olisi pitänyt tehdä abortti. Jos semmoista ajattelee, voi sen pitää omana tietona, koska ne ovat kamalia ajatuksia.

Aihe on sellainen mitä itsekin usein mietin ja toistan vielä, että minä en voi ketään tuomita. Minä olen niin ylpeä omasta lapsestani ja rakastan häntä tosi paljon. On vaikeaa ajatella, että joku pitää häntä inhottavana tai ei voi sietää ajatusta lapsesta kenellä on Downin syndrooma.

Jokaisella kuitenkin on oikeus niihin omiin päätöksiin ja minä en voi niitä tuomita. Lapsi itsessään on jo iso muutos elämässä ja erityislapsi tuo siihen vielä isomman muutoksen. Kukaanhan ei voi vielä raskausaikana tietää kuinka vaikea kehitysvamma tulee olemaan, joten ehkä sitä on hyvä jokaisen miettiä onko valmis erityiseen matkaan. Toisaalta kukaan ei voi raskausaikana luvata, etteikö lapsella olisi syntyessään kehitysvammaa tai tule sitä myöhemmin elämässä saamaan. Tähän asti Meea on tuonut meille paljon rakkautta, vaikka ollaankin jo jouduttu palveluista taistelemaan. Minä en kadu päivääkään sitä, että ollaan saatu näin ihana lapsi meidän elämään. En voisi olla onnellisempi tai ylpeämpi.

Toivon, ettei kukaan tekisi päätöstä hätiköiden, toivon, että ihmiset näkisivät ihmisen Downin syndrooma takana. Toivon, että jokainen saa punnita päätöstään rauhassa ja että ketään ei painostettaisi suuntaan tai toiseen. Uskon kuitenkin, että jos vanhemmat päätyvät raskauden keskeytykseen, se ei ole helppoa ja päätös on varmasti raskas.

Eli siis lyhyesti mitä mieltä minä olen? Jokaisella on oikeus tehdä omat ratkaisunsa ilman muiden tuomitsemista. Saattaahan se tuonne sydämen pohjukkaan nippasta ja vähän tuntua pahalta, tuntuukin. En voi miettiä sitä asiaa ja samalla katsoa Meeaa, koska silloin se vain sattuu liikaa. Varsinkin se sattuu, että joku voi ajatella lapseni olevan ällöttävä ja häntä ei sen takia haluta tähän maailmaan. Toivon, että en kenenkään mieltä pahoita tällä tekstillä ja heille, joilla asia on tälläkin hetkellä ajankohtainen, haluan vain sanoa että tsemppiä ja tämä ei ole maailmanloppu. Itseasiassa päinvastoin❤️

4 vastausta artikkeliin “Downin syndrooma, raskauden keskeytys — kipeä aihe

  1. Hyvä postaus. Tulipa itsellä mieleen; En usko yleisimmän syyn Down lapsen aborttiin olevan se, että lapsi koetaan ällöttävänä. Luulen että asiassa enemmän painaa se epävarmuus ja pelko kehitysvamman laajuudesta ja elämän vaikeudesta. Tästä aiheesta pitäisi enemmän puhua ja saada juuri tätä tälläistä arkea näkyviin, mitä teilläkin on täällä ja instagramissa. 🧡

    Liked by 1 henkilö

    1. Kiitos! Olet varmasti oikeassa, epävarmuus ja pelko ovat varmasti suurimassa osassa. Minulle on pahasti juurtunut itselle tuo sana ällöttävä, kun olen sen niin monessa tilanteessa kuullut. Niin pitäisi puhua! ❤️

      Tykkää

  2. Oon pahoillani, että ootte saaneet kuulla tuollaisia kommentteja, tällaiset kommentoijat sitten varmaan ovat itse täydellisiä ihmisiä. Ehkä heiltä on unohtunut, että ihmisarvo meillä kaikilla on sama ❤
    Mulla itsellä on ollut alakoulusta lähtien ystävä, jolla on Downin syndrooma. Hänkin on täydellinen sellaisenaan. On vaikeaa ymmärtää ja vielä vähemmän hyväksyä sitä, että jotkut ajattelevat enemmän tukitoimia tarvitsevien ihmisten olevan taakkana yhteiskunnalle. Nämä aurinkoihmiset tuovat ympärilleen niin paljon iloa ja valoisuutta, että sitä ei voi mitata rahassa. Kaikilla meillä on oma tehtävämme ja tarkoituksemme, ja koen kaikkien tapaamieni aurinkoihmisten opettaneen minulle valtavasti aitoa kohtaamista ja ehdotonta välittämistä. Monimuotoisuus on rikkaus, kaikkia tarvitaan.
    Toivon teidän perheellenne kaikkea hyvää❤ Sinulla on taito tuoda asiat kauniilla tavalla esille, ja olet aivan huippu äiti Meealle!

    Tykkää

    1. Meille tulee onneksi pääasiassa positiivisia kommentteja ❤️ ja pelkästään nuo kommentit ei ole ollut Meealle, olen kuullut niitä jo ennen kuin meillä edes on Meeaa ollut 😔

      Kyllä, nimenomaan se on rikkaus. Se on jo tuonut meidänkin elämään niin paljon rikkautta ja rakkautta❤️ Kiitos paljon , yritän olla paras mahdollinen äiti ❤️

      Tykkää

Jätä kommentti