Siitä alkaa olemaan muutama kuukausi, kun kotiuduin osastolta. Nyt on ehtinyt ajattelemaan siellä oloa ja sitä millaista se oikein oli.
Se osasto jolla minä olin oli välillä aika rauhaton, kun taas toisena päivänä se oli aivan rauhallinen ja välillä jopa kodinomainen. Rauhattomia päiviä olivat ne kun potilaita oli paljon ja tietenkin riippuen heidän sairauksistaan. Niistä en lähde avaamaan enempään, koska jokaisella on oikeus yksityisyydensuojaan.
Olin päivystysosastolla johon tuotiin akuuteimmat tapaukset, väkisinkin joskus oli rauhatonta. Mutta onko missään sairaalassa ikinä rauhallista?
Mulla alussa aristi liikkua missään ja ajattelin että mulla on leima otsassa, jossa lukee ”sekopää”, niin minä alkuun ajattelin itsestäni. Minusta jälkeenpäin se on aika surullista. Taas muista en niin ajatellut, koska tiesin jokaisen olevan siellä omista syistä ja jokaisella on joku sairaus. Siellä sai kavereita ja huomasi etten paini näiden asioiden kanssa yksin, on muitakin.
”Öisin alkuun mulla pelotti, en tiedä edes miksi”
Osaston rytmi oli selvä, aamulla mentiin tiettyyn aikaan aamupalalle, sitten otettiin aamulääkkeet, sitten oli oleskelua ja hoitajan kanssa juttelua. Meillä oli myös mahdollista käydä erilaisissa pajoissa. Minä kävin sellaisessa missä sai esimerkiksi maalata, tehdä koruja, laulaa karaokea yms. En edes muista mitä kaikkea siellä pystyi tekemään, koska siellä oli todella paljon tekemistä.
Ruokailut oli aina samaan aikaan, se oli tärkeää että rutiinit pysyi joka päivä samana. Lääkkeet otettiin myös samaan aikaan aamuin ja illoin. Sitten jos on vapaakulut sai käydä kaupassa ja ulkoilemassa päivällä. Myös sopimuksen mukaan sai käydä kaupungilla, kunhan siitä oli sovittu etukäteen ja lääkäri oli hyväksynyt ”loman”. Myös kotilomat oli mahdollisia ja jos ne meni hyvin, oli niiltä mahdollisuus kotiutua.
Öisin alkuun mulla pelotti, en tiedä edes miksi tai no alkuun pelotti olla ylipäänsä. Se meni äkkiä ohi, kun huomasin että ei ole mitään hätää. Osastosta oppi jopa tykkäämään, kunhan noudatti itse myös rutiineja ja osallistui toimintaan eli niihin päivän rutiineihin. Siellä ei ole tarkoitus vaan maata vaan päinvastoin, siellä kannustetaan mukaan toimintaan.
”Kaikki mielikuvat mitä mulla oli osastohoidosta muuttuivat siellä ollessa”
Se paikka missä minä olin oli kyllä kaikin puolin hyvä, uutena vuotena nähtiin jopa ilotulitus. Hoitajat olivat mukavia vaikka aina ei oltu samaa mieltä, mutta eihän se ole tarkoituskaan. Osastolla painotetaan siis rutiineja ja toisten kanssa höpöttely, korttien pelaaminen ja ulkoilu piristi ja se oli tosi mukavaa. Pesulla sai käydä millon halusi ja meidän osastolla oli sauna pari kertaa viikossa. Myös ystävät ja perheenjäsenet sai käydä kylässä, joka päivä oli pitkät vierailuajat.
Se oli aika rentoa oleskelua ja semmoista itsensä etsimistä, siellä joutui oikeasti ajattelemaan paljon asioita. Minäkin huomasin itsessäni muutaman huonon käyttäytymismallin. Sitä aikaa oli, väkisinkin siinä joutuu ajattelemaan. Mutta uskoisin sen olevan yksi tarkoitus, ihminen ehtii ajatella. Minä olen iloinen että ajattelin ja huomasin itsessäni väärät käyttäytymismallit, nyt voin lähteä muuttamaan niitä. Eihän muutos hetkessä tapahdu mutta hiljaa hyvä tulee.
Mulla jäi kaiken kaikkiaan tosi hyvä maku käteen osastosta ja voisin mennä sinne uudestaankin. Kaikki mielikuvat mitä mulla oli osastohoidosta muuttuivat siellä ollessa. Se on ihan samanlainen kuin olisit sairaalassa muutenkin, ehkä vielä mukavampaa. Joten ehdottomasti jos mietit ja sinnittelet yksin kotona, niin osasto on hyvä vaihtoehto. Sitä ei ollenkaan tarvitse pelätä❤️
Minja Sinkkonen 