Muuttohommia vauva-arjen keskellä

Meidän muutto on nyt valmis ja meillä on uusi ihana asunto. Miten ne muuttohommat sitten kokonaisuudessaan sujuivat pienen vauvan kanssa, olihan siinä hieman haasteita.

Pakkaaminen aloitettiin hyvissä ajoin ettei kaikki jäisi aivan viime tinkaan ja muuttohommat sujuisivat sutjakkaasti. Ideana oli että minä pakkaisin kotona kun Jerkku on töissä ja tietenkin yhdessä silloin, kun ehdittäisiin. Kerran se yksin pakkaaminen taisi hyvin onnistuakin ja siihen kertaan se sitten jäi. Meidän pieni kun ei malttaisi hetkeäkään olla yksin. Meeaa pitäisi olla koko ajan viihdyttämässä ja se teki pakkaamisesta välillä oikeastaan mahdotontakin. Sopeuduin sitten kohtalooni viihdyttämään Meeaa ja pakkasimme Jerkun kanssa usein yöllä tai sitten toinen viihdytti Meeaa kun toinen pakkasi.

Saimme kuin saimme kaikki pakattua muuttopäivään mennessä ja itse muutto sujui ihan hyvin. Olimme Jerkun kanssa vieneet jo paljon tavaroita uudelle asunnolle banaanilaatikoissa ja minä olin purkanut aika paljon tavaroita jo kaappeihin. Minä kun tykkään että kaikki tavarat saisi paikalleen ja ne eivät lojuisi pitkään laatikoissa. Niin kuin nytkin, pari päivää muutosta, oli minulla kaikki laatikot jo tyhjinä ja pois vietyinä. Muutto sujuikin sen ansiosta ehkä vähän paremmin.

Meea oli muuttopäivänä tosi itkuinen ja vierastaminen osaltaan hankaloitti muuttoa. Onneksi Meea nukkui vaunuissa aamusta hyvän aikaa kun mummu työnteli vaunuja pihalla. Meillä kävi hyvä tuuri koska Meea ei juuri koskaan vaunuissa nuku! Olimme vanhalla asunnolla Meean kanssa niin pitkään, että kaikki tavarat oli saatu kyytin ja lähdimme sitten uudelle asunnolle. Olin imettänyt Meean ennenkuin tavaroita alettiin kantamaan peräkärryihin ja seuraavan kerran imetin uudessa asunnossa. Se sujui sillälailla hyvin ja eihän meillä nyt onneksi mikään pitkä muuttomatka ollutkaan. Siinä vaiheessa, kun tavaroita alettiin laittamaan paikoilleen ja purkamaan, alkoi Meealla hirveä itku. Osaltaan se oli vierastamisesta, mutta uskon myös että Meealla oli maha kipeä. Meea on ollut muutenkin taas todella itkuinen iltaisin.

Kyllähän muutto väsytti ja vielä kun yöunet olivat jääneet niin huonoiksi. Olen tosi onnellinen, että muutto on nyt ohi ja pikku hiljaa esineille alkaa löytymään omat paikat. Meeankin huone alkaa pikku hiljaa muodostumaan. Muuttaminen on kivaa vaan vielä mukavampaa on kun se on ohi.