Kategoria: Yleinen

Kun omaa henkilökohtaista tilaa on rikottu— Seksuaalinen trauma ja synnytyspelko

julkaissut rakkauskromosomi, kategoriassa Yleinen

Tämä aihe on ollut jo pitkään mielessä ja tästä olen halunnut kirjoittaa teille. Ehkä tästä on jollekin samassa tilanteessa olevalle apua, toivottavasti on.
Seksuaalinen trauma, miten se vaikutti minulla synnytyksessä ja sitä ennen. Minulle se loi synnytyspelon.

Kyllähän seksuaalinen trauma jättää aina jälkensä keneen tahansa jos sellaisen joutuu kokemaan, niin kuin minulla raiskaus. Onhan se pelko ihan ymmärrettävää, kun omaa henkilökohtaista tilaa on rikottu. Luottamus on siinä kohtaa saanut kolhun ja pahasti. Miten se sitten oikeastaan vaikutti raskauden aikana ja synnytyksessä?

Jo ennen raskautta minulla oli ollut gynekologikäyntejä ja niihin olin aina toivonut naista, koska silloin olo tuntui paljon mukavammalta ja turvallisemmalta. Olihan ne ensimmäiset käynnit raiskauksen jälkeen ahdistavia, sitä en voi kieltää. Kerroin kuitenkin aina gynelle mennessä mikä on tilanne ja he osasivat ottaa sen todella hyvin huomioon, niinkuin raskauden aikaisissakin tutkimuksissa. Eli raskausaika meni minulla ihan mukavasti vaikka kyllähän ne alatietutkimukset aina vähän jännittivät ja ahdistivat. Minulla itsellä helpotti myös paljon, että Jerkku oli paikalla. Ehkä kuitenkin loppuraskaudessa oli jo vähän helpompi olla, kun minua ultrattiin niin monta kertaa ja nimenomaan alateitse.

Pelkäsin synnytystä ihan kamalasti, toki sitä kipuakin ja ponnistusvaihetta. Ajatus kuitenkin siitä että minun ympärillä häärii monta ihmistä ja paljastan itseni kaikille, jännitti ja ahdisti kamalasti. Pelkäsin sitä kun synnytyksen aikana alapäähän kosketaan ja miltä se tuntuisi, entä jos tulee jotain yllättävää mihin en ole valmis? Entä jos se tuo huonot muistot mieleen ja sen ahdistavan tunteen vanhasta traumasta? Kävin muutaman kerran keskustelemassa näistä peloista pelkokätilöllä ja yhden kerran lääkärillä. Ensimmäisellä käynnillä en tainnut edes uskaltaa puhua oikeasta pelostani, koska ei siitä ole helppo puhua. Mietin kovasti sitä ymmärrettäisiinkö minua ja pitäisivätkö kaikki minua hölmönä, minulla vähän hävetti. Onneksi kuitenki avasin suuni. Puolisoni tsemppasi minua kertomaan ja onneksi teki niin, koska se helpotti.

Kerroin synnyttämään mennessä kätilölle, että olen joutunut kokemaan seksuaalista väkivaltaa ja minua ahdistaa synnytys kauheasti. Hän kirjasi sen koneelle ylös ja voin sanoa, että kaikki kätilöt hoitivat tilanteen tosi hienosti. Minulle kerrottiin koko ajan mitä tapahtuu ja mihin kosketaan seuraavaksi. Tästä oli apua ja minua ei itseasiassa ahdistanut lainkaan synnytyksen aikana. Totta kai kätilö minulle selitti, että jos hätätilanne tulisi, he eivät välttämättä ehtisi kertomaan mitä tapahtuu. Ymmärrän sen. Niistä pelosta kannattaa kuitenkin puhua ja kätilötkin osaavat niihin suhtautua oikein hyvin, he ymmärtävät varmasti.

Synnytys oli minulle maailman luonnollisin ja ihmeellisin asia. Tuntuu, että ne pelot jäivät taakseen kun oltiin tosi toimissa. Kaikki vain loksahti paikalleen ja olo oli turvallinen. Ei ollenkaan ahdistava. Ehkä eniten helpotti se, että henkilökunta tiesi minun pelosta, se poisti jo tosi ison pelon sydämeltä.

Nämäkin asiat ovat tietenkin yksilöllisiä, mutta kunhan aukaisee suunsa ja puhuu niistä vaikka neuvolassa tai synnärillä, se voi jo helpottaa. ❤️ Haluan sanoa tsemppiä kaikille niille jotka painii saman asian kanssa, kaikille se ei varmasti ole yhtä helppoa. Toiselle voi olla vaikeampi tilanne kuin toiselle eikä sitä tarvitse hävetä niinkuin minä tein. Se on ihan turhaa, koska ammattilaiset varmasti ymmärtävät tilanteen ja ennen kaikkea se ei ole asia mitä tarvitsisi hävetä! ❤️

Kun mummun ja papan naama saa itkemään — vierastaminen

julkaissut rakkauskromosomi, kategoriassa Yleinen

Meea kasvaa ja kehittyy päivä päivältä, mutta mitä sitten kun mummun ja papan naama saa itkemään? Meille on kotiutunut tuo ihana vierastaminen. Oltiin jo vähän arveltukin tätä, kun videopuheluita soittaessa mummuille ja papoille Meea usein alkoi itkemään jo äänen kuullessaan. Se itku ei välillä ole mitään pientä vaan saattaa olla ihan täyttä huutoa ja kestää pitkään vaikka olisi äidin sylissä hyssyteltävänä.

Muuttopäivänä vierastamisesta tuli varmuus, kun aina muiden kuin meidän sylissä Meea alkoi itkemään. Varsinkin silloin kun näki kasvot ihan suoraan. Olihan välissä kyllä reilu kuukausi, kun ei ollut mummuja ja pappoja nähnyt kasvotusten. Itkee Meea kyllä muidenkin sylissä keitä on nyt viime aikoina tavattu, ehkä me ei ihan heti osattu tätä yhdistää vierastamiseen vaikka selvät merkit olikin. Isi ja äiti on tällä hetkellä suosiossa, onhan ne vanhemmat nyt kaikista turvallisimmat ja aina läsnä.

Varmaan vierastamista on osaltaankin pahentanut se, kun ei olla koronan takia niin paljon ihmisiä tavattu. Vasta nyt ollaan taas alettu tapaamaan muita ihmisiä enemmän.

Eiköhän tämäkin vaihe tästä ohi jossakin vaiheessa mene, jos ei kohta niin sitten myöhemmin. Nyt ollaan Posiolla reissussa ja Meea saakin ahkerasti tuijotella mummujen ja pappojen naamoja. Jospa niihin taas äkkiä tottuisi. Vietetään Jerkun isyysloman viimeistä viikkoa täällä ja yritetään nauttia paljon tästä ajasta. Sunnuntaina suunnataan takaisin Kemiin, uuteen kotiin kohti arkea ja sen kommelluksia❤️

Äitiys on välillä kauhean yksinäistä

julkaissut rakkauskromosomi, kategoriassa Yleinen

Maailman parasta oli tulla äidiksi, en tiedä mitään sen parempaa. Kuitenkin sitä huomaa aika ajoin miten yksinäinen on. Minun elämä on tällä hetkellä sitä äitiyttä, päiviin ei oikeastaan mahdu mitään muuta tällä hetkellä joten omat puheenaiheetkin on aika suppeat ja keskittyy melkein pelkästään Meeaan ja tähän vauva-arkeen.

Mulla ei ole kauheasti ystäviä kenellä olisi lapsia ja tuntuu oikeastaan ettei koko ajan kehtaa puhua Meeasta, kuka sitä nyt jaksaa kuunnella. Tunnen aika ajoin olevani todella yksinäinen ja kyllä kieltämättä kaipaisin niitä ystäviä elämään. Uusien kavereiden saaminen tässä iässä tuntuu itselle jotenkin todella vaikealta. En tiedä mikä siitä tekee niin vaikeaa, mutta lapsena se oli niin paljon helpompaa. Emme ole montaa vuotta Kemissä asuneet ja ihmisiin tutustuminen on jäänyt, tässä on tietenkin itsessänikin vikaa.

Monesti olen lukenut ja kuullut siitä, kun äidit tuntevat itsensä yksinäisiksi. Komppaan kyllä tätä ihan täysillä. Sitä en kyllä voi kieltää, että olin yksinäinen jo ennen lapsen saamista. Raskausaikana olin todella yksinäinen, osittain tietenkin johtui siitä että olin todella kipeä enkä voinut oikein mitään tehdä.

En tarkoita, että olisin tyytymätön elämääni. Rakastan vauva-arkea ja onhan tämä ihanaa, mutta välillä olisi ihanaa kun olisi ystäviä kenen kanssa jakaa tämä kaikki. On minulla muutama hyvä ystävä, mutta hekin asuvat kaukana ja ajan viettäminen yhdessä on sen takia haastavaa. Tapaamme todella harvoin ja yhteyttä pidämme lähinnä WhatsApissa.

Monet itkut olen Jerkulle itkenyt ja sanonut, että voi kunpa olisi ystäviä kenen kanssa viettää aikaa. Onneksi minulla on kuitenkin Jerkku joka on ystävistä parhain. Jerkulle pystyn puhumaan ihan kaikesta vaikka kyllähän semmonen tyttöjenpäivä tai -ilta voisi olla paikallaan. Tietenkin semmoisen pitäminen olisi haastavaa ainakin ilman Meeaa, koska meidän tissitakiaiselle ei tuttipullo kelpaa! 😂❤️ Äiti on aika hyvin jumissa kotona tai jos johonkin lähdetään, on tissitakiainen varmasti matkassa. ❤️

Raskausaika tiivistettynä, meidän rakkauskromosomi

julkaissut rakkauskromosomi, kategoriassa Yleinen

”No mä teen nyt testin, tuskin se kuitenkaan on positiivinen”. Näin ajattelin sillon kun tein Meeasta ensimmäisen raskaustestin. En jotenkin osannut ollenkaan odottaa olevani raskaana. Olimme sopineet Jerkun kanssa että jos nyt ei tärppää niin aloitan e-pillerit muutamaksi kuukaudeksi, koska endometrioosikivut olivat niin kovat ja halusin niiden helpottavan edes hetkeksi. Oli ihan yllätys kun testi olikin positiivinen.

Heti ensimmäisillä viikoilla minulla oli alamahassa hirveää kipua ja pääsinkin sitten varhaisultraan katsomaan onko pienellä kaikki hyvin. Siellä näkyi pikkuinen sykkeineen. Kivut aiheutti iso endometrioosikysta munasarjan vieressä. Kaikki oli siis raskauden osalta hyvin. Pientä pahoinvointia oli noin kuukauden, en oikein saanut mitään alas ja öllötti koko ajan. Mitään ihmeellisiä mielihaluja minulla ei tainnut olla.

Tämä hauska tarina minun pitää kuitenkin väliin kertoa. Olimme Jerkun kanssa ajamassa vanhempien luota takaisin Kemiin ja matkalla autoon tuli ihana mustikan tuoksuinen lemahdus. Sanoin Jerkulle että voi miten ihana mustikan tuoksu. Jerkku katsoi minua hetken epäuskoisesti ja totesi: ”paska täällä haisee”. Ajoimme jonkun pellon ohi mikä oli vasta lannoitettu, ei ihan ollut mustikan tuoksu se. Kaikkea se raskaus sitten voi aiheuttaa, mutta on meillä aina hauskaa kun sitä muistellaan! 😂

Rv 13 kävimme niskapoimu-ultrassa ja sen jälkeen saimme sikiöseulonnan tulokset. Trisomia 21 riskiluku oli 1:39, valitsimme NIPT-tutkimuksen. Odotimme tuloksia noin kaksi viikkoa ja vihdoin ne ilmestyivät omakantaan. Downin Syndrooma, se meidän pikkuisella vauvalla tulisi olemaan. Olen aikaisemmin kirjoittanut miltä tuntui saada tietää, että meidän vauvalla on Downin Syndrooma. 

Niskapoimu-ultran jälkeen minulla alkoi supistelemaan ja siitä ne supistukset pikku hiljaa tihentyivät. Välillä ne olivat kivuttomia ja välillä tosi kipeitä. En oikein mitään pysynyt tekemään ilman, että ei olisi supistellut. Joskus noin rv20 tulivat liitoskivut mukaan kuvioon, ei niin ihanaa. Nukkuminen oli siitä asti tosi inhottavaa ja vaikeutui vain loppua kohden, koska yöllä piti ravata vessassa. Siinä ehti aina piristyä sen verran, että uni ei heti tullut uudestaan. Niistä kommenteista ”nuku nyt vielä, kun voit” ei ole mitään iloa, koska ei sitä pystynyt nukkumaan.

Rakenneultrassa huomattiin, ettei istukanvirtaukset ole ihan kohdallaan ja niitä alettiin seuraamaan tarkasti. Noin rv30 eteenpäin niitä seurattiin viikon-kahden välein. Käyrillä kävin pari kertaa viikossa ja se oli osaltaan aika stressaavaa. Seurasin koko ajan vauvan liikkeitä ja pelkäsin pahinta. Minulle sanottiin monesti, että älä stressaa. Siitä ei kuitenkaan ollut hyötyä,  olenhan tunnetusti kova stressaamaan.

Loppuraskauden aikana, noin rv 30 eteenpäin, olin jo todella väsynyt. Liikuin vähän ja varmaan siitäkin syystä olin todella turvonnut. Joka paikka oli kipeä jalkoja myöten. Lisänä sain lopussa insuliinin käyttöön radin takia, sitä ehdin käyttämään muutaman viikon ennen synnytystä. Ruokavaliolla en saanut arvoja kuriin.

Tämä oli näin raskausaika lyhyesti. Vaikka siitä onkin vasta vähän aikaa, on moni asia ehtinyt jo unohtua mielestä. Oikeastaan sinä hetkenä, kun Meea syntyi, ei muistanut enää synnytyskipua tai mitään muutakaan. Ei pahoinvointia, ei jatkuvia kipuja. Kaikki unohtui siihen täydelliseen hetkeen, kun sain lapseni viimein syliin. ❤️

Kyllä minä myös nautin raskaudesta, oli ihana tuntea ne ensiliikkeet ja potkut masussa. Iltaisin maatessa sängyssä silitin masua, mietin milloin tapaan tuon pienen ihmisen ja kuinka ihana se ensihetki tulee olemaan. Masun kasvua oli ihana seurata, se oli niin jännittävää aikaa. Palkinnoksi sainkin mitä ihanimman vauvan. Tuon pienen yhdellä ihanalla lisäkromosomilla, rakkauskromosomilla. ❤️

Pieni kurkistus Meean kehitykseen ja arkeen

julkaissut rakkauskromosomi, kategoriassa Yleinen

Ajattelin kirjoittaa tällaisen pienen kurkistuksen Meean kehitykseen, meidän touhukas neiti. 6kk neuvolassa 5920g ja 59,6cm, meidän mini. 💖

Meea on nyt puolivuotias ja energiaa ainakin riittää. Öisin heräillään muutaman tunnin välein ja päivisin nukutaan korkeintaan muutama kymmenen minuutin pätkä. Vaunulenkillä Meea ei enää nuku, paitsi joskus harvoin. Mielummin katselee ympärilleen että mitä tapahtuu ja höpöttelee meille.

Meea on nyt viikon sisään alkanut kannattelemaan päätään tosi hyvin ja sen edistyksen kyllä huomaa. Aikaisemmin ei ole oikein viihtynyt mahallaan ilman kauheata huutoa, nyt onneksi viihtyy jo jonkun aikaa. Selällään neiti ei pysyisi enää hetkeäkään ja itseasiassa tänään Meea kääntyi ensimmäisen kerran mahalta selälleen. Ihan mahtavaa nähdä miten oma lapsi kehittyy ja oppii uutta. ❤️ Meean lempipuuhaa on muuten varpaiden maistelu, tätä voi bongata Meean aika useasti tekemässä.

Soseita meillä menee kolme kertaa päivässä, joskus neljä. Meea on alkanut tosi hienosti syömään soseita ja kaurapuuroakin söi tosi hienosti, mutta siihen tuli yhtäkkiä stoppi. Yritetään nyt saada se uudestaan maistumaan. Luumua meillä syödään iso annos päivässä, se auttaa Meean masua toimimaan. Luumu ja ruusunmarja ovat Meean herkkua sekä broileri ja kasvikset.

Meea kehittyy hienosti omaa tahtiaan ja ei minulla oikeastaan ole edes mihin verrata, kun Meea on esikoinen. Toisaalta se on ihan hyväkin ja en edes tiedä miksi pitäisi verrata. Jokainen pieni kasvaa ja kehittyy juuri omaa tahtiaan, ei siitä kannata paineita ottaa. Silti on ihana seurata Meean kehitystä ja uuden taidon oppiminen on niin jännää.

Meea jokeltee, hymyillee ja välillä kuuluu pieni naurukin. ❤️ Kiukku vie meillä silti voiton päivästä, varsinkin kun Meea ei nuku päikkäreitä ja on illasta sitten niin väsynyt. Ehkä me vielä keksitään konsti jolla me saadaan tuo neiti nukkumaan päivällä edes tunnin. Ei sitten illat olisi niin vaikeita, niin kuin ne nyt meinaa vähän olla.

Edelleenkään ei neiti viihtyisi hetkeäkään yksin vaan jonkun pitäisi olla koko ajan höpöttelemässä. Se jos jokin on käynyt nyt haastavaksi, kun on ollut muuttopuuhia ja Jerkku on töissä. Kantorepussa viihtyy joskus pienen hetken, leikkimatolla muutaman minuutin yksin ja sitterissä hyvällä tuurilla sen 15 min. Toisaalta ihanaa, kun pieni haluaa olla lähellä ja sylissä. Haastavaa kuitenkin, kun pitäisi kotitöitäkin tehdä. Onneksi ne ei mihinkään häviä. 😂

Vielä ei päästä syöttötuolia kokeilemaan tosin ei olla vielä sitä hankittukaan, en ole ehtinyt vielä niihin tutustua että mikä olisi parhain vaihtoehto meille. Onneksi on vielä aikaa, kun se ei ole vielä pieneen hetkeen ajankohtainen.

Tämmöinen pieni katsaus Meean kehitykseen ja vähän arkeenkin. Täältä löytyy usein kiukkuinen vauva, väsynyt ja kiukkuinen äiti ja hämillään oleva isä, mistähän lie se johtuu? Ei varmaan ainakaan äidin temperamentista. 😂

Jos teillä on jotain kysyttävää tai haluatte mun kirjoittavan jostain tietystä niin laita ilman muuta viestiä alas🥰

Kaamea väsymys, kilpirauhasen vajaatoiminta

julkaissut rakkauskromosomi, kategoriassa Yleinen

Oon ihmetellyt mistä tämä kauhea väsymys ja kiukku oikein tulee. Joka päivä väsyttää ja aamulla kun herää, tuntuu siltä ettei olisi nukkunut yöllä ollenkaan. Aivot on koko ajan sumussa ja muisti tökkii tosi pahasti. Synnytyksen jälkeen paino tippui hyvää vauhtia, mutta sitten yhtäkkiä tyssäsi täysin ja en ole painoa saanut sen jälkeen tippumaan. Muutenkin koko ajan turvottaa ja naama pöhöttää.

No vihdoin kävin synnytyksen jälkeen kilpirauhasen kontrollissa, minulla on siis kilpirauhasen vajaatoiminta. Arvothan olivat menneet ihan miten sattuu. Tsh oli 16 ja t4v ihan alarajoilla. Eikun lääkäriin ja äkkiä annosta ylös päin. Saahan sitä ihmetellä miksi on niin huono olo koko ajan. Vaikka kyllähän se vauva-arkikin väsyttää ja Meeakin on alkanut nyt oikein urakalla heräilemään yöllä. Tämä väsymys on kuitenkin niin voimia vievää ja tuntuu ettei mikään onnistu. Ihan kuoleman väsynyt.

Jännää miten yksi noin pieni elin voi vaikuttaa ihmiseen niin paljon. Nyt toivon, että olo alkaisi pian helpottamaan ja ehkä painokin alkaisi siitä laskemaan. Jos edes pääsisi vähän lähemmäksi niitä lukemia mitä oli ennen raskautta, olisi itselläkin parempi olo. Ennen kaikkea, kun edes pääsisi eroon tästä kauheasta turvotuksesta ja väsymyksestä. Oma vika kylläkin, kun olen vitkutellut noiden seurantaverikokeiden kanssa. Kuitenkin tiesin, että vajaatoiminta voi pahentua synnytyksen jälkeen.

Minulla todettiin kilpirauhasen vajaatoiminta noin muutama vuosi sitten ja silloin oli samanlainen olo kuin nyt. Paitsi nyt on vähän pahempi. Se helpotti, kun aloitettiin lääkitys ja tuntui kuin olisi herännyt horroksesta. Silloinkin olin väsynyt, kiukkunen ja hajamielinen. Painon kanssakin oli silloin ongelmia. Mulla kroppa reagoi tosi äkkiä jos menee vähääkään arvot vajaatoiminnan puolelle ja olo onkin ollut parhain, kun arvot on ollut ihan liikatoiminnan rajoilla.

Meea oli myös mukana lääkärissä, ihmetteli mitä ympärillä tapahtuu

Nyt toivotaan, että olo helpottaa pian ja pääsee touhuamaan virkeänä kaikkea kivaa!

"On raskasta olla tuon lapsen vanhempi"

julkaissut rakkauskromosomi, kategoriassa Yleinen

Miksi on jonkun mielestä oikein tulla kertomaan kehitysvammaisen äidille tai isälle, että ”on raskasta olla tuon lapsen vanhempi”. ”Parempi olisi ollut tehdä abortti”. ”Ei ole oikein tuoda tuollaista lasta tähän maailmaan”. Miksi se on okei?

Luulevatko ihmiset, että en tiedä elämän olevan rankkaa? Sillä kyllä tiedän, se on rankkaa, oli erityislasta tai ei. Kyllä olen tiennyt raskaana mihin olen ryhtynyt, miksi sitä minulle jälkeenpäin pitäisi päivitellä. Miksi siitä pitäisi kenellekään päivitellä? Meea on paras asia mitä minulle on tässä elämässä tapahtunut. Me Jerkun kanssa yhdessä päätimme, että haluamme antaa hyvän elämän Meealle ja rakastaa häntä. Miksi se on jollekin toiselle niin iso ongelma?

Olen päättänyt olla äiti tälle lapselle ennen kuin edes odotin häntä. Minusta kukaan ei voi tulla sanomaan toiselle, että hänen elämä tulee olemaan rankkaa. Kaikkea voi tapahtua tässä elämässä ja kukaan ei voi ennustaa sitä miten jonkun toisen elämä tulee menemään. Miksi ei voida antaa ihmisten tehdä omat päätökset, miksi pitää tulla tuomitsemaan? Jos jostakin toisesta ei ole erityislapsen vanhemmaksi niin pitääkö silloin tulla toiselle sanomaan, että hänestäkään ei ole ja sun elämä on nyt pilalla.

Olen lukenut monesta paikasta, ettei saa tuomita niitä jotka tekevät abortin. Totta, ei saakaan eikä pitäisi. Se on varmasti raskas päätös eikä missään mielessä helppo. Miksi sitten on oikein tuomita niitä jotka päättävät pitää lapsen? Jos välttämättä haluaa tuomita ja on tarve siihen, niin eikö sen voi tehdä hiljaa oman pään sisällä?

”He ovat ihmisiä siinä missä kuka tahansa muukin”

Onneksi me ollaan saatu paljon positiivisia kommentteja ja tsemppausta, ja olen onnellinen siitä. Silti ihmetyttää välillä aikuisten ihmisten kommentit, eikö osata pitää mölyjä mahassa. Jostakin ne voi tuntua todella pahalta, vaikka ne kuinka yrittäisi sanoa rakentavasti. Kyllä minustakin joskus tuntuu pahalta. Tuntuu pahalta kehitysvammaisten ihmisten puolesta. Miten kukaan on oikeutettu päättämään siitä, ettei heidän elämä ole elämisen arvoista. Onko kukaan näistä jotka sanovat, että heidän elämällä ei ole merkitystä, kysynyt tätä heiltä itse? He ovat ihmisiä siinä missä kuka tahansa muukin.

Ihmiset, joilla on Downin syndrooma, voivat elää yllättävänkin tavallista elämää, avustettuna. He ovat iloisia ja täynnä rakkautta, toki kaikillahan meillä on huonoja päiviä. Tietenkään ei voi yleistää, koska jokainenhan on oma yksilönsä ja downitkaan eivät aina ole ilopillereitä. Eikä se elämä aina ole niin helppoa. Kukaan meistä ei voi päättää heidän puolesta, millainen elämä heillä tulee olemaan.

Ehkä minulla menee joskus jotkut kommentit liikaa ihon alle, mutta kyllä siitä tulee paha mieli jos joku sanoo, ettei sun olisi kannattanut tuoda tuota lasta tähän maailmaan. Miltä se Meeasta tuntuu isona lukea tai kuulla tuommoista tai jostain muusta Meean kaltaisesta? Kyllä he ymmärtävät mitä heistä puhutaan. Eivät he itse synny ajattelemaan, että heidän elämässään on jotain vialla. Vaan tämä maailma joka kertoo heille, että teidän elämä ei ole sellaista kuin pitäisi. Pöh, se on juuri sellaista kuin heidän elämä on eikä se ole yhtään sen huonompi. Se on juuri sellainen kuin on tarkoitettu, heidän näköinen. Sellainen, millaiseksi sen jokainen ihminen haluaa tehdä, nähdä tai kokea. Elämä on arvokasta ja me ei voida sitä päättää kenen elämä ei ole.

Jokainen ihminen on kaunis ja elämän arvoinen, kukaan meistä ei voi päättää kenen elämä ei ole sen arvoista. Rakastetaan toisia, tsempataan toisia ja autetaan toisia.

”Ole se muutos, jonka haluat maailmassa nähdä.” –  Mahatma Gandhi

Helpotusta Meean mahakipuihin

julkaissut rakkauskromosomi, kategoriassa Yleinen

Meealla on ollut todella paljon mahakipuja ja varsinkin iltaisin on itkenyt noin neljä tuntia täyttä huutoa mahaansa. Toisena on ollut todella pahan hajuiset pierut ja välissä puklauttelikin jonkun verran. Kokeiltiin vaikka mitä masukipuihin; Cuplatonia, Bifibabya, gefilustippoja, masun silittelyä, jalkojen hierontaa, jalkajumppaa ja eri asentoja jos olisi helpompi olla ja ilma tulisi masusta pois. Mikään näistä ei kuitenkaan auttanut.

Muistin, että olen jostain lukenut vauvojen maitoallergiasta ja siitä, että äidin pitää olla ilman maitoa. Päätin sitten, että testaan olla muutaman viikon ilman maitotuotteita. Itkua oli niin raskasta kuunnella joka ilta monta tuntia ja se ei ollut mitään pientä itkua.

”Se oli todella outoa, koska illat oli mennyt Meean itkiessä” 
Kuopion reissussa rähjääntynyt, välitankkaus menossa.

Kun olin ollut viikon ilman maitoa, huomattiin miehen kanssa että vau, Meea ei ole itkeskellyt iltaisin muutamaan päivään. Se oli jotenkin todella outoa, koska illat oli aina mennyt Meean itkiessä. Erehdyin sitten syömään viikon jälkeen kermajäätelön ja voi kauhea mikä itku oli sinä iltana! Meea oli jalat kippurassa ja itki taas selvästi mahaansa. Pakkohan sillä on jokin yhteys olla, voiko muuten olla tuommoista sattumaa. No, olen nyt siitä reilu viikon jatkanut maidotonta ja Meea ei ole itkenyt mahaansa iltaisin. Mitä nyt pieni itkukohtaus muutamana iltana, kun on ollut ilmakupla mahassa.

Totesin Meean isovanhemmille illalla, että mikä on muuttunut. Mikä on toisin ja huomaavatko he mitään outoa? No Meea ei ole itkenyt! Ihanaa, kun toisella ei ole maha kipeä ja onhan se siinä samalla mukavaa kaikille muillekin. Pakkohan tämän on nyt siitä maidosta johtua, koska ne mahakivut hävisivät samalla kun lopetin maidon käytön.

”Nyt mennään päivä kerrallaan” 

Perjantaina Meealla on Kemin lastenklinikalla aika lääkärille ja pitää siellä ottaa asia puheeksi. En tiedä otetaanko testejä. Ilmeisesti toisissa paikoissa otetaan ja toisissa ei. Kuitenkin tärkeintä on se, että Meean mahakivut ovat helpottaneet! Nyt ollaan soseitakin päästy syömään oikein kunnolla ja puuroakin maisteltu muutaman kerran. Maha ei ole nyt niistä tuumannut mitään. Luumu ja omena on Meean lemppareita.

On se ihmeellistä miten imettäessä voi noin paljon vaikuttaa mitä äiti pistää suuhun ja tietenkin jos pienempi sattuu sille olemaan vielä allerginen. Muistan raskausaikana näistä lukeneeni, mutta vasta nyt ne muistuivat ihan kunnolla mieleeni ja onneksi tulikin muistettua. Nyt mennään päivä kerrallaan ja toivotaan, että loputkin mahakivut jäisivät taakse. ❤️

Mitä jos seuraavallakin lapsellamme todettaisiin Downin Syndrooma

julkaissut rakkauskromosomi, kategoriassa Yleinen

Me ollaan aika avoimesti Jerkun kanssa puhuttu tästä ystäville ja perheelle jos on tullut puheeksi, eli me toivotaan jo toista lasta. Me tiedettiin se jo ennen kuin Meea syntyi ja se tunne vain voimistui Meean synnyttyä. Minun endometrioosin takiakaan emme halua odotella pitkään ennen kuin yritämme toista lasta ja ei tietenkään ole itsestäänselvyys, että toisen lapsen edes saisimme.

Ollaan keskenään puhuttu ja meiltä on itse asiassa tosi moni kysynyt, että entä jos tulevallakin lapsella olisi Downin Syndrooma. Jos meillä olisi semmoinen tuuri ja oltaisiin yksi miljoonasta, jotka saa kaksi down-lasta. Mitä sitten tapahtuisi? Tästä ollaan puhuttu paljon ja sitä ollaan kyllä pyöritelty mielessä vaikka se on todella epätodennäköistä, että niin tulisi käymään.

Emme missään nimessä tekisi silloinkaan aborttia. Helppoa kahden erityislapsen kanssa ei varmasti olisi, mutta niinkuin Meea, olisi toinenkin lapsi tervetullut. ❤️ Jos niin kävisi, että toinenkin rakkauskromosomi sieltä meidän perheeseen haluaisi tulla niin hän olisi tervetullut. Kai sillä pitäisi sitten joku tarkoitus olla, että juuri meille tulisi kaksi pientä rakkautta. ❤️ Meeakin on saanut tulla meidän perheeseen niin miksi ei toinenkin erityinen olisi tervetullut? Tai ehkä Meea valitsi juuri meidät, kuka sen tietää. Edelleenkin haluan näin juuri ajatella. ❤️

Raskasta se varmasti olisi taas käydä samat pelot läpi mitä Meeaa odottaessakin. Pelätä onko pienellä kaikki hyvin, eihän hänellä ole mitään vakavia liitännäissairauksia. Kaikki kuitenkin olisi lopussa sen arvoista, koska meistä tuo pieni lapsi olisi saanut alkunsa. Se tunne kun Meea syntyi, oli paras hetki elämässäni.

”Kaikki lapset ovat ainutlaatuisia ja ansaitsevat paljon rakkautta” 

Tarkoitus ei ole olla mikään pyhimys, koska sitä en ole. Meeankin kanssa olemme vasta alussa meidän matkalla ja kaikkea yllättävää voi tulla eteen tai sitten ei tule. Kyllähän me joudumme vanhempina tekemään töitä Meean eteen paljon, että Meea oppii puhumaan ja liikkumaan. Eikä sekään takaa sitä, että oppisi. En väitä, että kahden erityislapsen kanssa olisi helppoa. Sitä se ei varmasti ole missään nimessä. Onko kenenkään lapsen kanssa helppoa, oli erityinen tai ei? Jokainen vanhempi käy omat kamppailut omien lapsiensa kanssa, joillakin on helpompaa ja joillakin ei. Ne kamppailut voi olla isompia tai sitten ihan pieniä juttuja. Miten jokainen sen itse kokee. Kaikki lapset ovat erityisiä omalla tavallaan. Kaikki lapset ovat ainutlaatuisia ja ansaitsevat paljon rakkautta. ❤️

Meidän yhteinen mielipide siis on, että tervetuloa pieni rakkauskromosomi jos näin on tullakseen. ❤️ Se kuitenkin on todella todella harvinaista, että näin ylipäätään kävisi. Kukapa kuitenkaan elämän arvoituksista tietää, on kyllä tullut todettua ettei se elämä aina mene niinkuin sitä ajattelee. Sanottiinhan meille Meeaakin odottaessa, että se on melkein mahdotonta noin nuorilla saada down-vauva ja kuinkas kävikään. Muistan aina, kun lääkäri sanoi sikiöseulonnan jälkeen, että ei kannata olla paniikissa ja eiköhän vauvalla ole kaikki ihan hyvin. Hän oli niin varma, että kyse ei ole Downin Syndroomasta. Joten elämä antaa juuri sitä mitä sieltä on tullakseen. Meea on kyllä ollut parasta mitä meidän elämässä on tähän asti ollut. ❤️

Meitä voit seurata instagramissa :rakkauskromosomi

Miltä meidän arki näyttää, tavallisen omanlaiselta

julkaissut rakkauskromosomi, kategoriassa Yleinen

Ajattelin vähän kirjoittaa tänne meidän tämän hetkisestä arjesta ja miltä se näyttää nyt.

Meea on kohta viisi kuukautta, toisaalta aika menee nopeaa ja toisaalta taas tosi hitaasti. Meea syö vielä hyvin rinnalta ja korviketta emme ole ainakaan vielä tarvinneet. Kiinteitä ehdimme muutaman viikon kokeilla, mutta Meealle tuli niistä niin kovat masuvaivat. Pidimme niistä reilu viikon taukoa ja aloitimme taas luumulla. Se sopii Meealle tosi hyvin ja mahakin on toiminut paremmin. Tarkoitus olisi nyt taas alkaa maistelemaan eri makuja. Pikku hiljaa hyvä tulee, ettei toisen masu mene taas kauhean kipeäksi.

Meea siis rotarokotteen jälkeen alkoi huutamaan mahaansa ihan kauheasti. Rotasta tuli kauheat kipukouristukset, toinen oli ihan hiestä märkä, veti jalkoja ja käsiä kippuraan. Huusi yhtä soittoa niin, että ääntäkään ei meinannut tulla ja tätä kesti melkein kolme viikkoa. Neuvolan kanssa yhteistuumin päätimme, että viimeistä rotatehostetta ei anneta. Meean maha ei sitä kestä, mutta helppo ratkaisu se ei silti ollut ja jos toisen lapsen joskus saamme niin annamme kyllä rotarokotteen hänellekin. Olemme ehdottomasti rokotteiden kannalla. Kuitenkin siitä asti Meea on itkenyt mahaansa aika paljon, varsinkin iltaisin ja kiinteät pahensi sitä vielä huomattavasti. Nyt on alkanut helpottaa ja olisko nyt muutama päivä mennyt niin, että ei ole juurikaan itkenyt. Onhan se ihanaa, koska itkeminen käy kyllä raskaaksi pitemmän päälle. Vauvalle sekä vanhemmille.

Meidän Meea rakastaa kylpyhetkiä ja veden pärskyttäminen on parasta

Meea on muuten iloinen ja hymyilevä tyttö, siis sillon kun maha ei ole kipeä. Nukkuu yleensä kahdeksan tuntia yössä, joskus harvoin saattaa herätä kerran syömään. Päivisin sitten ei nukutakaan, kun korkeintaan pari 10min pätkää. Meea rakastaa kylpyhetkiä ja mahakin tykkää siitä kovasti. Usein viemme Meean ennen nukkumaan menoa kylpyyn jos ei näytä mahakivuista muuten tulevan mitään ja se sitten rauhoittaa. Tosin ei sekään aina ole auttanut. Onneksi nyt vaikuttaa siltä, että ollaan voitonpuolella. Kylvyssä on mukavinta, kun saa pärskyttää vettä ja ihmetellä kuinka vesi liikkuu. On se maailma ihmeellinen pienelle lapselle.

Sydänkontrolli ja kaikki hyvin siltä osin, ollaan kiitollisia 

Sydänkontrollissa käytiin noin viikko sitten ja kaikki on sen osalta hienosti. Valtimotiehyt oli jo miltein kiinni ja läppävuoto oli tyrehtynyt. Sydämen rakennepoikkeama siellä vielä tietenkin on, mutta siitä ei ole tällä hetkellä mitään haittaa elämiseen. Ollaan todella onnekkaita ja kiitollisia. Meean kanssa on mukava matkustaa, kun hän viihtyy tosi hyvin autossa. Oysin reissukin meni tosi mukavasti eikä tarvinnut kuin kerran syöttää meno ja paluumatkalla. Muutenkin sairaalareissu sujui tosi mahtavasti ja Meea jaksoi todella hienosti olla tutkimusten ajan paikallaan.

Meidän arki on oikeastaan painottunut aika paljon mahakipuihin. Muutoin ulkoilemme ja nyt olemme viettäneet paljon aikaa Posiolla, kun Jerkulla on ollut loma. Kohta se on ohi ja sitten palaammekin Kemiin. Käytiin Meean ensimmäinen venereissukin ja Meea viihtyi niin nätisti veneessä, että ihan uskomatonta. Ei kertaakaan itkenyt, jokelteli ja yritti syödä omia varpaitaan. Mikäs sen parempaa olisikaan!

Meea yrittää jo kovasti maistella omia varpaitaan
Välillä on huonojakin päiviä, ei aina jaksa olla niin iloinen 

Ollaan jo saatu kuulla muutama pieni naurahduskin ja se on kyllä ollut ihan parasta. Se jos mikä sulattaa sydämen. Jonkun verran Meea jo nostelee päätään, ei kuitenkaan kauheasti. Sillä ei ole kiire, hän tulee omassa tahdissaan. ❤️ Meidän arki on aika tavallista tällä hetkellä, odotellaan Meean lääkäriä, fyssaria ja puheterapeuttia. Ne on nyt viikon päästä ja saadaan vähän ohjeita elämään. Tosin vaikka arki onkin tavallista niin ei se useinkaan helppoa ole. Välillä väsyneenä kinastellaan Jerkun kanssa ja minä osaan kyllä olla äkäinenkin. Toisaalta ne jotka minut tuntee ei tätä ihmettelisi ollenkaan. 😂

Eli vastaus siihen miltä meidän arki näyttää. No välillä on tasaisia päiviä, sitten tosi ihania päivä ja joskus huonoja päiviä. Välillä sattuu niitä huonoja päiviä molemmille ja se on ihan ok, ei aina jaksa olla iloinen. Vauva-arki on mennyt ihan mukavasti. Nyt Meean itkuisuus alkaa helpottaa ja uskon, että päivistä tulee vieläkin mukavampia.

Eniten harmittaa se, kun Meea oli alku viikot teholla ja tavallaan se ”vauvakupla” jäi siinä kokematta. Arki alkoi tavallaan teholta, olisihan se ollut kivempaa aloittaa suoraan kotoa. Se myös oli tosi raskasta. Olisi kyllä ollut ihanaa päästä heti kotiin synnäriltä ja päästä viettemään aikaan kolmistaan perheenä. Ilman, että olisi kiire mihinkään. Nyt kuitenkin menee ihan hyvin ja on ihana seurata päivä päivältä Meean kehitystä ja sitä kuinka me kasvamme yhdessä perheenä. Eli meidän arki on aika tavallista, mutta meidän näköistä. ❤️