Raskausaika tiivistettynä, meidän rakkauskromosomi

”No mä teen nyt testin, tuskin se kuitenkaan on positiivinen”. Näin ajattelin sillon kun tein Meeasta ensimmäisen raskaustestin. En jotenkin osannut ollenkaan odottaa olevani raskaana. Olimme sopineet Jerkun kanssa että jos nyt ei tärppää niin aloitan e-pillerit muutamaksi kuukaudeksi, koska endometrioosikivut olivat niin kovat ja halusin niiden helpottavan edes hetkeksi. Oli ihan yllätys kun testi olikin positiivinen.

Heti ensimmäisillä viikoilla minulla oli alamahassa hirveää kipua ja pääsinkin sitten varhaisultraan katsomaan onko pienellä kaikki hyvin. Siellä näkyi pikkuinen sykkeineen. Kivut aiheutti iso endometrioosikysta munasarjan vieressä. Kaikki oli siis raskauden osalta hyvin. Pientä pahoinvointia oli noin kuukauden, en oikein saanut mitään alas ja öllötti koko ajan. Mitään ihmeellisiä mielihaluja minulla ei tainnut olla.

Tämä hauska tarina minun pitää kuitenkin väliin kertoa. Olimme Jerkun kanssa ajamassa vanhempien luota takaisin Kemiin ja matkalla autoon tuli ihana mustikan tuoksuinen lemahdus. Sanoin Jerkulle että voi miten ihana mustikan tuoksu. Jerkku katsoi minua hetken epäuskoisesti ja totesi: ”paska täällä haisee”. Ajoimme jonkun pellon ohi mikä oli vasta lannoitettu, ei ihan ollut mustikan tuoksu se. Kaikkea se raskaus sitten voi aiheuttaa, mutta on meillä aina hauskaa kun sitä muistellaan! 😂

Rv 13 kävimme niskapoimu-ultrassa ja sen jälkeen saimme sikiöseulonnan tulokset. Trisomia 21 riskiluku oli 1:39, valitsimme NIPT-tutkimuksen. Odotimme tuloksia noin kaksi viikkoa ja vihdoin ne ilmestyivät omakantaan. Downin Syndrooma, se meidän pikkuisella vauvalla tulisi olemaan. Olen aikaisemmin kirjoittanut miltä tuntui saada tietää, että meidän vauvalla on Downin Syndrooma. 

Niskapoimu-ultran jälkeen minulla alkoi supistelemaan ja siitä ne supistukset pikku hiljaa tihentyivät. Välillä ne olivat kivuttomia ja välillä tosi kipeitä. En oikein mitään pysynyt tekemään ilman, että ei olisi supistellut. Joskus noin rv20 tulivat liitoskivut mukaan kuvioon, ei niin ihanaa. Nukkuminen oli siitä asti tosi inhottavaa ja vaikeutui vain loppua kohden, koska yöllä piti ravata vessassa. Siinä ehti aina piristyä sen verran, että uni ei heti tullut uudestaan. Niistä kommenteista ”nuku nyt vielä, kun voit” ei ole mitään iloa, koska ei sitä pystynyt nukkumaan.

Rakenneultrassa huomattiin, ettei istukanvirtaukset ole ihan kohdallaan ja niitä alettiin seuraamaan tarkasti. Noin rv30 eteenpäin niitä seurattiin viikon-kahden välein. Käyrillä kävin pari kertaa viikossa ja se oli osaltaan aika stressaavaa. Seurasin koko ajan vauvan liikkeitä ja pelkäsin pahinta. Minulle sanottiin monesti, että älä stressaa. Siitä ei kuitenkaan ollut hyötyä,  olenhan tunnetusti kova stressaamaan.

Loppuraskauden aikana, noin rv 30 eteenpäin, olin jo todella väsynyt. Liikuin vähän ja varmaan siitäkin syystä olin todella turvonnut. Joka paikka oli kipeä jalkoja myöten. Lisänä sain lopussa insuliinin käyttöön radin takia, sitä ehdin käyttämään muutaman viikon ennen synnytystä. Ruokavaliolla en saanut arvoja kuriin.

Tämä oli näin raskausaika lyhyesti. Vaikka siitä onkin vasta vähän aikaa, on moni asia ehtinyt jo unohtua mielestä. Oikeastaan sinä hetkenä, kun Meea syntyi, ei muistanut enää synnytyskipua tai mitään muutakaan. Ei pahoinvointia, ei jatkuvia kipuja. Kaikki unohtui siihen täydelliseen hetkeen, kun sain lapseni viimein syliin. ❤️

Kyllä minä myös nautin raskaudesta, oli ihana tuntea ne ensiliikkeet ja potkut masussa. Iltaisin maatessa sängyssä silitin masua, mietin milloin tapaan tuon pienen ihmisen ja kuinka ihana se ensihetki tulee olemaan. Masun kasvua oli ihana seurata, se oli niin jännittävää aikaa. Palkinnoksi sainkin mitä ihanimman vauvan. Tuon pienen yhdellä ihanalla lisäkromosomilla, rakkauskromosomilla. ❤️

Pieni kurkistus Meean kehitykseen ja arkeen

Ajattelin kirjoittaa tällaisen pienen kurkistuksen Meean kehitykseen, meidän touhukas neiti. 6kk neuvolassa 5920g ja 59,6cm, meidän mini. 💖

Meea on nyt puolivuotias ja energiaa ainakin riittää. Öisin heräillään muutaman tunnin välein ja päivisin nukutaan korkeintaan muutama kymmenen minuutin pätkä. Vaunulenkillä Meea ei enää nuku, paitsi joskus harvoin. Mielummin katselee ympärilleen että mitä tapahtuu ja höpöttelee meille.

Meea on nyt viikon sisään alkanut kannattelemaan päätään tosi hyvin ja sen edistyksen kyllä huomaa. Aikaisemmin ei ole oikein viihtynyt mahallaan ilman kauheata huutoa, nyt onneksi viihtyy jo jonkun aikaa. Selällään neiti ei pysyisi enää hetkeäkään ja itseasiassa tänään Meea kääntyi ensimmäisen kerran mahalta selälleen. Ihan mahtavaa nähdä miten oma lapsi kehittyy ja oppii uutta. ❤️ Meean lempipuuhaa on muuten varpaiden maistelu, tätä voi bongata Meean aika useasti tekemässä.

Soseita meillä menee kolme kertaa päivässä, joskus neljä. Meea on alkanut tosi hienosti syömään soseita ja kaurapuuroakin söi tosi hienosti, mutta siihen tuli yhtäkkiä stoppi. Yritetään nyt saada se uudestaan maistumaan. Luumua meillä syödään iso annos päivässä, se auttaa Meean masua toimimaan. Luumu ja ruusunmarja ovat Meean herkkua sekä broileri ja kasvikset.

Meea kehittyy hienosti omaa tahtiaan ja ei minulla oikeastaan ole edes mihin verrata, kun Meea on esikoinen. Toisaalta se on ihan hyväkin ja en edes tiedä miksi pitäisi verrata. Jokainen pieni kasvaa ja kehittyy juuri omaa tahtiaan, ei siitä kannata paineita ottaa. Silti on ihana seurata Meean kehitystä ja uuden taidon oppiminen on niin jännää.

Meea jokeltee, hymyillee ja välillä kuuluu pieni naurukin. ❤️ Kiukku vie meillä silti voiton päivästä, varsinkin kun Meea ei nuku päikkäreitä ja on illasta sitten niin väsynyt. Ehkä me vielä keksitään konsti jolla me saadaan tuo neiti nukkumaan päivällä edes tunnin. Ei sitten illat olisi niin vaikeita, niin kuin ne nyt meinaa vähän olla.

Edelleenkään ei neiti viihtyisi hetkeäkään yksin vaan jonkun pitäisi olla koko ajan höpöttelemässä. Se jos jokin on käynyt nyt haastavaksi, kun on ollut muuttopuuhia ja Jerkku on töissä. Kantorepussa viihtyy joskus pienen hetken, leikkimatolla muutaman minuutin yksin ja sitterissä hyvällä tuurilla sen 15 min. Toisaalta ihanaa, kun pieni haluaa olla lähellä ja sylissä. Haastavaa kuitenkin, kun pitäisi kotitöitäkin tehdä. Onneksi ne ei mihinkään häviä. 😂

Vielä ei päästä syöttötuolia kokeilemaan tosin ei olla vielä sitä hankittukaan, en ole ehtinyt vielä niihin tutustua että mikä olisi parhain vaihtoehto meille. Onneksi on vielä aikaa, kun se ei ole vielä pieneen hetkeen ajankohtainen.

Tämmöinen pieni katsaus Meean kehitykseen ja vähän arkeenkin. Täältä löytyy usein kiukkuinen vauva, väsynyt ja kiukkuinen äiti ja hämillään oleva isä, mistähän lie se johtuu? Ei varmaan ainakaan äidin temperamentista. 😂

Jos teillä on jotain kysyttävää tai haluatte mun kirjoittavan jostain tietystä niin laita ilman muuta viestiä alas🥰

Kaamea väsymys, kilpirauhasen vajaatoiminta

Oon ihmetellyt mistä tämä kauhea väsymys ja kiukku oikein tulee. Joka päivä väsyttää ja aamulla kun herää, tuntuu siltä ettei olisi nukkunut yöllä ollenkaan. Aivot on koko ajan sumussa ja muisti tökkii tosi pahasti. Synnytyksen jälkeen paino tippui hyvää vauhtia, mutta sitten yhtäkkiä tyssäsi täysin ja en ole painoa saanut sen jälkeen tippumaan. Muutenkin koko ajan turvottaa ja naama pöhöttää.

No vihdoin kävin synnytyksen jälkeen kilpirauhasen kontrollissa, minulla on siis kilpirauhasen vajaatoiminta. Arvothan olivat menneet ihan miten sattuu. Tsh oli 16 ja t4v ihan alarajoilla. Eikun lääkäriin ja äkkiä annosta ylös päin. Saahan sitä ihmetellä miksi on niin huono olo koko ajan. Vaikka kyllähän se vauva-arkikin väsyttää ja Meeakin on alkanut nyt oikein urakalla heräilemään yöllä. Tämä väsymys on kuitenkin niin voimia vievää ja tuntuu ettei mikään onnistu. Ihan kuoleman väsynyt.

Jännää miten yksi noin pieni elin voi vaikuttaa ihmiseen niin paljon. Nyt toivon, että olo alkaisi pian helpottamaan ja ehkä painokin alkaisi siitä laskemaan. Jos edes pääsisi vähän lähemmäksi niitä lukemia mitä oli ennen raskautta, olisi itselläkin parempi olo. Ennen kaikkea, kun edes pääsisi eroon tästä kauheasta turvotuksesta ja väsymyksestä. Oma vika kylläkin, kun olen vitkutellut noiden seurantaverikokeiden kanssa. Kuitenkin tiesin, että vajaatoiminta voi pahentua synnytyksen jälkeen.

Minulla todettiin kilpirauhasen vajaatoiminta noin muutama vuosi sitten ja silloin oli samanlainen olo kuin nyt. Paitsi nyt on vähän pahempi. Se helpotti, kun aloitettiin lääkitys ja tuntui kuin olisi herännyt horroksesta. Silloinkin olin väsynyt, kiukkunen ja hajamielinen. Painon kanssakin oli silloin ongelmia. Mulla kroppa reagoi tosi äkkiä jos menee vähääkään arvot vajaatoiminnan puolelle ja olo onkin ollut parhain, kun arvot on ollut ihan liikatoiminnan rajoilla.

Meea oli myös mukana lääkärissä, ihmetteli mitä ympärillä tapahtuu

Nyt toivotaan, että olo helpottaa pian ja pääsee touhuamaan virkeänä kaikkea kivaa!

"On raskasta olla tuon lapsen vanhempi"

Miksi on jonkun mielestä oikein tulla kertomaan kehitysvammaisen äidille tai isälle, että ”on raskasta olla tuon lapsen vanhempi”. ”Parempi olisi ollut tehdä abortti”. ”Ei ole oikein tuoda tuollaista lasta tähän maailmaan”. Miksi se on okei?

Luulevatko ihmiset, että en tiedä elämän olevan rankkaa? Sillä kyllä tiedän, se on rankkaa, oli erityislasta tai ei. Kyllä olen tiennyt raskaana mihin olen ryhtynyt, miksi sitä minulle jälkeenpäin pitäisi päivitellä. Miksi siitä pitäisi kenellekään päivitellä? Meea on paras asia mitä minulle on tässä elämässä tapahtunut. Me Jerkun kanssa yhdessä päätimme, että haluamme antaa hyvän elämän Meealle ja rakastaa häntä. Miksi se on jollekin toiselle niin iso ongelma?

Olen päättänyt olla äiti tälle lapselle ennen kuin edes odotin häntä. Minusta kukaan ei voi tulla sanomaan toiselle, että hänen elämä tulee olemaan rankkaa. Kaikkea voi tapahtua tässä elämässä ja kukaan ei voi ennustaa sitä miten jonkun toisen elämä tulee menemään. Miksi ei voida antaa ihmisten tehdä omat päätökset, miksi pitää tulla tuomitsemaan? Jos jostakin toisesta ei ole erityislapsen vanhemmaksi niin pitääkö silloin tulla toiselle sanomaan, että hänestäkään ei ole ja sun elämä on nyt pilalla.

Olen lukenut monesta paikasta, ettei saa tuomita niitä jotka tekevät abortin. Totta, ei saakaan eikä pitäisi. Se on varmasti raskas päätös eikä missään mielessä helppo. Miksi sitten on oikein tuomita niitä jotka päättävät pitää lapsen? Jos välttämättä haluaa tuomita ja on tarve siihen, niin eikö sen voi tehdä hiljaa oman pään sisällä?

”He ovat ihmisiä siinä missä kuka tahansa muukin”

Onneksi me ollaan saatu paljon positiivisia kommentteja ja tsemppausta, ja olen onnellinen siitä. Silti ihmetyttää välillä aikuisten ihmisten kommentit, eikö osata pitää mölyjä mahassa. Jostakin ne voi tuntua todella pahalta, vaikka ne kuinka yrittäisi sanoa rakentavasti. Kyllä minustakin joskus tuntuu pahalta. Tuntuu pahalta kehitysvammaisten ihmisten puolesta. Miten kukaan on oikeutettu päättämään siitä, ettei heidän elämä ole elämisen arvoista. Onko kukaan näistä jotka sanovat, että heidän elämällä ei ole merkitystä, kysynyt tätä heiltä itse? He ovat ihmisiä siinä missä kuka tahansa muukin.

Ihmiset, joilla on Downin syndrooma, voivat elää yllättävänkin tavallista elämää, avustettuna. He ovat iloisia ja täynnä rakkautta, toki kaikillahan meillä on huonoja päiviä. Tietenkään ei voi yleistää, koska jokainenhan on oma yksilönsä ja downitkaan eivät aina ole ilopillereitä. Eikä se elämä aina ole niin helppoa. Kukaan meistä ei voi päättää heidän puolesta, millainen elämä heillä tulee olemaan.

Ehkä minulla menee joskus jotkut kommentit liikaa ihon alle, mutta kyllä siitä tulee paha mieli jos joku sanoo, ettei sun olisi kannattanut tuoda tuota lasta tähän maailmaan. Miltä se Meeasta tuntuu isona lukea tai kuulla tuommoista tai jostain muusta Meean kaltaisesta? Kyllä he ymmärtävät mitä heistä puhutaan. Eivät he itse synny ajattelemaan, että heidän elämässään on jotain vialla. Vaan tämä maailma joka kertoo heille, että teidän elämä ei ole sellaista kuin pitäisi. Pöh, se on juuri sellaista kuin heidän elämä on eikä se ole yhtään sen huonompi. Se on juuri sellainen kuin on tarkoitettu, heidän näköinen. Sellainen, millaiseksi sen jokainen ihminen haluaa tehdä, nähdä tai kokea. Elämä on arvokasta ja me ei voida sitä päättää kenen elämä ei ole.

Jokainen ihminen on kaunis ja elämän arvoinen, kukaan meistä ei voi päättää kenen elämä ei ole sen arvoista. Rakastetaan toisia, tsempataan toisia ja autetaan toisia.

”Ole se muutos, jonka haluat maailmassa nähdä.” –  Mahatma Gandhi

Helpotusta Meean mahakipuihin

Meealla on ollut todella paljon mahakipuja ja varsinkin iltaisin on itkenyt noin neljä tuntia täyttä huutoa mahaansa. Toisena on ollut todella pahan hajuiset pierut ja välissä puklauttelikin jonkun verran. Kokeiltiin vaikka mitä masukipuihin; Cuplatonia, Bifibabya, gefilustippoja, masun silittelyä, jalkojen hierontaa, jalkajumppaa ja eri asentoja jos olisi helpompi olla ja ilma tulisi masusta pois. Mikään näistä ei kuitenkaan auttanut.

Muistin, että olen jostain lukenut vauvojen maitoallergiasta ja siitä, että äidin pitää olla ilman maitoa. Päätin sitten, että testaan olla muutaman viikon ilman maitotuotteita. Itkua oli niin raskasta kuunnella joka ilta monta tuntia ja se ei ollut mitään pientä itkua.

”Se oli todella outoa, koska illat oli mennyt Meean itkiessä” 
Kuopion reissussa rähjääntynyt, välitankkaus menossa.

Kun olin ollut viikon ilman maitoa, huomattiin miehen kanssa että vau, Meea ei ole itkeskellyt iltaisin muutamaan päivään. Se oli jotenkin todella outoa, koska illat oli aina mennyt Meean itkiessä. Erehdyin sitten syömään viikon jälkeen kermajäätelön ja voi kauhea mikä itku oli sinä iltana! Meea oli jalat kippurassa ja itki taas selvästi mahaansa. Pakkohan sillä on jokin yhteys olla, voiko muuten olla tuommoista sattumaa. No, olen nyt siitä reilu viikon jatkanut maidotonta ja Meea ei ole itkenyt mahaansa iltaisin. Mitä nyt pieni itkukohtaus muutamana iltana, kun on ollut ilmakupla mahassa.

Totesin Meean isovanhemmille illalla, että mikä on muuttunut. Mikä on toisin ja huomaavatko he mitään outoa? No Meea ei ole itkenyt! Ihanaa, kun toisella ei ole maha kipeä ja onhan se siinä samalla mukavaa kaikille muillekin. Pakkohan tämän on nyt siitä maidosta johtua, koska ne mahakivut hävisivät samalla kun lopetin maidon käytön.

”Nyt mennään päivä kerrallaan” 

Perjantaina Meealla on Kemin lastenklinikalla aika lääkärille ja pitää siellä ottaa asia puheeksi. En tiedä otetaanko testejä. Ilmeisesti toisissa paikoissa otetaan ja toisissa ei. Kuitenkin tärkeintä on se, että Meean mahakivut ovat helpottaneet! Nyt ollaan soseitakin päästy syömään oikein kunnolla ja puuroakin maisteltu muutaman kerran. Maha ei ole nyt niistä tuumannut mitään. Luumu ja omena on Meean lemppareita.

On se ihmeellistä miten imettäessä voi noin paljon vaikuttaa mitä äiti pistää suuhun ja tietenkin jos pienempi sattuu sille olemaan vielä allerginen. Muistan raskausaikana näistä lukeneeni, mutta vasta nyt ne muistuivat ihan kunnolla mieleeni ja onneksi tulikin muistettua. Nyt mennään päivä kerrallaan ja toivotaan, että loputkin mahakivut jäisivät taakse. ❤️

Mitä jos seuraavallakin lapsellamme todettaisiin Downin Syndrooma

Me ollaan aika avoimesti Jerkun kanssa puhuttu tästä ystäville ja perheelle jos on tullut puheeksi, eli me toivotaan jo toista lasta. Me tiedettiin se jo ennen kuin Meea syntyi ja se tunne vain voimistui Meean synnyttyä. Minun endometrioosin takiakaan emme halua odotella pitkään ennen kuin yritämme toista lasta ja ei tietenkään ole itsestäänselvyys, että toisen lapsen edes saisimme.

Ollaan keskenään puhuttu ja meiltä on itse asiassa tosi moni kysynyt, että entä jos tulevallakin lapsella olisi Downin Syndrooma. Jos meillä olisi semmoinen tuuri ja oltaisiin yksi miljoonasta, jotka saa kaksi down-lasta. Mitä sitten tapahtuisi? Tästä ollaan puhuttu paljon ja sitä ollaan kyllä pyöritelty mielessä vaikka se on todella epätodennäköistä, että niin tulisi käymään.

Emme missään nimessä tekisi silloinkaan aborttia. Helppoa kahden erityislapsen kanssa ei varmasti olisi, mutta niinkuin Meea, olisi toinenkin lapsi tervetullut. ❤️ Jos niin kävisi, että toinenkin rakkauskromosomi sieltä meidän perheeseen haluaisi tulla niin hän olisi tervetullut. Kai sillä pitäisi sitten joku tarkoitus olla, että juuri meille tulisi kaksi pientä rakkautta. ❤️ Meeakin on saanut tulla meidän perheeseen niin miksi ei toinenkin erityinen olisi tervetullut? Tai ehkä Meea valitsi juuri meidät, kuka sen tietää. Edelleenkin haluan näin juuri ajatella. ❤️

Raskasta se varmasti olisi taas käydä samat pelot läpi mitä Meeaa odottaessakin. Pelätä onko pienellä kaikki hyvin, eihän hänellä ole mitään vakavia liitännäissairauksia. Kaikki kuitenkin olisi lopussa sen arvoista, koska meistä tuo pieni lapsi olisi saanut alkunsa. Se tunne kun Meea syntyi, oli paras hetki elämässäni.

”Kaikki lapset ovat ainutlaatuisia ja ansaitsevat paljon rakkautta” 

Tarkoitus ei ole olla mikään pyhimys, koska sitä en ole. Meeankin kanssa olemme vasta alussa meidän matkalla ja kaikkea yllättävää voi tulla eteen tai sitten ei tule. Kyllähän me joudumme vanhempina tekemään töitä Meean eteen paljon, että Meea oppii puhumaan ja liikkumaan. Eikä sekään takaa sitä, että oppisi. En väitä, että kahden erityislapsen kanssa olisi helppoa. Sitä se ei varmasti ole missään nimessä. Onko kenenkään lapsen kanssa helppoa, oli erityinen tai ei? Jokainen vanhempi käy omat kamppailut omien lapsiensa kanssa, joillakin on helpompaa ja joillakin ei. Ne kamppailut voi olla isompia tai sitten ihan pieniä juttuja. Miten jokainen sen itse kokee. Kaikki lapset ovat erityisiä omalla tavallaan. Kaikki lapset ovat ainutlaatuisia ja ansaitsevat paljon rakkautta. ❤️

Meidän yhteinen mielipide siis on, että tervetuloa pieni rakkauskromosomi jos näin on tullakseen. ❤️ Se kuitenkin on todella todella harvinaista, että näin ylipäätään kävisi. Kukapa kuitenkaan elämän arvoituksista tietää, on kyllä tullut todettua ettei se elämä aina mene niinkuin sitä ajattelee. Sanottiinhan meille Meeaakin odottaessa, että se on melkein mahdotonta noin nuorilla saada down-vauva ja kuinkas kävikään. Muistan aina, kun lääkäri sanoi sikiöseulonnan jälkeen, että ei kannata olla paniikissa ja eiköhän vauvalla ole kaikki ihan hyvin. Hän oli niin varma, että kyse ei ole Downin Syndroomasta. Joten elämä antaa juuri sitä mitä sieltä on tullakseen. Meea on kyllä ollut parasta mitä meidän elämässä on tähän asti ollut. ❤️

Meitä voit seurata instagramissa :rakkauskromosomi

Miltä meidän arki näyttää, tavallisen omanlaiselta

Ajattelin vähän kirjoittaa tänne meidän tämän hetkisestä arjesta ja miltä se näyttää nyt.

Meea on kohta viisi kuukautta, toisaalta aika menee nopeaa ja toisaalta taas tosi hitaasti. Meea syö vielä hyvin rinnalta ja korviketta emme ole ainakaan vielä tarvinneet. Kiinteitä ehdimme muutaman viikon kokeilla, mutta Meealle tuli niistä niin kovat masuvaivat. Pidimme niistä reilu viikon taukoa ja aloitimme taas luumulla. Se sopii Meealle tosi hyvin ja mahakin on toiminut paremmin. Tarkoitus olisi nyt taas alkaa maistelemaan eri makuja. Pikku hiljaa hyvä tulee, ettei toisen masu mene taas kauhean kipeäksi.

Meea siis rotarokotteen jälkeen alkoi huutamaan mahaansa ihan kauheasti. Rotasta tuli kauheat kipukouristukset, toinen oli ihan hiestä märkä, veti jalkoja ja käsiä kippuraan. Huusi yhtä soittoa niin, että ääntäkään ei meinannut tulla ja tätä kesti melkein kolme viikkoa. Neuvolan kanssa yhteistuumin päätimme, että viimeistä rotatehostetta ei anneta. Meean maha ei sitä kestä, mutta helppo ratkaisu se ei silti ollut ja jos toisen lapsen joskus saamme niin annamme kyllä rotarokotteen hänellekin. Olemme ehdottomasti rokotteiden kannalla. Kuitenkin siitä asti Meea on itkenyt mahaansa aika paljon, varsinkin iltaisin ja kiinteät pahensi sitä vielä huomattavasti. Nyt on alkanut helpottaa ja olisko nyt muutama päivä mennyt niin, että ei ole juurikaan itkenyt. Onhan se ihanaa, koska itkeminen käy kyllä raskaaksi pitemmän päälle. Vauvalle sekä vanhemmille.

Meidän Meea rakastaa kylpyhetkiä ja veden pärskyttäminen on parasta

Meea on muuten iloinen ja hymyilevä tyttö, siis sillon kun maha ei ole kipeä. Nukkuu yleensä kahdeksan tuntia yössä, joskus harvoin saattaa herätä kerran syömään. Päivisin sitten ei nukutakaan, kun korkeintaan pari 10min pätkää. Meea rakastaa kylpyhetkiä ja mahakin tykkää siitä kovasti. Usein viemme Meean ennen nukkumaan menoa kylpyyn jos ei näytä mahakivuista muuten tulevan mitään ja se sitten rauhoittaa. Tosin ei sekään aina ole auttanut. Onneksi nyt vaikuttaa siltä, että ollaan voitonpuolella. Kylvyssä on mukavinta, kun saa pärskyttää vettä ja ihmetellä kuinka vesi liikkuu. On se maailma ihmeellinen pienelle lapselle.

Sydänkontrolli ja kaikki hyvin siltä osin, ollaan kiitollisia 

Sydänkontrollissa käytiin noin viikko sitten ja kaikki on sen osalta hienosti. Valtimotiehyt oli jo miltein kiinni ja läppävuoto oli tyrehtynyt. Sydämen rakennepoikkeama siellä vielä tietenkin on, mutta siitä ei ole tällä hetkellä mitään haittaa elämiseen. Ollaan todella onnekkaita ja kiitollisia. Meean kanssa on mukava matkustaa, kun hän viihtyy tosi hyvin autossa. Oysin reissukin meni tosi mukavasti eikä tarvinnut kuin kerran syöttää meno ja paluumatkalla. Muutenkin sairaalareissu sujui tosi mahtavasti ja Meea jaksoi todella hienosti olla tutkimusten ajan paikallaan.

Meidän arki on oikeastaan painottunut aika paljon mahakipuihin. Muutoin ulkoilemme ja nyt olemme viettäneet paljon aikaa Posiolla, kun Jerkulla on ollut loma. Kohta se on ohi ja sitten palaammekin Kemiin. Käytiin Meean ensimmäinen venereissukin ja Meea viihtyi niin nätisti veneessä, että ihan uskomatonta. Ei kertaakaan itkenyt, jokelteli ja yritti syödä omia varpaitaan. Mikäs sen parempaa olisikaan!

Meea yrittää jo kovasti maistella omia varpaitaan
Välillä on huonojakin päiviä, ei aina jaksa olla niin iloinen 

Ollaan jo saatu kuulla muutama pieni naurahduskin ja se on kyllä ollut ihan parasta. Se jos mikä sulattaa sydämen. Jonkun verran Meea jo nostelee päätään, ei kuitenkaan kauheasti. Sillä ei ole kiire, hän tulee omassa tahdissaan. ❤️ Meidän arki on aika tavallista tällä hetkellä, odotellaan Meean lääkäriä, fyssaria ja puheterapeuttia. Ne on nyt viikon päästä ja saadaan vähän ohjeita elämään. Tosin vaikka arki onkin tavallista niin ei se useinkaan helppoa ole. Välillä väsyneenä kinastellaan Jerkun kanssa ja minä osaan kyllä olla äkäinenkin. Toisaalta ne jotka minut tuntee ei tätä ihmettelisi ollenkaan. 😂

Eli vastaus siihen miltä meidän arki näyttää. No välillä on tasaisia päiviä, sitten tosi ihania päivä ja joskus huonoja päiviä. Välillä sattuu niitä huonoja päiviä molemmille ja se on ihan ok, ei aina jaksa olla iloinen. Vauva-arki on mennyt ihan mukavasti. Nyt Meean itkuisuus alkaa helpottaa ja uskon, että päivistä tulee vieläkin mukavampia.

Eniten harmittaa se, kun Meea oli alku viikot teholla ja tavallaan se ”vauvakupla” jäi siinä kokematta. Arki alkoi tavallaan teholta, olisihan se ollut kivempaa aloittaa suoraan kotoa. Se myös oli tosi raskasta. Olisi kyllä ollut ihanaa päästä heti kotiin synnäriltä ja päästä viettemään aikaan kolmistaan perheenä. Ilman, että olisi kiire mihinkään. Nyt kuitenkin menee ihan hyvin ja on ihana seurata päivä päivältä Meean kehitystä ja sitä kuinka me kasvamme yhdessä perheenä. Eli meidän arki on aika tavallista, mutta meidän näköistä. ❤️

Synnyttäisin mieluummin kuin kestäisin näitä kipuja

No hei vaan, sieltähän ne aivan ihanat kuukautiset tuli endometrioosi-kipuineen. Ei ole ollut yhtään ikävä ja ehdin jo ajatella, että kivut ovat hellittäneet. Kahdet ekat menkat olivat pienesti kipeät ja todella niukat. No nämä viimeisimmät, voi jestas mikä kipu ja huono olo. Olin niin unelmoinut, että kivut loppuvat tai edes helpottuvat synnytyksen jälkeen. En sitten kuulunut niiden onnekkaiden joukkoon. Panadol ja Miranax menee maksimiannoksella, mutta eihän ne auta. Lämpötyyny on nyt kovassa käytössä. Tenslaite ei juurikaan auta. Panacod minulla on ollut ennen raskautta kivun hoitoon yhdessä Miranaxin kanssa, mutta eihän sitä nyt imettäessä voi tietenkään käyttää. Eikä sekään niitä kipuja ole koskaan kokonaan pois vienyt.

Lämmin ei auta kipuihin, mutta tekee ainakin olosta himpun verran mukavamman.

Kiirehdimmekin lapsenteossa endometrioosin takia. Ajattelimme, että jos viivyttelemme pitkään niin voi olla ettemme saa edes lasta. Toki muutenkin lapsen halusimme tosi kovasti. ❤️ Alkuraskauden aikana ultrassa endometrioosi oli jo levinnyt toiseen munasarjaan. Pelottaa välillä, että voimmeko saada toista lasta? Ehkä mietin jo turhaan ja eihän asioita kannata todellakaan stressata etukäteen. Olemme kuitenkin yhden lapsen saaneet ja kiitollisia siitä.

”Liikkuminen sattuu ja tuntuu siltä kuin jokin repisi sisuskaluja”

Hirveintä endometrioosin kanssa on se, kun ihmiset vähättelee sitä kipua mitä se aiheuttaa. Monesti oon kuullut että lähe lenkille, se helpottaa. No kun ei helpota. Itseasiassa se vain pahentaa sitä kipua, koska liikkuminen sattuu ja tuntuu siltä kuin jokin repisi sisuskaluja. Eihän monetkaan, kenellä ei ole kuukautiskipuja tai on niitä hyvin vähän, ymmärrä sitä kuinka kipeä se maha voi olla. Jatkuvaa jomotusta, repivää tunneta, polttelua ja särkyä. Olisin mieluummin synnyttämässä kuin kärsisin näistä kivuista, niin kipeitä ne menkkakrampit voivat pahimmillaan olla. Plus kaikki muut inhottavat vaivat mitä menkkojen aikana tulee. Paha olo, väsyttää, maha on sekaisin, joka paikkaa särkee ja pää on kipeä. Kipujen vähättely tuntuu todella pahalta, kun on kipeä jo muutenkin.

No joka tapauksessa en kuulunut niihin joilla kuukautiset jää tulematta imetyksen aikana. Toisaalta siitä ei ole haittaa, kun perheenlisäys on ollut lähiaikoina mielessä ja eihän se onnistu jos kierto ei palaudu. Silti olisin toivonut, että kivut olisivat helpottaneet. 😔

10 vuotiaana kuukautiseni alkoivat, 14 vuotta kovia kipuja kuukautisten aikana. Lapsesta asti joutunut makaamaan hiestä märkänä sängyssä sikiöasennossa kovissa kivuissa ja ajatellut, että kuolenko näihin kipuihin. Joskus on vähän helpompaa ja joskus ei vaan jaksaisi niitä kipuja. Ehkä ne kivut vielä joku päivä helpottavat, toivon niin ainakin kovasti. Helpolla endometrioosi ei ole minua ainakaan tähän asti päästänyt, mutta kivut voisivat olla vieläkin tästä pahempia. Edes jotain positiivista löytyy tästäkin.

Toivotaan, että nämä ovat pian ohi eikä kestäisi monta päivää!

”Endometrioosin suomenkielinen nimi on kohdun limakalvon sirottumatauti. Nimi kuvastaa sairautta: kohdun limakalvon kaltaista kudosta esiintyy kohdun ulkopuolella, tavallisesti vatsakalvon pinnalla pikkulantiossa, emättimen ja peräsuolen välissä tai munasarjojen pinnalla. Pesäkkeet aiheuttavat kudokseen kroonisen tulehdusreaktion.”

 Lähde: terveyskirjasto

Harkitsimmeko raskaudenkeskeytystä

Mä oon pohtinut tätä viime aikoina tosi paljon, kun on monessa paikassa tullut esille että miks ei tehty aborttia?

Rehellisesti sanottuna ei se käynyt mielessäkään, koska se ei vain ollut meille vaihtoehto. Toki jos vauvalla olisi ollut tilanne semmoinen, ettei elämään olisi ollut mitään edellytyksiä. Silloin oltaisiin jouduttu ehkä tekemään raskas päätös vaikka helppo sekään ei olisi ollut. Sitä kuvittelee, että se olisi helppo mutta mitä se on sitten todellisuudessa. Miten siihen pystyisi?

Me näimme, että Meea voi saada suhkot normaalin elämän tuettuna. Muutenkin minulle Downin Syndrooma on luonnollinen asia, en ole koskaan nähnyt sitä mitenkään kummallisena tai erikoisena. Lapsena sain kasvaa erilaisuuden parissa ja äidin serkulla on Downin Syndrooma, joten olen nähnyt lapsena jo läheltä mitä se on. Enhän minä edes lapsena osannut ajatella, että siinä olisi jotain erilaista. Miksi olisi edes pitänyt? Olen todella etuoikeutettu, kun olen saanut tutustua lapsena Down-ihmiseen. Kaikilla ei tähän ole mahdollisuutta ja olen kiitollinen, että olen itse saanut siihen tilaisuuden. Kuitenkin siis en itse nähnyt downia syyksi miksi en jatkaisi raskautta. Kuten olen sanonut, helppoa se ei silti todellakaan ollut ja kyllähän se silloin otti koville. Mielessä ei silti käynytkään keskeytys, emmekä ole hetkeäkään katuneet päätöstämme.

Kirjoittelen aika paljon omasta näkökulmasta, joten ajattelin kirjoittaa tähän pätkän myös Jerkun mietteistä. Miksi et halunnut aborttia? ”Ei kait siihen ollut mitään tarvetta. Eihän tuo oo nyt semmoinen asia minkä takia ainakaan minun näkökulmasta pitäisi tehdä abortti.” näin lyhyesti ja ytimekkäästi.

Olen onnellinen, että olimme Jerkun kanssa niin samalla aaltopituudella. Kaikilla ei välttämättä ole tilanne samanlainen ja se tekee siitä vielä haastavampaa. Kirjoittelinkin vain omasta kokemuksesta ja miten meillä meni. Minä en tai me emme tuomitse ketään ihmistä heidän päätöksistään ja kaikki tekee oman ratkaisun, kenelläkään tilanne ei varmasti ole helppo. Eikä se ollut meillekään, koska olihan asia pelottava ja tulevaisuus täynnä epätietoa. Eihän erityislapsen kanssa ole aina niin helppoa. Toisen kanssa voi olla haastavampaa kuin toisen, kukaan ei voi tietää kenen kohdalle mikäkin sattuu ja onkin hyvä miettiä omia voimavaroja. Emme mekään vielä tiedä kuinka paha Meean kehitysvamma on, mutta otamme sen vastaan mitä tulee.

Vaikka tunnenkin jo ennestään yhden down-ihmisen niin minulla oli ja on vieläkin hirveän paljon epätietoa. Todella paljon kysymyksiä joihin kukaan ammattilainen ei minulle osannut vastata. Aina vaan luettiin niitä samoja tilastoja, mutta ei tullut mitään konkreettista tietoa mitä olisin kaivannut. Miten siis vanhemmat, jotka saavat tietää odottavansa down-vauvaa, selviytyvät kun tietoa ei tule juuri mistään? Tai ylipäätään sitä tukea, kunnon tietoa asioista. Sitä olisin kaivannut, toki kyllä halusin tietää liitännäissairauksistakin mutta olisin kaivannut myös jotain muuta. Tietoa vauva-ajasta, elämästä, arjesta ja millaista se elämä, arki oikeasti on sen down-lapsen kanssa.

Nämä ovat siis minun kokemuksiani ja siinä tunnen jääneeni ilman tukea. Se harmittaa minua kauheasti, koska juuri silloin sillä hetkellä olisin kaivannut sitä tukea ja tietoa. Meillä meni muuten kuitenkin hyvin ja olemme sopeutuneet hyvin tähän elämän tilanteeseen. Meillä on todella ihana tytär. ❤️ Vielä ei tiedetä mitä tämä elämä meille tuo ja kuinka paljon tukea Meea oikeastaan tarvitsee tulevaisuudessa, mutta me menemme hetki kerrallaan. Tällä hetkellä meillä on hyvä olla ja nautimme vauva-ajasta tai ainakin yritän olla stressaamatta turhia. Mikä on kyllä vähän vaikeasti tehty, kun olen kova stressaamaan. Jerkku sitä sitten joutuu kuuntelemaan, olen muutenkin aika temperamenttinen. Liekköhän Meea perii sen äidiltään. 😂

Kuitenkin meille kaikki oli alusta asti selvää, Meea on ihminen ja halusimme antaa hänelle elämän. Hän oli päättänyt taistella tiensä elämään ja alkaa kasvamaan mahassani, halusin nähdä mitä tuo pieni rakas ihminen tuo meidän elämään. Haluan myös uskoa, että kaikella on tarkoituksena ja Meea oli tarkoitettu juuri meidän perheeseen.❤️

Haluan vielä sanoa että vaikka meille päätös oli helppo ymmärrän, että sitä se ei ole kaikille. Se on todella raskas tilanne ja silloin saa tuntea kaikkia tunteita. Päätös pitää tehdä silleen miten se itsestä parhaalta tuntuu, eikä saa rangaista itseään niistä tunteista mitä käy läpi. Itsekin koin melkoisen skaalan tunteita.

Meea tuhisee sängyssään enkä voisi olla yhtään onnellisempi siitä, että hän on täällä kanssamme. ❤️

Meidän reissu Vehmersalmella

Meillä oli pieni viikonloppureissu Vehmersalmelle. Matkaan lähti minä, Jerkku, Meea ja anoppi. Siellä asuu Jerkun mummu ja ukki joiden luokse menimme kylään. Jerkun mummu ei ollut vielä nähnyt Meeaa ja kovasti tahtoi tämän tavata. Koronan takia emme olleet aikaisemmin käyneet siellä, nyt uskallettiin mennä kun tilanne on vähän rauhoittunut ja olimme karanteenissa täällä Posiolla. Mummu on siinä kunnossa ettei pysty enää itse matkustamaan minnekään, eikä hän päässyt ristiäisiin paikalle.

Väsynyt matkalainen

Matka sujui ihan hyvin ja Meea nukkui hyvin alkumatkan. Pari kertaa imetin Meeaa matkalla autossa, emme pysähtyneet huoltoasemille tai käyneet matkalla kaupassa. Meillä oli kaikki tarvittava matkassa ja pärjäsimme niillä hyvin.

Ekan kerran, kun kävin Jerkun kanssa Vehmersalmella, rakastuin paikkaan aivan hirveästi. Siellä on niin kaunista, että sinne voisi vaikka muuttaa. Ainahan saa haaveilla. Kaikki tutut ja perhe asuu kuitenkin täällä Lapissa, joten ehkä se vain haaveeksi jää.

Niin täydellinen ja rakkautta täynnä oleva kuva❤️

Reissu oli kaikin puolin ihana, jos ei lasketa Meean kohtausta. Mummu oli niin hyvillään, kun sai pitää Meeaa hetken sylissään ja Meea hymyili parasta hymyään.❤️ Onhan tuo nyt todella ihmeellistä nähdä ja pitää omaa lapsenlapsenlastaan sylissä ensimmäistä kertaa. Oli ihana nähdä kuinka hän ilahtui Meean näkemisestä. ❤️

Täydellinen hetki, kuvien julkaisuun on saatu lupa. ❤️

Ulkoiltiin paljon, kun kelitkin sen salli ja kyllähän se niissä maisemissa kelpaa. 😍 Meea vaan ei tahdo enää niin hyvin vaunuissa nukkua tai viihtyä ja meinasi muutamaankin otteeseen tulla paha mieli. Mikähän lie siihenkin tullut, kun alkuun meni niin mukavasti? Käytiin kotiinpaluupäivänä ajamassa Kuopion kautta ja katseltiin samalla vähän maisemia. Kuopio on ehdottomasti yksi lempikaupungeistani, niin kaunis paikka. Onhan tuommoinen lyhyt viikonloppu raskas matkustaa pienen vauvan kanssa ja kun puuhailtiinkin niin paljon. Ehdottomasti kuitenkin sen arvoinen. ❤️

Kyllä tämä korona-aika on raskasta kaikin puolin. Haluttaisi vain mennä ja tulla miten tahtoo, mutta eihän se tule nyt kysymykseen. Ehkä kesällä päästään jo kunnolla reissaamaan tai ainakin niin voi toivoa. Olin unelmoinut mökkireissuista ja sukulaisten luona lomailusta, varsinkin nyt kun on Meean ensimmäinen kesä.

Kuitenkin meidän reissu oli todella ihana ja olen iloinen, että pystyimme toteuttamaan sen. Kyllä se on vaan niin ihanaa nähdä, kun iso-mummu näkee lapsenlapsenlapsensa ensimmäistä kertaa, siinä ihan itselläkin sydän sulaa. ❤️ Ne hetket ovat todella arvokkaita meidän elämässä ja niitä pitäisi osata arvostaa enemmän. Joskus on hetkiä, kun ne kaikki ovat vain kaukaisia muistoja ja siksi ne hetket on todella ainutlaatuisia.  Muistetaan kaikki isovanhempia muulloinkin kuin nyt korona-aikana, ilman heitä ei meitäkään olisi tässä maailmassa. ❤️