Minulla on sellainen ajatus että oon muita huonompi, ihan pohjasakkaa. Ja eritoten ajattelen, että masennus huonontaa mua ihmisenä ihan hirveästi ja oon sen takia kertakaikkiaan ihan paska.
Eihän asia näin ole, masennus ei tee ihmisestä huonoa. Koulutus, parisuhde tai harrastus ei määritä ihmistä, vaan ihminen tekee sen ihan itse. Voi päättää tekeekö hyviä tekoja ja kohteleeko muita ihmisiä tasavertaisesti. Vai nostaako itseään jalustalle vai pitääkö itseään samanvertaisena kuin muut ovat. Loppujen lopuksi me kaikki ollaan samasta puusta veistetty.
Kukaan ihminen taas ei ole täydellinen. Me ollaan vain ihmisiä ja joskus me saatetaan loukata toisiamme tarkoittamatta. Joskus jopa loukataan tarkoituksella, mutta se miten sen jälkeen toimii, on ihan eri asia. Osaako pyytää anteeksi? Jokainen tekee virheitä, kukaan meistä ei tosiaankaan ole täydellinen, eikä sellaista kannata tavoitella, koska täydellisyyttä ei olekaan.
”Me kaikki ollaan vain hentoja ihmisiä, herkkiä hajoamaan.”
Jos kokee olevansa parempi ihminen kuin muut, niin silloin omassa ajatusmaailmassa on jotain korjattavaa. Me kaikki ollaan ihmisiä ja me kaikki voidaan mennä rikki, ihan yhtäkkiä ja odottamatta. Oli sitten presidentti tai kuka tahansa. Sen kaiken ulkokuoren ja kulissin takana on vain hento ihminen joka on varsin herkkä hajoamaan. Voi hajota vähäsen tai sitten voi romahtaa kokonaan. Joskus joku tapahtuma johtaa romahtamiseen tai joskus sille ei ole edes mitään kummempaa syytä. Ihmismieli on niin kummallinen ja erikoinen.
Mä oon romahtanut kokonaan, mutta olen jo alkanut keräämään palasia yhteen, se ei ole helppoa ja joskus ei edes kiinnostaisi tehdä niin. Mutta mä olen käynyt ihan pohjalla ja koko ajan kiipeän sieltä ylöspäin, välillä tulee horjahtamisia. Olen yrittänyt itselle takoa ajatusta päähän, että ei masennus tee minusta huonompaa. Ei romahdus huononna minua ihmisenä.
Ajatus kuitenkin oli, että ei me voida verrata kuka on parempi ja kuka huonompi. Me ollaan kaikki ihmisiä ja se miten me kohdellaan ja nähdään toisemme, niin juuri se määrittää meidät loppupeleissä. Me kaikki ollaan vain hentoja ihmisiä, herkkiä hajoamaan. Mutta sä määrität sen näetkö muut ihmiset samanvertaisina. Koska siinä vaiheessa, kun alkaa pitämään itseään muita parempana, on joku mennyt vikaan ja siinä vaiheessa voi vielä kääntää suuntaa. Kukaan meistä ei ole täydellinen, aina ei osata sanoa juuri oikeita sanoja, ei me voida tietää kaikkea mutta me kuitenkin voidaan yrittää kohdata toisemme samanarvoisina. Virheitä saa tulla ja niitä tuleekin, se on sitä elämää. Kukaan ei ole täydellinen, eikä tarvitse ollakaan.
Masennus ei huononna ihmistä, erilaisuus ei huononna ihmistä, yhdenvertaisuudessa taas on voimaa.
Minja Sinkkonen 