Tekijä: Minja Sinkkonen

Ulkonäkö ja itsetunto — kun ei voi hyväksyä itseään

julkaissut Minja Sinkkonen, kategoriassa masennus, Yleinen

Mä kipuilen paljon itseni kanssa ja oman ulkonäön, varsinkin paino on mulle kova paikka. Mulla ahdistaa oikeastaan aina kun puhutaan painosta, oli sitten kyse laihtumisesta tai mistä vaan siihen liittyvästä. Mä kipuilen sen kanssa kovasti ja siinä mulla on paljon työstämistä. Mulla on vielä pitkä matka edessäni, mun itsetunto ei ole parhaimmasta päästä.

Mulla kaikki juontaa alkunsa kiusaamisesta, eikä siitä pelkästään, on muitakin tekijöitä. Varmasti moni asia on vaikuttanut mun itsetuntoon ja siihen miten näen itseni. Muistan ikuisesti kun minulle koulussa sanottiin: ”Olet ylisuuri käpy joka on pudonnut oksaltaan, kun on niin lihava”. En ole voinut näinkään monen vuoden jälkeen unohtaa sitä. Kiusaaminen jättää jälkensä.

”Tästä on jotenkin tosi vaikea kirjoittaa, kun ei tiedä miten kirjoittaisi”

Mun on vaikea suhtautua omaan ulkonäköön ja ison osan ajasta pidän itseäni ällöttävänä. Kun katson itseä pelistä, kiinnitän huomiota ”vikoihin” mitä löydän itsestäni. Pidemmän päälle sekin on todella raskasta. Painosta puhuminen on mulle todella vaikeaa, ihan sama mitä siitä puhutaan. Tuntuu välillä että elämä pyörii paljon sen ympärillä ja se määrittää paljon ihmisessä. Vaikka se ei tietenkään näin ole. Uskon muutenkin että ihmisen erityinen kauneus kumpuaa sisältä päin ja ulkoisesti meistä jokainen on kaunis.

Mun pitäs oppia näkemään itseni eri tavalla, ja lisätä itsenikin siihen, että kaikki ovat kauniita ja jokainen saa olla sellainen kuin on. Minä kyllä ajattelen niin, mutta itseni kohdalla se on todella haastavaa. En voi ajatella niin, koska olen ällöttävä.

”Mun itsetunto on saanut aikoinaan kolhun ja kipuilen sen kanssa vielä tänäkin päivänä”

Tästä on jotenkin tosi vaikea kirjoittaa, kun ei tiedä miten kirjoittaisi. Kun tuntee itsensä välillä ihan ällöttäväksi, kerta kaikkiaan oksettavaksi. Minusta kaikilla on oikeus kehorauhaan ja meidän ei pitäisi mollata itseämme, esimerkiksi ”Olenpa lihava, olinpa kauhean painava yms”, se voi tuntua kuulijasta tosi pahalta. Vaikka sillä ei tarkoittaisi loukata toista, niin sillä loukkaa koska toiselle se paino voi olla kova paikka ja vaikka ei olisikaan, niin ei se ole mukavaa. Mulla pitäisi itsellä muistaa tämä myös ja pitäisi oppia rakastamaan itseä sellaisena kuin on.

Myöskään kenenkään kehoa ei ole ok kommentoida millään tavalla, vaikka sillä tarkoittaisi hyvää niin voi loukata toista. Ei ole okei heittää ”wau oletpa laihtunut”. Toiselle voi tulla olo, että ”ai olinko sitten lihava”. Jokainen varmasti tajuaa pointin mitä tällä haen. Jokainen ansaitsee kehorauhan, eikä sillä pitäisi olla merkitystä minkälainen keho kenelläkin on. Jokaisella on oikeus olla omassa rauhassa omassa kehossaan. Lisään tähän vielä saman: ”Uskon muutenkin että ihmisen erityinen kauneus kumpuaa sisältä päin ja ulkoisesti meistä jokainen on kaunis”.

Uskoisin että moni muukin kipuilee tällaisten asioiden tai ajatusten kanssa, en varmasti ole ainoa. Näistä asioista on tosi vaikea puhua, tuntee tavallaan itsensä heikoksi vaikka eihän se niin ole. Sehän se on hauskaa, kun sen tietää ja sitä ei silti voi sisäistää, uskoa itse. Minä uskon että jokainen ansaitsee kehorauhan ja minä uskon että minäkin ansaitsen sen itseltäni.

Mun itsetunto on saanut aikoinaan kolhun ja kipuilen sen kanssa vielä tänäkin päivänä. Se harmittaa ja surettaa. Ehkä kirjoitan joskus lisää tästä aiheesta, mutta nyt jätän tämän tähän. Toivoen että pikku hiljaa saan rakennettua omaa itsetuntoa ylöspäin, koska suunta ei voi olla kuin ylöspäin!

Miten mulla menee — oon yrittänyt jaksaa

julkaissut Minja Sinkkonen, kategoriassa masennus, Yleinen

Nyt oon ollut kotona suurinpiirtein kuukauden päivät. On mennyt vaihtelevasti, toinen päivä on hyvä ja toinen huono, mutta mikä tärkeintä niin siellä on niitä hyviä päiviä. Ja niitä on alkanut tulemaan yhä enemmän ja enemmän.

Itsetuhoisuus on hävinnyt kokonaan, mikä on mahtava asia, en halua tällä hetkellä tehdä itselle mitään. Taannoin se että halusin, oli arkipäivää. Se on aika surullista. Joskus mun päivät meni siihen, kun tuskissani mietin kuolemaa. Se tuska oli tosi kova. Joskus makasin vessan lattialla tuskissani, en tiennyt siinä hetkessä mitä muutakaan tehdä. Halusin karkuun sitä oloa, halusin sen olon loppuvan.

”Tuntuu että ne pitäisi sylkeä ulos, mutta niitä on niin paljon etten tiedä mistä alottaisin”

Oon yrittänyt jaksaa, ehkä käytän liikaakin voimia siihen. Pitäisi antaa itselle armoa ja välillä on ok jos ei jaksakaan. Sitten tulee taas uusi päivä ja voi jaksaa uudestaan. Mä yritän parhaani, muuhun en oikeastaan kykene. Minä teen virheitä, olenhan ihminen. Musta tuntuu että jos en riitä jollekin näin niin sillon en voi sille mitään. Mun sairaus on aiheuttanut mun käytökseen kaikenlaista, enhän olisi sairas jos se ei niin olisi tehnyt. Ihmiset ehkä helpommin sen ymmärtäisivät jos kyse olisi jostain somaattisesta sairaudesta, vaikkapa epilepsiasta. Kai se on jollekin helpompi ymmärtää, mutta yhtälailla masennuksen oireet on oikeita ja ei niitä itse itselleen haluaisi. Voi kun en joutuisi käymään tätä kaikkea läpi ja voisin olla omaitseni. Mutta jos jään siihen vellomaan, niin en pääse eteenpäin ja tämä minulla pitäisi muistaa.

”Silti eihän tämä niin yksinkertaista ole, että nyt ollaankin yhtäkkiä kunnossa”

Mulla on ollut paljon ajatuksia viime aikoina. Tuntuu että ne pitäisi sylkeä ulos, mutta niitä on niin paljon etten tiedä mistä alottaisin. Se onkin yksi asia mikä on rasittanut viime aikoina, olisi niin paljon asiaa. Se sitten toisaalta ahdistaakin, vaikka on paljon muitakin ahdistuksen aiheita. Ei ole ollut oikeastaan viime aikoina sellaista ihmistä kenelle niitä purkaa tai ehkä en ole osannut purkaa. Se tuntuu pahana olona ja siltä kuin aina itkettäisi, mutta kyyneliä ei vain tule. On mulla viikottaiset käynnit mielenterveyshoitajan luona, mutta se on loppujen lopuksi lyhyt aika, eikä siinä ehdi sanomaan kaikkea mikä on mielessä. Mun oma hoitaja on ollut vielä pois töistä, niin uuden kanssa menee aina hetki ennen kuin pääsee kunnolla jutun juurelle.

Vaikka tässä nyt kaikki kuulostaa kauhean negatiiviselta niin ei se sitä koko ajan ole. Välillä tai aika useinkin jo nauran, ihan aidosti. Myös aito hymy näkyy enemmän kasvoilla, se on ihanaa. Olen myös yrittänyt tehdä mielekkäitä asioita, vaikka se tuntuu joskus vaikealta. Silti eihän tämä niin yksinkertaista ole, että nyt ollaankin yhtäkkiä kunnossa. Vielä on matkaa edessä, mutta on sitä jo melkonen matka tultukin eteenpäin. Olen ylpeä itsestäni, useammin. On kuitenkin hetkiä vielä kun en ole ja olo tuntuu toivottomalta. Ahdistuksen kanssa kamppailen vielä joka päivä, mutta olen löytänyt keinoja hallita sitä ja se on tosi mahtavaa. Mutta ahdistuksen kanssa ei ole helppo elää, toivoisin todella sen pian helpottavan.

Kutakuinkin eteenpäin mennään ja minä kyllä selviän tästä. Onhan mulla ihana perhe, mahtavia ystäviä, tukijoukkoja❤️

Varjopuoli juhlista, riitelyä ja menolippu Kiinaan

julkaissut Minja Sinkkonen, kategoriassa masennus, Yleinen

Meillä oli juhlat lauantaina. Kaikenhan olisi toivonut menevän juuri nappiin ja sujuvan ilman suurempia ongelmia. Mutta se mitä monikaan tai oikeastaan kukaan ei nähnyt tapahtui suljettujen ovien takana. Mitä siellä sitten tapahtui?

Minä olin kiukkunen, todella kiukkuinen. Multa on lopetettu yksi lääke ja se lopetus vielä saa tosi äkäiseksi, vaikka ei silläkään voi kauheasti puolustella. Sitten juhlat alkoi painaa päälle ja tuli stressiä, ihan oikeastaan tyhjästä. Ei ollut mitään syytä stressata, silti tein niin.

”Siellä näkyy rakkaus, mutta on siellä myös räiskyviä tunteita, riitojakin”

Olin puolison kanssa meidän makuuhuoneessa, stressasin kovasti ja puoliso taisi siihen yrittää jotain kannustavaa sanoa. Minä hermostuin ihan totaalisesti. Taisin manata hänet Kiinaan asti, vähintään. Siinä tovi riideltiin tai minä riitelin. Puoliso otti vastaan sitä mitä minä suustani päästin. En kyllä ole ylpeä todellakaan siitä mitä sanoin. Voin kertoa että se ei ollut mitenkään mukavaa ja harmittaa hirveästi, että piti olla niin inhottava.

”Mutta ihanienkin juhlien takana voi tapahtua kaikenlaista”

Idiootti taisi olla lempein sana minkä silloin suustani päästin. Pääsi kyllä semmosia sanoja suusta ettei niitä kehtaa edes kirjoittaa, mutta jokainen voi varmaan kuvitella. Uskoisin näin. Hetken olin jo perumassa koko juhlia, mutta se olisi ollut vain lapsilta pois enkä niin haluaisi tehdä.

Halusin kuitenkin kertoa tämänkin puolen ihanasta päivästä ja siitä elämästä, mikä ei monestikaan ole aina niin ruusuista. Kukaan meistä ei ole täydellinen, en minä eikä kukaan muukaan. Ja tämäkin on vain sitä elämää. Meillä ei ainakaan ole täydellinen avioliitto. Siellä näkyy rakkaus, mutta on siellä myös räiskyviä tunteita, riitojakin. Tosin pääosin minun puolelta, koska osaan olla temperamenttinen.

Me käydään aina jälkeen päin tilanteet läpi ja pyydetään anteeksi. Puolin ja toisin, tietenkin riippuu onko yhdessä riidelty vai onko kaikki ollut yksipuolista. Tällä kertaa se taisi juurikin olla sitä yksipuolista. Onneksi puolisolla on lehmänhermot, eihän se silti oikeuta ketään haukkumaan tai manaamaan sinne Kiinaan asti.

Monestikaan me ei sillä tavalla riidellä, hyvin harvoin. Kinastella kyllä osataan, monesti vähän kiusoittelevaan sävyyn. Mutta ihanienkin juhlien takana voi tapahtua kaikenlaista. Olisitko sinä uskonut kuvien perusteella sellaista?

Keinoja hallita ahdistusta

julkaissut Minja Sinkkonen, kategoriassa masennus, Yleinen

Multa on paljon kyselty apuja ahdistuksen hallintaan ja mitä keinoja minä käytän sen hallitsemiseksi?

Ahdistus on hyvin vaikea tunne ja mieluummin eläisin ilman sitä. Se nyt kuitenkin on ja kulkee mukana. Olen yrittänyt etsiä keinoja hallita ahdistusta ja tässä niitä tulisi. Varmasti kaikki ei toimi kaikilla, mutta tässä on mun omat keinot.

Lääkkeetömät keinot ahdistuksen hallintaan:

Maalaaminen
Piirtäminen
Kirjoittaminen
Paljain jaloin ulkona juoksu

Lenkki
Leipominen
Ruuanlaitto
Sauna
Kylmä suihku
Lämmin suihku

Jalkojen/käsien uittaminen kylmässä vedessä
Kuminauhalla ranteeseen räpsyttely
Hengitysharjoitukset
Ystävälle soittaminen

”Talvella olen tykännyt paljon siitä kun voi juosta paljain jaloin ulkona”

Mulle tehtiin osastolla kriisisuunnitelma, eli missä on kaikki vaiheet ennen lääkkeen ottoa ja sitten viimeisenä päivystykseen lähtö. Mä olen aika hyvin pystynyt menemään sen mukaan. Eli ensin lääkkeetön keino, ystäville soitto ja sitten lääke. Jos tilanne tosiaan menisi pahaksi ja mikään ei auttaisi, tulisi minun lähteä päivystykseen. Mutta se on tosiaan viimeinen vaihtoehto.

Mulla on pari ystävää merkittynä kriisisuunnitelmassa kenelle voin tiukan paikan tullen soittaa. Puoliso on myös merkattu sinne, ja hänelle voin myös puhua kun ahdistaa. Kriisisuunnitelman olisi hyvä olla esillä kotona, niin muutkin voi nähdä mikä silloin olisi suunta, kun sinua alkaa ahdistamaan.

”Minäkin etsin vielä omia keinoja ja maalaamisesta olenkin saanut tosi hyvän keinon hallita ahdistusta”

Talvella olen tykännyt paljon siitä kun voi juosta paljain jaloin ulkona, se vie ahdistuksen pois. Mutta ainoa ongelma on se, että se on vaikeaa aloittaa kun on ahdistus päällä. Pitäisi vain jotenkin pystyä lähtemään ulos juoksemaan. Eikä sekään auta että tietää sen helpottavan. Mutta sitä kannattaa kokeilla jos siihen on mahdollisuus. Mulla myös sauna auttaa paljon ahdistukseen ja käydäänkin melkein joka ilta saunassa, siellä pystyy jotenkin tosi hyvin rentoutumaan. Lämmin suihku auttaa myös ahdistukseen.

Mulla on joskus välillä ollut paha tapa viillellä ahdistuneena, siihen tarpeeseen/ahdistukseen olen ottanut käyttöön kuminauhan räpsyttely ranteeseen. Kyllä se on auttanut kun sitä on vain tehnyt. Aluksi olin vähän epäileväinen sitä kohtaan, mutta kyllä se vain toimii kun sitä kokeilee tai ainakin minulla se on toiminut.

Suihkussa jalkojen ja käsien uitto kylmässä on joskus pahimpaan ahdistukseen auttanut. Kun vain on saanut aikaiseksi sinne mennä. Kylmä on oikeastaan hyvä keino ahdistukseen, laittaa vaikka kädet kylmän hanan alle.

Keinoja on varmasti paljon ja jokaisella ne on erilaiset. Minäkin etsin vielä omia keinoja ja maalaamisesta olenkin saanut tosi hyvän keinon hallita ahdistusta. Kun ahdistus alkaa nousemaan, yritän päästä silloin maalaamaan. Aina se ei tietenkään ole mahdollista ja silloin pitäisi käyttää muita keinoja. Joskus lääkkeettömät keinot ei auta ja otan sen lääkkeen. Onneksi nekin on keksitty, pitäisi vain muistaa ottaa se ajoissa.

Ahdistus ei oo kiva kaveri, tsemppiä sullekin jos painit sen kanssa❤️

Miten voi tukea masentunutta läheistä

julkaissut Minja Sinkkonen, kategoriassa masennus

Multa kysyttiin onko vinkkejä miten läheinen voisi kohdata masentuneen?

Kaikkihan on tietenkin yksilöllistä ja kaikki ei päde kaikkiin. Kerron tässä kuitenkin omat kokemukseni ja vinkkini. Osan olenkin jakanut jo aiemmin.

Masennus on rankkaa myös masentuneen lähipiirille, koska tekeehän se kipeää katsoa vierestä toisen tuskaa ja itse ei osaa auttaa mitenkään. Sehän siinä onkin, ei osaa auttaa mitenkään. Masentunutta on hyvin vaikea auttaa, jos hän ei itse halua apua tai on siinä vaiheessa missä kieltää masennuksen itseltään kokonaan. Puhun nyt vahvasti omasta kokemuksesta.

”Monesti tunnen olevani taakka läheisilleni, ajattelen että heidän olisi helpompi ilman minua”

Kaikkein suurimmassa osassa on ymmärrys ja vielä kerran se ymmärrys. Masentuneena tulee käyttäydyttyä välillä ihan erilailla kuin normaalisti, tekee asioita joita ei yleensä tekisi. Silloin läheisiltä kaipaa kaikista eniten ymmärrystä ja tukea. Sitä on itsekin niin hämillään ja tuskissaan kaikesta, eikä haluaisi olla masentunut. Silloin parasta mitä voi antaa on se ymmärrys ja tuki. Masentunutta voi auttaa hakemaan apua jos hän sitä itse haluaa, painostaminen ja pakottaminen ei kuitenkaan auta.

Mulle on ollut tärkeä tietää, että minua ei hävetä ja on ok olla sairas, aina ei voi olla vahva. Mun on pitänyt kuulla se, olen tarvinnut kuulla sen. Masentunutta ei voi toinen oikeastaan parantaa, mutta tukena voi olla. Aina se ei vaadi edes sanoja, mutta jos auttaa arjen askareissa niin sekin jo auttaa paljon. Se voi olla ihan joku pienikin asia, pyykinpesu, kaupassa käynti, siivous, virallisten asioiden hoitaminen.

”Masentuneena on todella uupunut, joten tilanteesta syyllistäminen ruokkii vaan masennusta ja pahentaa oloa”

Todella vaikea sanoa mikä auttaa kullakin juuri siihen tilanteeseen missä on, mutta se että on vieressä ja ymmärtää sitä käytöstä, se on jo iso asia. Aina ei tarvitse edes mitään suuria sanoja, sekin riittää kun on läsnä eikä tuomitse. Pahinta itselle on ollut se jos läheinen ei ole ymmärtänyt ja itselle on tullut sellainen olo, että mikä minussa on vikana, parhaani yritän joka päivä ja sekään ei riitä. Ja monesti tunnen olevani taakka läheisilleni, ajattelen että heidän olisi helpompi ilman minua, eivät joutuisi kärsimään samalla siinä sivussa.

Näistä sanoista saisin itse paljon voimaa: Olen tässä sinun tukena, mennään yhdessä eteenpäin ja se on okei ettei aina ole vahva. Et sinä itse ole tätä aiheuttanut, masennus on sairaus, joka tulee ilmoittamatta, se ei ole sinun vika. Nyt on vaikeaa, mutta joku päivä huomaat, että voit taas hengittää ilman tuskaa. Sinun ei tarvitse eikä pidä hävetä tätä tilannetta, masennus on sairaus siinä missä muutkin. Nyt keskityt vain toipumiseen, muu maailma odottaa kyllä.

Masentuneena on todella uupunut, joten tilanteesta syyllistäminen ruokkii vaan masennusta ja pahentaa oloa. Eli paljon ymmärrystä ja tukea💚 Ja vielä kerran sitä ymmärrystä💚

Mun on myös ollut tärkeä kuulla, että olen rakas ja tästä selvitään yhdessä, ne on ollut mun voimasanat tai voimasana: yhdessä❤️

Mistä syystä jouduin psykiatriselleosastolle

julkaissut Minja Sinkkonen, kategoriassa masennus, Yleinen

Miksi minä oikeastaan jouduin sinne osastolle? Sisältövaroitus: Itsetuhoisuus

Mulla tuli kotona hetki, kun pyysin puolisoa viemään minut päivystykseen. Se hetki oli semmoinen että halusin kuolla, jopa halu tehdä itselle jotain oli todella kova. Lasten itku alkoi olla silloin todella hankalaa kuunneltavaa, se ahdisti tosi kovasti. Olin myös viillellyt pahaan oloon, tuskaiseen ja toivottomaan oloon. Mulla oli myös ajatus siitä miten sen kaiken saisi loppumaan.

”Tein semmosia asioita mitkä itselle oli epänormaaleja”

Ne ajatukset säikäytti itseni sen verran, että halusin pikimmiten lähteä päivystykseen. Tai oikeastaan en halunnut lähteä, en tiedä mikä minut silloin sai lähtemään. Olihan mulla ollut niitä ajatuksia ennenkin mutta tällä kertaa ne oli erilaisia, ne oli voimakkaita. En tänäkään päivänä tiedä mikä minut sai lähtemään, ehkä se oli hyvä ystävä joka oli tukena. Kuka tietää?

Toisella kertaa kun jouduin takaisin osastolle, niin mulla meni todella lujaa. Olin vauhdissa ja menossa joka paikkaan, teinkin koko ajan jotakin. Laitoin itseäni, hiuksia, tein kasvonaamiota, halusin tanssimaan. Shoppailin silloin tosi paljon. Se oli erilaista kuin normaalisti ja nyt sen itsekin hahmottaa, kun vointi on suht tasainen. Tein semmosia asioita mitkä itselle oli epänormaaleja.

Olin elämäni kunnossa, vaikka en oikeasti ollut. Mulla oli liikaa vauhtia niinkuin kaksisuuntaisessa mielialahäiriössä maniassa on tai mulla epäillään, että silloin olisi voinut olla hypomania. En tiedä kiinnostaisiko teillä kuulla siitä enemmän?

”Mutta sekin on parempi kuin maata sängyssä aivan masentuneena ja haluta kuolla”

Mun vauhti kuitenkin vaikutti myös siihen, että olin tosi uhmakas, uhmasin lääkäriä vastaan että mulla on kaikki hyvin. En itse asiassa muista siitä kerrasta kauheasti mitään. Mulla oli voimakas tarve liikkua ja höpöttää ja olisin halunnut lähteä tanssimaan, koska kaikki on hyvin. Ei mulla tosiaan ollut. Joudun toistamiseen M1-lähetteellä psykiatriseen hoitoon. Epäilynä silloin kaksisuuntainen mielialahäiriö ja se persoonallisuushäiriö. Vieläkään en diagnoosia ole varmaksi saanut, koska siihen vaaditaan ainakin todistettavasti kaksi maanista jaksoa. Mulla olisi ollut yksi.

Sitten mulla on ollut/on vieläkin masennusta, vaan se masennus alkaa pikku hiljaa helpottamaan. Tilalle on tullut vaikea ahdistus, mutta sekin on parempi kuin maata sängyssä aivan masentuneena ja haluta kuolla.

Lääkäri pohti että raskaus ja nyt viimeinen synnytys olisi laukaissut mahdollisen kaksisuuntaisen ja kaiken tämän. Oikeastaan tämä tuntuu ihan sekamelskasta, siltä se itsestä tuntuu kun ei ole saanut niitä diagnooseja vielä virallisesti. Se helpottaisi niin paljon elämää kun ne voitaisiin sanoa. Mutta niinkuin olen aiemmin sanonut, niin mielenterveysasiat on semmoinen diagnoosiviidakko. Yritäppä sieltä jotain löytää.

Mistä sinä haluaisit kuulla lisää?

Päiväkotielämää erityisen kanssa

julkaissut Minja Sinkkonen, kategoriassa Yleinen

Meea on ollut kohta vuoden päivät päikyssä ja se on mennyt tosi hyvin.

Meealla on ollut oma-avustaja alusta lähtien, mikä on mahtava asia. Tuntuu että tämmöinen on ihan luksusta ja monessa paikassa ei resurssit siihen riitä. Mikä on toisaalta hirveän surullista. Meealla on ollut kaksi avustajaa ja molemmat ovat olleet, ja yksi on vieläkin ihan huippu!

Meea sai sammakon synttärikorttina ja ensimmäiseltä avustajalta pipsakortin, kun hän lopetti työskentelyn Meean kanssa❤️

Meea on ollut nyt siskon kanssa viitenä päivänä viikossa seitsemän tuntia päivässä päiväkodissa. Aamuisin heillä on sammakkoaiheinen aamupiiri, josta Meea tykkää tosi paljon❤️ Meea saikin päiväkodista sammakkosynttärikortin💚🐸

”Mulla oli mielikuva missä Meea istuu yksin nurkassa, en tiedä mistä se tuli”

Päiväkodissa käytetään tukiviittomia ja kuvia kaikilla lapsilla, eli ei vain Meealla. He laulavat ja katsovat yhdessä tukiviitottuja lauluja. Kielinupun videot ovat tulleet kaikille tutuiksi. Minusta on ihanaa nähdä kuinka Meean päikyssä olemiseen panostetaan. Seinät ovat kuvia täynnä ja viedessä sekä hakiessa näkee kuinka Meealla käytetään tukiviittomia. Ja on ihana asia että muutkin lapset osaavat niitä, niin he voivat niiden avulla kommunikoida Meean kanssa. Eihän se varmasti vielä isoa ole, mutta parikin viittomaa on jo ihan huippu juttu.

Siskokset käsikädessä❤️

Meea menee aina pääsääntöisesti hyvällä mielellä päikkyyn, sanoo vaan ”heihei” ja vilkuttaa. Ensimmäisenä pitää aina mennä käsienpesulle ja Meea kyllä muistaa sen. Meillä on käytössä päiväkodin kanssa reissuvihko. He kirjottaa mitä päikyssä on tapahtunut ja me kirjotetaan jos Meealla on tapahtunut jotain jännää, niin tietävät päikyssäkin mitä Meea tarkoittaa tai mistä Meealle puhua. Se auttaa myös Meean ja päiväkodin henkilökunnan kommunikointia. Päiväkotiin myönnettiin myös henkilökunnalle tukiviittomakoulutus, viisi tuntia. Se on todella hyvin. Fysioterapeutti ja puheterapeutti myös ohjeistaa henkilökuntaa. Ihan tavallisissakin arjen askareissa, että miten voi tukea Meean kehitystä niiden ohella.

Mulla pelotti kamalasti päiväkodin aloitus. Mulla oli mielikuva missä Meea istuu yksin nurkassa, en tiedä mistä se tuli. Onneksi minun mielikuvat ei pidä paikkaansa sitten yhtään ja Meealla on mahtava päikky. Ollaan todella onnekkaita ja pitää muistaa olla kiitollinen.

Ei ole päikystä mitään huonoa sanottavaa, ihanat hoitajat ja Meea viihtyy siellä niin hyvin. Tuntuu itsestäkin mukavalta viedä Meea hoitoon, kun tietää että siellä on hyvä olla❤️

Impulssit — räjähtelyä ja lentäviä mandariineja

julkaissut Minja Sinkkonen, kategoriassa masennus, Yleinen

Sisältövaroitus: Itsensä vahingoittaminen

Kysyin Instagramissa teiltä, että kiinnostaako tietää mitä impulsseja minulla on ollut. Moni vastasi kyllä, joten tässä nyt kirjoitan. Mietin vaan mistä lähtisin liikkeelle.

Jos joku miettii että haluanko kertoa niistä ja enhän paineen alla kirjoita, niin en tietenkään. Kysyin sen takia, että kiinnostaako kellään ylipäänsä semmoinen ja mielelläni kerron. Siitäkin syystä jos se auttaisi toisia. Haluan tähän alkuun painottaa, että minulla on tällä hetkellä kaikki hyvin. Impulssit on loppunut ja kaikki on muutenkin tilanteeseen nähden ok. Se että kerron näistä, niin ajattelin että joku voi saada näistä apuakin.

Mulla on ollut paljon erilaisia impulsseja nyt masentuneena. Silmälasien ja puhelimen heittely on varmasti niistä yleisin. Kuitenkin nyt synnytyksen jälkeen tilanne räjähti käsiin. Minä tuhosin suurimman osan mun vaatteista ahdistuneena ja toinen mitä tein, niin lahjoitin osan meidän rahoista Hyvä Joulumieli- keräykseen. Ei se nyt mikään pieni summa ollut. En tiedä tänäkään päivänä miksi, älä kysy. Sen tiedän että olin silloin sekaisin ja todella ahdistunut. Oikeastaan tuska kuvaa sitä tunnetta parhaiten, mikä minulla silloin oli.

”Se oli kiva, sen tuskaisen asian sai käännettyä hauskaksi ja se ei ollut enää niin paha”

Toisekseen olen viillellyt itseäni. Se on tosi huono tapa mikä minulle on jäänyt nuoruudesta päälle. Viilsin itseäni päivystyksessä, kun minulla oli niin huono olla. Joku oli jättänyt sakset lavuaarin päälle ja näin kai tilaisuuteni tulleen. Sitten yritin karata päivystyksestä ja painin jonkun verran vartijan kanssa. Enhän minä tietenkään pärjännyt, en sitten yhtään. Viillot oli sen verran syviä, että tarvitsi pari tikkiä. Toinen mitä tein, niin löin itseäni päähän. En oikeastaan tiedä miksi tein tuon kaiken. Kai tähänkin sopii sanoa, että olo oli todella todella tuskainen. Nyt kun ajattelee niin tällä hetkellä tuo tuska on pois, se on oikeastaan mahtavaa. Vaikka ahdistus onkin jäänyt päälle.

Mulla tuli myös osastohoidossa semmoisia impulsseja missä lähdin pois osastolta. Yleensä olin takaisin jo seuraavana päivänä, joten niistä ei todellakaan ollut hyötyä. Yhtenä kertana lähdin tosi kiihtyneenä, nakkasin laukut lattialle ja sieltä vieri mandariinit ulos, tallasin pari mandariinia muusiksi, kun tielle sattui. Ja tälle ei voi enää kuin nauraa!😂 Mulle vitsailtiin loppuosastoaika jos oli mandariineja iltapalalla. Se oli kiva, sen tuskaisen asian sai käännettyä hauskaksi ja se ei ollut enää niin paha.

Yksi kerta minua alkoi ahdistamaan niin paljon osastolla, että otin ja lähdin. Ajelin bussilla keskustaan ja mietin, että mitä ihmettä? Mitä minä nyt sitten teen. Menin hotelliin yöksi ja päädyin seuraavana päivänä takaisin osastolle. Sillälailla sitten.

”Nyt en voi menneitä asioita muuttaa, mutta voin elää tätä hetkeä ja tässä hetkessä minulla on kaikki ihan hyvin”

Yksi päivystysreissu kaadoin muutaman penkin ja naulakon. Kai mulla oli niin paha olla. Tuntuu että pitää puolustella tekemisiään, eihän niitä voi oikeastaan mitenkään puolustella. Ja tämä käytös ei ole minulle mitenkään ominaista. On pohdittu lääkärien kanssa liittyykö kaikki kaksisuuntaiseen, luultavasti. Mielenasiat on vain niin vaikea diagnosoida.

En osaa sanoa mistä uudet impulssit ovat tulleet. Ehkä sen mahdollisen kaksisuuntaisen mukana ja varmaan myös persoonallisuushäiriö vaikuttaa asiaan. Ei sitä kukaan voi varmaksi tietää, mutta jäljestä päin ne ahdistavat todella paljon. Enkä ymmärrä käyttäytymistäni ollenkaan, en sitten ollenkaan. Jos voisin tehdä kaiken tekemättömäksi, niin varmasti sen tekisin. On vaikea ymmärtää kun ei tunnista itseään käyttäytymisestään. Kaikki muuttui synnytyksen jälkeen. Mutta kaikki muuttuu myös paremmaksi. Nyt en voi menneitä asioita muuttaa, mutta voin elää tätä hetkeä ja tässä hetkessä minulla on kaikki ihan hyvin. On tultava sinuiksi menneisyyden kanssa, että voi jatkaa eteenpäin ja tätä minä yritän, osaksi olen jo päässytkin. Uskon myös että tämä kirjoittaminen on osa sitä prosessia.

Osastolla olo aikana mulla kävi usein tämmöinen ihana pieni vieras

On vielä muutama impulssi mistä en ole vielä valmis kertomaan, pitää käsitellä ne asiat ensi itseni kanssa. Mutta tässä tuli muutama esimerkki. Kirjoitan varmasti tulevaisuudessa lisää, aina sitä mukaa kun olen siihen valmis. Tähän olin valmis, tämän pystyin kertomaan ja päivien kuluessa tulen varmasti kertomaan paljon muutakin. Jotkut asiat pidän myös varmasti itsellänikin. En siksi että enkö voisi niistä kertoa, vaan on kiva jos muutama asia pysyy ihan vain meidän perheen keskuudessa❤️

Ahdistus polttaa rintaa — tuntuu ettei kestä

julkaissut Minja Sinkkonen, kategoriassa masennus, Yleinen

Ahdistus, tuo edelleen ei niin ihana kaveri joka välillä tai aika useinkin on kylässä.

Se tuntuu rinnan keskellä, tosi inhottavana tunteena, se polttaa, se painaa, se tuntuu raskaalta. Sitten kun se tulee päälle, niin kaikki mahdollinen ahdistaa. Jopa lapsen itkukin voi ahdistaa, siis käytännössä kaikki ahdistaa. Se että kukaan puhuu minulle, ihan tavallisia asioita voi lisätä ahdistusta tai se että pitäisi tehdä jotain. Riippuu tekemisestä pahentaako se ahdistusta vai lievittääkö se sitä.

”Jos niin vaikeaksi menisi ettei nekään auta, tulisi minun lähteä päivystykseen”

Minun ajatukset ahdistuneena vaihtelee. Yleensä sitä alkaa ajattelemaan niitä negatiivisia asioita. Vaikka ”minun ystävä ei enää halua olla tekemissä minun kanssa” tai ”onkohan minun ystävällä kaikki hyvin, onko jotain sattunut”. Jutut saattaa lähteä aivan laukalle, ahdistus tuo ihmeellisiä ajatuksia ja sitten voimistaa muita ajatuksia. Mulla tulee usein tunne, että kukaan ei haluaisi olla minun ystävä tai kaikki pitää minua inhottavana. On monia ajatuksia mitä on käynyt pään sisällä, ahdistus saa ihmeitä aikaan.

Mun masennus on alkanut helpottamaan, mutta kamppailen vieläkin ahdistuksen kanssa. Olen kyllä jo löytänyt keinoja miten selvitä ahdistuksen kanssa. Minulle tehtiin osastolla oma kriisisuunnitelma, jossa on lääkkettömät ahdistuksen hallintakeinot ja sitten lääkkeelliset.

Lääkkeettömät keinot:

Maalaaminen
Piirtäminen
Kirjoittaminen
Paljain jaloin ulkona juoksu
Lenkki
Leipominen
Ruuanlaitto
Sauna
Kylmä suihku
Lämmin suihku
Kuminauhalla ranteeseen räpsyttely
Hengitysharjoitukset
Ystävälle soittaminen

Mulla on kriisisuunnitelmassa kaksi ystävää joille voin soittaa tiukan paikan tullen. Sitten on tietenkin puolisoni. Jos lääkkeettömät keinot ei auta, niin sitten on tarvittava lääke. Jos niin vaikeaksi menisi ettei nekään auta, tulisi minun lähteä päivystykseen. Saatoin unohtaa jonkun lääkkeettömän keinon, mutta tuossa on suurin osa.

”Tuntuu kuin rinnassa olisi joku terävä esine, joka kerta kaikkiaan pitäisi saada pois”

Mun ahdistus ei oikeastaan ikinä ole ollut näin voimakasta, en tiedä mikä sitä on pahentanut. Olen kuitenkin oppinut jonkun verran sitä hallitsemaan, mikä on huippujuttu. Maalaaminen ja kirjoittaminen on ne keinoista parhaimmat. Jonkun verran olen myös tehnyt hengitysharjoituksia, vaikka niille joskus naureskelinkin. Vaan kun siihen jaksaa keskittyä ja hengittää, niin se oikeasti auttaa ja rauhoittaa. Mulla se ongelma on siinä että aloittaisin tekemään hengitysharjoituksia ennenkuin ahdistus tai tilanne menee niin pahaksi, että olen tosi kiihtynyt. Silloin siitä ei tule mitään ja pitää ottaa lääke. Joten mulla pitää harjoitella ennakointia ja yksinkertaisesti sitä, että en vitkuttelisi lääkkeettömien keinojen kanssa.

Ahdistus ei ole kiva kaveri, se joskus fyysisesti koskee. Se koskee rintaan, hartioihin, ylämahaan ja joskus jopa käsiin. Sitä ei voi edes oikein yrittää kuvailla. Ahdistus voi tuntua eri ihmisillä eri tavoin. Minulla se tuntuu vahvasti rinnassa ja hartioissa. Tuntuu kuin rinnassa olisi joku terävä esine, joka kerta kaikkiaan pitäisi saada pois. Sitten kun ahdistus pahenee, alkaa polte hartioissa ja ylämahassa. Se polte on myös rinnassa. Sitten kun ahdistus leviää, niin kaikki on vaikeaa.

Joku päivä minä vielä päihitän ahdistuksen kokonaan ja voin sanoa sille ”siitäs sait h*”

Vastauksia teidän kysymyksiin

julkaissut Minja Sinkkonen, kategoriassa Yleinen

”Saatteko tyttöjä hoitoon, että saisitte parisuhdeaikaa vkl?”

Kyllä me varmaan saadaan, pitää vaan vähän järjestellä. Uskoisin että ainakin vapaailta olisi järjestettävissä oleva asia ja sitä ollaankin jo suunniteltu. Haaveissa olisi myös vkl vapaa hotellissa, mutta nyt ei ole semmoista mahdollisuutta. Ehkä pian kuitenkin❤️

”Ootko tavannut koskaan livenä muita joilla on/on ollut synnytyksen jälkeinen masennus?”

Kyllä olen tavannut❤️ ja vertaistuki on ihana asia❤️ Minulla on myös paljon läheisiä kenellä on mielenterveysongelmia, joten vertaistukea on riittänyt. Haluan sitä myös osaltani antaa toisille.

”Mistä arvelet masennuksesi johtuvan?”

Alkuun se lähti raskausajasta ja räjähti synnytyksen jälkeen käsiin. Uskon kuitenkin että siinä on paljon tekijöitä. Omat traumat jotka on noussut pintaan äitiyden myötä, asioita on enemmän alkanut miettimään ja pohtimaan.

”Onko sulla mitattu ferritiiniä?”

Kyllä on ja se on seurannassa. Pääsen infuusioon jos se ei ala nousemaan.

”Miten Meea on viihtynyt päiväkodissa?”

Todella hyvin, se on yksi lempparipaikka ja Meealla on ihan mahtava päiväkoti. Ja aivan ihana avustaja, kaikki muutkin hoitajat on kyllä ihan huippuja❤️ Meea pitää aina omaa aamupiiriä muille ja touhuaa kovasti päikyssä muiden kanssa.

”Miten pienet ikäerot vaikuttaa lapsiarjessa? Kerro plussat ja miinukset”

Toisaalta se on ihana asia, koska heistä on paljon seuraa toisilleen. Mutta kyllä sitä riidelläänkin ja välillä väsyttää, kun on niin hektistä. En kuitenkaan kadu asiaa, ihana nähdä kuinka he kasvaa yhdessä ja saavat paljon seuraa toisistaan❤️

+Seuraa toisilleen
+Vauva ajat ovat samaan syssyyn
+Kaikki lastenhoito asiat ovat tuoreessa muistissa
+Samat vaatteet menevät pikkuisille
-Arki on välillä hektistä
-Joskus väsyttää tosissaan hälinä ja äänet mitä kolmesta pienestä tulee

”Onko sulle mietitty sähköhoitoa?”

Ei ole mietitty.

”Mitä sun mies ajattelee siitä, kun jaat teidän elämää avoimesti somessa?”

Hän tukee ja kannustaa minua siihen. Hän on ylpeä minusta❤️ Häntä se ei siis haittaa yhtään ja ollaan yhdessä sovittu tietyt pelisäännöt. Esimerkiksi lapsista ei julkaista vähäpukeisia kuvia tai mitenkään noloja kuvia.

”Miten vuorovaikutus/kiintymyssuhde lähtenyt liikkeelle vauvan kanssa?”

Yllättävän hyvin vaikka olin osastolla monta viikkoa. Toki Jerkku kävi siellä monta kertaa pikkuisen kanssa❤️ Voisin sanoa että paremmin mitä Mimosan, koska hänen syntymän jälkeen olin tosi masentunut tai siitähän tämä kaikki alkoikin. Totta kai ei se varmasti ole niin hyvä, kuin voisi olla koska olin osastolla monta viikkoa. Ei se kuitenkaan huonokaan ole❤️

”Miten puolisosi jaksaa, saako jotain tukea?”

Tähän voisin kysyä vastauksen suoraan mieheltäni. Vastaus: Minusta minä oon jaksanut ihan hyvin tässä. Oon saanut käydä keskustelemassa mielenterveyshoitajan kanssa. Ei kait tässä mitään ihmeempää.

”Saitko ensimmäisen kerran masennusdiagnoosi synnytyksen jälkeen”

En saanut, olen ollut masentunut pari kertaa aikaisemmin.

”Joko teidän lapsiluku on täynnä?”

Tällä hetkellä se ainakin siltä tuntuu, mutta mielihän voi aina muuttua! Haaveilin joskus 4-5 lapsesta. Tällä hetkellä en kuitenkaan olisi siihen valmis.

Maalaaminen on parasta terapiaa

”Millaisia ajatuksia sinulla on tulevaisuudesta?”

Pääosin positiivisia, ihanaa nähdä lasten kasvavan ja ehkä itsekin löydän sen alan mille haluan työllistyä. Joskus heikkoina hetkinä tulevaisuus näyttää toivottomalta, mutta päivä päivältä näitä hetkiä on vähemmän❣️

Oli kysytty myös minun lääkityksestä ja millaisia impulsseja minulla on ollut. Lääkitystä en tällä hetkellä halua jakaa kaikille. Impulsseista tulen kyllä kirjoittamaan, mutta sitten kun olen siihen valmis ja oma vointi on tasainen. Kiitos teille kysymyksistä. Kaikkea kyllä saa kysyä ja vastaan jos se vain on semmoinen johon haluan vastata❤️ Kaikkea saa kysyä❣️