Siitä on aikaa kun olen viimeksi blogiin kirjoittanut ja siksi ehkä kirjoittaminen tuntuukin nyt hankalalta. Asiaa olisi niin paljon enkä tiedä mistä lähtisin kirjoittamaan. Paljon on tapahtunut tässä välissä. Olemme saaneet perheeseemme ihanan uuden jäsenen, Mimosan. Hän syntyi elokuun lopussa. Meea on ottanut sisaren hyvin vastaan, vaikka alkuun vaan työnsi siskoa pois. Nyt siskoa on ihana silitellä ja haluu ollakin paljon siskon lähellä.
”Ensimmäiset päivät synnärillä olivat raskaita, halusin vain kotiin. Olin tosi itkuinen ja tuntui vain että haluan nukkumaan, ahdistus oli voimakasta.”
Raskausaika oli minulle vaikea, olin niin kipeä fyysisesti että lopussa väsyin jo henkisestikin. Oli vaikea olla kun ei pystynyt mitään tekemään ja olisin halunnut touhuta Meeankin kanssa kaikkea. Paikat oli niin kipeät ja väsymys niin kovaa, että loppuraskaus meni lähinnä maatessa ja se tosiaan otti koville. Uupumusta oli ilmassa, masentuneisuuttakin. En osaa sanoa tälle kaikelle nimeä, koska haen sitä vielä itsekin. Synnytyksen jälkeen kuitenkin väsymys paheni ja vauvan itku tuntui todella pahalta, olin todella väsynyt. Ensimmäiset päivät synnärillä olivat raskaita, halusin vain kotiin. Olin tosi itkuinen ja tuntui vain että haluan nukkumaan, ahdistus oli voimakasta. Sainkin synnytyksen käynnistyksen väsymyksen vuoksi, olin niin loppu.
Päästiin onneksi kotiin muutaman päivän jälkeen, pikku hiljaa olo alkoi kotona helpottaa. Vaikka vauvan itku tuntui pahalta ja itseäkin itketti. Se johtui suurimmaksi osaksi väsymyksestä. Olin niin väsynyt, en ollut nukkunut moneen yöhön ja päivisinkin torkkunut vain hetkiä. Vauva itki vielä ekat yöt yhtenään, se oli raskasta. Vieläkin yöt ähistää mahaa, mutta onneksi siinä saa itse vähän nukuttua välissä. Onneksi kuitenkin sitten sain välissä nukuttua paremmin ja kerättyä voimia. Kävin myös juttelemassa ammattilaisen kanssa, purkamassa tuntemuksia. Ja näitä käyntejä haluan jatkaa myös tulevaisuudessa.
”Mutta nämäkin on semmoisia asioita joista ei varmasti kauheasti puhuta, kyllä mulla itsellä ehkä jollain tasolla hävettää kertoa tämmöistä.”
Alku oli siis raskas ja loppuraskaus tai oikeastaan koko raskaus oli raskas. Olen tosi surullinen että en pystynyt oikein nauttimaan raskausajasta, nyt se on ohi ja muistona on kipu ja väsymys. Mutta eihän asiat aina mene niinkuin haluaa, jotkut asiat on epäreiluja. Nyt siis tilanne on jo paljon parempi, opetellaan uutta arkea ja katsotaan sisaruksia ihastellen. Raskausaika aiheutti minulle kovia painajaisia, mistä en alkuun edes puhunut kenellekään. Painajaiset liittyivät vanhaan traumaan, joka nosti vanhat tunteet pinnalle. Se taas aiheutti ahdistusta, siihen päälle vaikea raskaus ja väsymys.
Joten helppo raskaus ei ollut ja synnytyksen jälkeinen arkikaan ei lähtenyt heti mallikaasti rullaamaan. Ei mennyt ihan oppikirjan mukaan, niin kai ajattelen ja ajattelin. Mikä se oppikirja sitten on? Ei kaikki aina ole yhtä vauvakuplaa eikä kaikki ole aina niin mustavalkoista. Ei kaikki mene aina niinkuin elokuvissa, eikä kaikki aina ole niin ihanaa. Elämä on välillä vaikeaa, eikä asioihin voi aina itse vaikuttaa vaikka kuinka haluaisi. Joskus on hyvä myöntää olevansa väsynyt ja nyt pitää hidastaa tahtia. Minä en sitä meinannut millään myöntää itselleni, sitten kun sen myönsin niin asiat helpottuivat jo paljon. Sainkin paljon apua lähipiiriltä ja muilta tahoilta. Mutta nämäkin on semmoisia asioita joista ei varmasti kauheasti puhuta, kyllä mulla itsellä ehkä jollain tasolla hävettää kertoa tämmöistä. Olisi ihana kertoa että kaikki meni hyvin ja elämä on ihanaa, mutta nyt se ei ihan mennyt niin. Onnellisia kyllä ollaan meidän perheestä ja uudesta tulokkaasta. Onneksi minulla on ihana mies, joka on ollut iso tuki!❤️
Nyt me eletään päivä kerrallaan, olo on helpottanut huomattavasti kun on saanut levättyä. Se, että sai edes yhden yön nukuttua paremmin, helpotti jo todella paljon. Nyt olen päässyt Meean kanssa touhuamaan ja se on ollut ihanaa. Minulla oli niin huono omatunto loppuraskaudessa, kun minusta ei ollut touhuamaan oman lapsen kanssa. Se harmitti todella paljon. Piristää kummasti kun pääsee käymään ulkona lenkillä ja ylipäänsä touhuamaan. Vielä ei fyysinen kunto ole ihan huipussaan, mutta pikku hiljaa kuitenkin parempaan päin.
Joten tämmöistä meillä on täällä ollut, näin tiivistettynä. Rankka raskaus, synnytyksen jälkeinen romahdus, kohtutulehdus ja kaavinta, menneisyyden traumojen käsittelyä, uuden tulokkaan ihastelua. Ei kaikki kuitenkaan ole ollut kamalaa, ollaan ihan rakastuneita Mimosaan. Ja Meea ja Mimosa yhdessä on niin suloisia. En malta odottaa kun molemmat tepastelee yhdessä menemään❤️
Seuraavan kirjoituksen kirjoitankin sitten Meean kuulumisista ja mitä uutta ollaan opittu❤️
Minja Sinkkonen 