Synnytys on varmasti yksi minun parhaimmista kokemuksista tässä elämässä. Usein saa lukea niitä tarinoita, kun kaikki ei ole mennyt suunnitelmien mukaan. Tämä ei kuitenkaan ole semmoinen kertomus.
Illalla olimme menossa mieheni Jerkun kanssa jo nukkumaan ja aloin ihmettelemään, kun Meea ei ollut liikkunut koko illan aikana. Siitä alkoikin sitten yritykset saada toinen liikkeelle. Kokeiltiin kylmän veden juontia, makean syöntiä ja liikkumista. Mikään niistä ei kuitenkaan auttanut. Minua supisteli noin 10 minuutin välein. En kiinnittänyt siihen kuitenkaan sen enempää huolta, koska minua oli supistellut pitkin raskautta.
Lähdimme kuitenkin Kemin synnärille näytille ja siellä kätilö totesi, että supistusten takia vauva varmasti on liikkumatta, koska käyrillä kaikki oli hyvin. Kätilö antoi luvan nousta käyriltä. Silloin noustessa tuli kova kipu ja tunsin, kun housuni kastuivat. Hetken luulin jo, että pissasin housuun. Lapsiveteni kuitenkin menivät. Aloin itkemään hirveästi ja sanoin, etten halua synnyttää. Jerkku ja kätilö nauroivat yhdessä. Kätilö sanoi, ettei nyt oikein ole muita vaihtoehtoja. Etukäteen oli sovittu, että synnytän Oysissa, joten minut laitettiin sinne ambulanssilla. Matka meni hyvin ja supistuksia tuli 4min välein.
Perillä minut vietiin synnärille, jossa pääsin käyrille. Supistukset kuitenkin alkoivat tulemaan paljon hitaammin. Pääsin vähäksi aikaa synnytyssaliin ja sain tavata vielä pelkokätilön, koska pelkäsin synnytystä aivan kauheasti. Kävimme toiveeni läpi ja hän tsemppasi minua kovasti. Aamulla pääsimme osastolle odottamaan synnytyksen kulkua. Vuorokauden vietimme siellä ja sitten pääsimme takaisin synnytyssaliin.
Tuntui, ettei synnytys oikein lähde etenemään, että se jumittaa paikallaan. Meillä oli kuitenkin mieheni kanssa hauskaa synnytyssalissa eikä minua oikeastaan pelottanut ollenkaan.
Minulla oli koko ajan turvallinen olo ja kätilöt olivat todella mukavia.
Sain muutaman kerran kipupiikin. Se teki olon hassuksi, mutta ei vienyt kipuja juurikaan pois. Eivät ne kivut silloin oikeastaan niin pahoja olleetkaan. Ainakin Jerkulla oli sen jälkeen hauskaa kuunnella minun höpötyksiä. Seuraavaksi minulle laitettiin kohdunkaulanpuudute. Sen laitto ei sattunut ollenkaan. Lähinnä se ääni säikäytti. Sain sen kolme kertaa ja se tehosi noin tunnin ajan.
Loppupuolella olin valvonut yli kaksi vuorokautta ja aloin olemaan todella väsynyt. Kätilö ehdotti, että nyt laitettaisiin epiduraali. En saanut kuitenkaan kivuilta nukuttua. Pakko kuitenkin sanoa, että eivät ne kivut silti sietämättömiä olleet. Niiden kanssa pärjäsi oikein hyvin. Epiduraalin laitto ei sattunut yhtään. Vähän puudutteen laitto nipisti. Sitten, kun se alkoi tehota niin kivut hävisivät enkä tuntenut enää supistuksia. Voi että se oli ihanaa. Sain samantien nukuttua 5 tuntia. Samalla laitettiin oksitosiinitippa ja nesteet tippumaan. Oksitosiini ei kuitenkaan ollut yön aikana tehnyt mitään, joten se laitettiin aamulla nopemmalla vauhdilla tippumaan. Muutama tunti ja Meea oli maailmassa.
Kätilö kehotti minua käymään vessassa ja avuksi sain peräruiskeen. 20 minuuttia ähisin siellä ja olin kipeä. Huusin Jerkulle, että ei tule mitään. Koko ajan on hirveä paine, en saa mitään tulemaan. Itkin ja olin turhautunut. Jerkku pyysi kätilön paikalle ja hän sanoi, että laitetaan lisää epiduraalia. Ähisin sängyllä, että tuntuu kauhea paine. Sitten kätilö sanoi, että tarkistetaan tilanne. Olin ollut alle tunti sitten auki 5cm ja nyt kun kätilö katsoi tilannetta, olinkin kokonaan auki ja vauva oli jo tulossa. Olin ponnistanut vessassa vauvaa. Ei siis ihme, että oli kovaa paineen tunnetta!
Siitä sitten aloin ponnistamaan kyljellään, eikä se edes pahemmin sattunut. Tunsin vain painetta. 20 min ponnistin ilokaasun voimin. Kätilö oli todella ihana ja osasi ohjata hienosti. Koko ajan oli turvallinen olo, siinä oli kyllä kätilö oikealla alalla. Sitten viimeinen ponnistus ja sain Meean mahan päälle. Se oli ihan uskomatonta. En oikein itkultani meinannut saada sanaakaan suustani. Istukan tuloa en edes huomannut, epiduraali alkoi juuri ponnistuksen jälkeen taas vaikuttamaan. Onneksi se ei vaikuttanut aikasemmin niin tunsin milloin pitää ponnistaa.
Kaiken kaikkiaan meni 57h lapsivesien menosta, että sain oman aarteeni syliin ja pääsin ihmettelemään tuota uutta elämää.
Kaikin puolin minun synnytys meni hyvin ja se oli todella voimaannuttava kokemus. Ei ollenkaan pelottava, eikä hirveän kivulias. Tottakai minä ne supistukset tunsin ja olihan ne kipeitä, mutta ei niin kipeitä etteikö niistä olisi selvinnyt. Kätilöt suhtautuivat tosi lämpimästi erityislapsen syntymiseen, täydet pisteet siitä heille. En edes Meean syntyessä muistanut koko Downin Syndroomaa, hän oli minun kaunis lapseni ja täydellinen juuri noin. ❤️
Minä tein sen, pystyin siihen kaikista peloista huolimatta. Se oli aivan ihanaa ja kävelinkin heti synnytyksen jälkeen suihkuun. Seuraavana aamuna pääsin pois osastolta. Sanoinkin Jerkulle, että voisin lähteä synnyttämään heti uudestaan. 😉
Minja Sinkkonen 