Meea kasvaa ja kehittyy päivä päivältä, mutta mitä sitten kun mummun ja papan naama saa itkemään? Meille on kotiutunut tuo ihana vierastaminen. Oltiin jo vähän arveltukin tätä, kun videopuheluita soittaessa mummuille ja papoille Meea usein alkoi itkemään jo äänen kuullessaan. Se itku ei välillä ole mitään pientä vaan saattaa olla ihan täyttä huutoa ja kestää pitkään vaikka olisi äidin sylissä hyssyteltävänä.
Muuttopäivänä vierastamisesta tuli varmuus, kun aina muiden kuin meidän sylissä Meea alkoi itkemään. Varsinkin silloin kun näki kasvot ihan suoraan. Olihan välissä kyllä reilu kuukausi, kun ei ollut mummuja ja pappoja nähnyt kasvotusten. Itkee Meea kyllä muidenkin sylissä keitä on nyt viime aikoina tavattu, ehkä me ei ihan heti osattu tätä yhdistää vierastamiseen vaikka selvät merkit olikin. Isi ja äiti on tällä hetkellä suosiossa, onhan ne vanhemmat nyt kaikista turvallisimmat ja aina läsnä.
Varmaan vierastamista on osaltaankin pahentanut se, kun ei olla koronan takia niin paljon ihmisiä tavattu. Vasta nyt ollaan taas alettu tapaamaan muita ihmisiä enemmän.
Eiköhän tämäkin vaihe tästä ohi jossakin vaiheessa mene, jos ei kohta niin sitten myöhemmin. Nyt ollaan Posiolla reissussa ja Meea saakin ahkerasti tuijotella mummujen ja pappojen naamoja. Jospa niihin taas äkkiä tottuisi. Vietetään Jerkun isyysloman viimeistä viikkoa täällä ja yritetään nauttia paljon tästä ajasta. Sunnuntaina suunnataan takaisin Kemiin, uuteen kotiin kohti arkea ja sen kommelluksia❤️
Minja Sinkkonen 