Avainsana: ahdistus

Mistä syystä jouduin psykiatriselleosastolle

julkaissut rakkauskromosomi, kategoriassa masennus, Yleinen

Miksi minä oikeastaan jouduin sinne osastolle? Sisältövaroitus: Itsetuhoisuus

Mulla tuli kotona hetki, kun pyysin puolisoa viemään minut päivystykseen. Se hetki oli semmoinen että halusin kuolla, jopa halu tehdä itselle jotain oli todella kova. Lasten itku alkoi olla silloin todella hankalaa kuunneltavaa, se ahdisti tosi kovasti. Olin myös viillellyt pahaan oloon, tuskaiseen ja toivottomaan oloon. Mulla oli myös ajatus siitä miten sen kaiken saisi loppumaan.

”Tein semmosia asioita mitkä itselle oli epänormaaleja”

Ne ajatukset säikäytti itseni sen verran, että halusin pikimmiten lähteä päivystykseen. Tai oikeastaan en halunnut lähteä, en tiedä mikä minut silloin sai lähtemään. Olihan mulla ollut niitä ajatuksia ennenkin mutta tällä kertaa ne oli erilaisia, ne oli voimakkaita. En tänäkään päivänä tiedä mikä minut sai lähtemään, ehkä se oli hyvä ystävä joka oli tukena. Kuka tietää?

Toisella kertaa kun jouduin takaisin osastolle, niin mulla meni todella lujaa. Olin vauhdissa ja menossa joka paikkaan, teinkin koko ajan jotakin. Laitoin itseäni, hiuksia, tein kasvonaamiota, halusin tanssimaan. Shoppailin silloin tosi paljon. Se oli erilaista kuin normaalisti ja nyt sen itsekin hahmottaa, kun vointi on suht tasainen. Tein semmosia asioita mitkä itselle oli epänormaaleja.

Olin elämäni kunnossa, vaikka en oikeasti ollut. Mulla oli liikaa vauhtia niinkuin kaksisuuntaisessa mielialahäiriössä maniassa on tai mulla epäillään, että silloin olisi voinut olla hypomania. En tiedä kiinnostaisiko teillä kuulla siitä enemmän?

”Mutta sekin on parempi kuin maata sängyssä aivan masentuneena ja haluta kuolla”

Mun vauhti kuitenkin vaikutti myös siihen, että olin tosi uhmakas, uhmasin lääkäriä vastaan että mulla on kaikki hyvin. En itse asiassa muista siitä kerrasta kauheasti mitään. Mulla oli voimakas tarve liikkua ja höpöttää ja olisin halunnut lähteä tanssimaan, koska kaikki on hyvin. Ei mulla tosiaan ollut. Joudun toistamiseen M1-lähetteellä psykiatriseen hoitoon. Epäilynä silloin kaksisuuntainen mielialahäiriö ja se persoonallisuushäiriö. Vieläkään en diagnoosia ole varmaksi saanut, koska siihen vaaditaan ainakin todistettavasti kaksi maanista jaksoa. Mulla olisi ollut yksi.

Sitten mulla on ollut/on vieläkin masennusta, vaan se masennus alkaa pikku hiljaa helpottamaan. Tilalle on tullut vaikea ahdistus, mutta sekin on parempi kuin maata sängyssä aivan masentuneena ja haluta kuolla.

Lääkäri pohti että raskaus ja nyt viimeinen synnytys olisi laukaissut mahdollisen kaksisuuntaisen ja kaiken tämän. Oikeastaan tämä tuntuu ihan sekamelskasta, siltä se itsestä tuntuu kun ei ole saanut niitä diagnooseja vielä virallisesti. Se helpottaisi niin paljon elämää kun ne voitaisiin sanoa. Mutta niinkuin olen aiemmin sanonut, niin mielenterveysasiat on semmoinen diagnoosiviidakko. Yritäppä sieltä jotain löytää.

Mistä sinä haluaisit kuulla lisää?

Impulssit — räjähtelyä ja lentäviä mandariineja

julkaissut rakkauskromosomi, kategoriassa masennus, Yleinen

Sisältövaroitus: Itsensä vahingoittaminen

Kysyin Instagramissa teiltä, että kiinnostaako tietää mitä impulsseja minulla on ollut. Moni vastasi kyllä, joten tässä nyt kirjoitan. Mietin vaan mistä lähtisin liikkeelle.

Jos joku miettii että haluanko kertoa niistä ja enhän paineen alla kirjoita, niin en tietenkään. Kysyin sen takia, että kiinnostaako kellään ylipäänsä semmoinen ja mielelläni kerron. Siitäkin syystä jos se auttaisi toisia. Haluan tähän alkuun painottaa, että minulla on tällä hetkellä kaikki hyvin. Impulssit on loppunut ja kaikki on muutenkin tilanteeseen nähden ok. Se että kerron näistä, niin ajattelin että joku voi saada näistä apuakin.

Mulla on ollut paljon erilaisia impulsseja nyt masentuneena. Silmälasien ja puhelimen heittely on varmasti niistä yleisin. Kuitenkin nyt synnytyksen jälkeen tilanne räjähti käsiin. Minä tuhosin suurimman osan mun vaatteista ahdistuneena ja toinen mitä tein, niin lahjoitin osan meidän rahoista Hyvä Joulumieli- keräykseen. Ei se nyt mikään pieni summa ollut. En tiedä tänäkään päivänä miksi, älä kysy. Sen tiedän että olin silloin sekaisin ja todella ahdistunut. Oikeastaan tuska kuvaa sitä tunnetta parhaiten, mikä minulla silloin oli.

”Se oli kiva, sen tuskaisen asian sai käännettyä hauskaksi ja se ei ollut enää niin paha”

Toisekseen olen viillellyt itseäni. Se on tosi huono tapa mikä minulle on jäänyt nuoruudesta päälle. Viilsin itseäni päivystyksessä, kun minulla oli niin huono olla. Joku oli jättänyt sakset lavuaarin päälle ja näin kai tilaisuuteni tulleen. Sitten yritin karata päivystyksestä ja painin jonkun verran vartijan kanssa. Enhän minä tietenkään pärjännyt, en sitten yhtään. Viillot oli sen verran syviä, että tarvitsi pari tikkiä. Toinen mitä tein, niin löin itseäni päähän. En oikeastaan tiedä miksi tein tuon kaiken. Kai tähänkin sopii sanoa, että olo oli todella todella tuskainen. Nyt kun ajattelee niin tällä hetkellä tuo tuska on pois, se on oikeastaan mahtavaa. Vaikka ahdistus onkin jäänyt päälle.

Mulla tuli myös osastohoidossa semmoisia impulsseja missä lähdin pois osastolta. Yleensä olin takaisin jo seuraavana päivänä, joten niistä ei todellakaan ollut hyötyä. Yhtenä kertana lähdin tosi kiihtyneenä, nakkasin laukut lattialle ja sieltä vieri mandariinit ulos, tallasin pari mandariinia muusiksi, kun tielle sattui. Ja tälle ei voi enää kuin nauraa!😂 Mulle vitsailtiin loppuosastoaika jos oli mandariineja iltapalalla. Se oli kiva, sen tuskaisen asian sai käännettyä hauskaksi ja se ei ollut enää niin paha.

Yksi kerta minua alkoi ahdistamaan niin paljon osastolla, että otin ja lähdin. Ajelin bussilla keskustaan ja mietin, että mitä ihmettä? Mitä minä nyt sitten teen. Menin hotelliin yöksi ja päädyin seuraavana päivänä takaisin osastolle. Sillälailla sitten.

”Nyt en voi menneitä asioita muuttaa, mutta voin elää tätä hetkeä ja tässä hetkessä minulla on kaikki ihan hyvin”

Yksi päivystysreissu kaadoin muutaman penkin ja naulakon. Kai mulla oli niin paha olla. Tuntuu että pitää puolustella tekemisiään, eihän niitä voi oikeastaan mitenkään puolustella. Ja tämä käytös ei ole minulle mitenkään ominaista. On pohdittu lääkärien kanssa liittyykö kaikki kaksisuuntaiseen, luultavasti. Mielenasiat on vain niin vaikea diagnosoida.

En osaa sanoa mistä uudet impulssit ovat tulleet. Ehkä sen mahdollisen kaksisuuntaisen mukana ja varmaan myös persoonallisuushäiriö vaikuttaa asiaan. Ei sitä kukaan voi varmaksi tietää, mutta jäljestä päin ne ahdistavat todella paljon. Enkä ymmärrä käyttäytymistäni ollenkaan, en sitten ollenkaan. Jos voisin tehdä kaiken tekemättömäksi, niin varmasti sen tekisin. On vaikea ymmärtää kun ei tunnista itseään käyttäytymisestään. Kaikki muuttui synnytyksen jälkeen. Mutta kaikki muuttuu myös paremmaksi. Nyt en voi menneitä asioita muuttaa, mutta voin elää tätä hetkeä ja tässä hetkessä minulla on kaikki ihan hyvin. On tultava sinuiksi menneisyyden kanssa, että voi jatkaa eteenpäin ja tätä minä yritän, osaksi olen jo päässytkin. Uskon myös että tämä kirjoittaminen on osa sitä prosessia.

Osastolla olo aikana mulla kävi usein tämmöinen ihana pieni vieras

On vielä muutama impulssi mistä en ole vielä valmis kertomaan, pitää käsitellä ne asiat ensi itseni kanssa. Mutta tässä tuli muutama esimerkki. Kirjoitan varmasti tulevaisuudessa lisää, aina sitä mukaa kun olen siihen valmis. Tähän olin valmis, tämän pystyin kertomaan ja päivien kuluessa tulen varmasti kertomaan paljon muutakin. Jotkut asiat pidän myös varmasti itsellänikin. En siksi että enkö voisi niistä kertoa, vaan on kiva jos muutama asia pysyy ihan vain meidän perheen keskuudessa❤️

Ahdistus polttaa rintaa — tuntuu ettei kestä

julkaissut rakkauskromosomi, kategoriassa masennus, Yleinen

Ahdistus, tuo edelleen ei niin ihana kaveri joka välillä tai aika useinkin on kylässä.

Se tuntuu rinnan keskellä, tosi inhottavana tunteena, se polttaa, se painaa, se tuntuu raskaalta. Sitten kun se tulee päälle, niin kaikki mahdollinen ahdistaa. Jopa lapsen itkukin voi ahdistaa, siis käytännössä kaikki ahdistaa. Se että kukaan puhuu minulle, ihan tavallisia asioita voi lisätä ahdistusta tai se että pitäisi tehdä jotain. Riippuu tekemisestä pahentaako se ahdistusta vai lievittääkö se sitä.

”Jos niin vaikeaksi menisi ettei nekään auta, tulisi minun lähteä päivystykseen”

Minun ajatukset ahdistuneena vaihtelee. Yleensä sitä alkaa ajattelemaan niitä negatiivisia asioita. Vaikka ”minun ystävä ei enää halua olla tekemissä minun kanssa” tai ”onkohan minun ystävällä kaikki hyvin, onko jotain sattunut”. Jutut saattaa lähteä aivan laukalle, ahdistus tuo ihmeellisiä ajatuksia ja sitten voimistaa muita ajatuksia. Mulla tulee usein tunne, että kukaan ei haluaisi olla minun ystävä tai kaikki pitää minua inhottavana. On monia ajatuksia mitä on käynyt pään sisällä, ahdistus saa ihmeitä aikaan.

Mun masennus on alkanut helpottamaan, mutta kamppailen vieläkin ahdistuksen kanssa. Olen kyllä jo löytänyt keinoja miten selvitä ahdistuksen kanssa. Minulle tehtiin osastolla oma kriisisuunnitelma, jossa on lääkkettömät ahdistuksen hallintakeinot ja sitten lääkkeelliset.

Lääkkeettömät keinot:

Maalaaminen
Piirtäminen
Kirjoittaminen
Paljain jaloin ulkona juoksu
Lenkki
Leipominen
Ruuanlaitto
Sauna
Kylmä suihku
Lämmin suihku
Kuminauhalla ranteeseen räpsyttely
Hengitysharjoitukset
Ystävälle soittaminen

Mulla on kriisisuunnitelmassa kaksi ystävää joille voin soittaa tiukan paikan tullen. Sitten on tietenkin puolisoni. Jos lääkkeettömät keinot ei auta, niin sitten on tarvittava lääke. Jos niin vaikeaksi menisi ettei nekään auta, tulisi minun lähteä päivystykseen. Saatoin unohtaa jonkun lääkkeettömän keinon, mutta tuossa on suurin osa.

”Tuntuu kuin rinnassa olisi joku terävä esine, joka kerta kaikkiaan pitäisi saada pois”

Mun ahdistus ei oikeastaan ikinä ole ollut näin voimakasta, en tiedä mikä sitä on pahentanut. Olen kuitenkin oppinut jonkun verran sitä hallitsemaan, mikä on huippujuttu. Maalaaminen ja kirjoittaminen on ne keinoista parhaimmat. Jonkun verran olen myös tehnyt hengitysharjoituksia, vaikka niille joskus naureskelinkin. Vaan kun siihen jaksaa keskittyä ja hengittää, niin se oikeasti auttaa ja rauhoittaa. Mulla se ongelma on siinä että aloittaisin tekemään hengitysharjoituksia ennenkuin ahdistus tai tilanne menee niin pahaksi, että olen tosi kiihtynyt. Silloin siitä ei tule mitään ja pitää ottaa lääke. Joten mulla pitää harjoitella ennakointia ja yksinkertaisesti sitä, että en vitkuttelisi lääkkeettömien keinojen kanssa.

Ahdistus ei ole kiva kaveri, se joskus fyysisesti koskee. Se koskee rintaan, hartioihin, ylämahaan ja joskus jopa käsiin. Sitä ei voi edes oikein yrittää kuvailla. Ahdistus voi tuntua eri ihmisillä eri tavoin. Minulla se tuntuu vahvasti rinnassa ja hartioissa. Tuntuu kuin rinnassa olisi joku terävä esine, joka kerta kaikkiaan pitäisi saada pois. Sitten kun ahdistus pahenee, alkaa polte hartioissa ja ylämahassa. Se polte on myös rinnassa. Sitten kun ahdistus leviää, niin kaikki on vaikeaa.

Joku päivä minä vielä päihitän ahdistuksen kokonaan ja voin sanoa sille ”siitäs sait h*”

Vastauksia teidän kysymyksiin

julkaissut rakkauskromosomi, kategoriassa Yleinen

”Saatteko tyttöjä hoitoon, että saisitte parisuhdeaikaa vkl?”

Kyllä me varmaan saadaan, pitää vaan vähän järjestellä. Uskoisin että ainakin vapaailta olisi järjestettävissä oleva asia ja sitä ollaankin jo suunniteltu. Haaveissa olisi myös vkl vapaa hotellissa, mutta nyt ei ole semmoista mahdollisuutta. Ehkä pian kuitenkin❤️

”Ootko tavannut koskaan livenä muita joilla on/on ollut synnytyksen jälkeinen masennus?”

Kyllä olen tavannut❤️ ja vertaistuki on ihana asia❤️ Minulla on myös paljon läheisiä kenellä on mielenterveysongelmia, joten vertaistukea on riittänyt. Haluan sitä myös osaltani antaa toisille.

”Mistä arvelet masennuksesi johtuvan?”

Alkuun se lähti raskausajasta ja räjähti synnytyksen jälkeen käsiin. Uskon kuitenkin että siinä on paljon tekijöitä. Omat traumat jotka on noussut pintaan äitiyden myötä, asioita on enemmän alkanut miettimään ja pohtimaan.

”Onko sulla mitattu ferritiiniä?”

Kyllä on ja se on seurannassa. Pääsen infuusioon jos se ei ala nousemaan.

”Miten Meea on viihtynyt päiväkodissa?”

Todella hyvin, se on yksi lempparipaikka ja Meealla on ihan mahtava päiväkoti. Ja aivan ihana avustaja, kaikki muutkin hoitajat on kyllä ihan huippuja❤️ Meea pitää aina omaa aamupiiriä muille ja touhuaa kovasti päikyssä muiden kanssa.

”Miten pienet ikäerot vaikuttaa lapsiarjessa? Kerro plussat ja miinukset”

Toisaalta se on ihana asia, koska heistä on paljon seuraa toisilleen. Mutta kyllä sitä riidelläänkin ja välillä väsyttää, kun on niin hektistä. En kuitenkaan kadu asiaa, ihana nähdä kuinka he kasvaa yhdessä ja saavat paljon seuraa toisistaan❤️

+Seuraa toisilleen
+Vauva ajat ovat samaan syssyyn
+Kaikki lastenhoito asiat ovat tuoreessa muistissa
+Samat vaatteet menevät pikkuisille
-Arki on välillä hektistä
-Joskus väsyttää tosissaan hälinä ja äänet mitä kolmesta pienestä tulee

”Onko sulle mietitty sähköhoitoa?”

Ei ole mietitty.

”Mitä sun mies ajattelee siitä, kun jaat teidän elämää avoimesti somessa?”

Hän tukee ja kannustaa minua siihen. Hän on ylpeä minusta❤️ Häntä se ei siis haittaa yhtään ja ollaan yhdessä sovittu tietyt pelisäännöt. Esimerkiksi lapsista ei julkaista vähäpukeisia kuvia tai mitenkään noloja kuvia.

”Miten vuorovaikutus/kiintymyssuhde lähtenyt liikkeelle vauvan kanssa?”

Yllättävän hyvin vaikka olin osastolla monta viikkoa. Toki Jerkku kävi siellä monta kertaa pikkuisen kanssa❤️ Voisin sanoa että paremmin mitä Mimosan, koska hänen syntymän jälkeen olin tosi masentunut tai siitähän tämä kaikki alkoikin. Totta kai ei se varmasti ole niin hyvä, kuin voisi olla koska olin osastolla monta viikkoa. Ei se kuitenkaan huonokaan ole❤️

”Miten puolisosi jaksaa, saako jotain tukea?”

Tähän voisin kysyä vastauksen suoraan mieheltäni. Vastaus: Minusta minä oon jaksanut ihan hyvin tässä. Oon saanut käydä keskustelemassa mielenterveyshoitajan kanssa. Ei kait tässä mitään ihmeempää.

”Saitko ensimmäisen kerran masennusdiagnoosi synnytyksen jälkeen”

En saanut, olen ollut masentunut pari kertaa aikaisemmin.

”Joko teidän lapsiluku on täynnä?”

Tällä hetkellä se ainakin siltä tuntuu, mutta mielihän voi aina muuttua! Haaveilin joskus 4-5 lapsesta. Tällä hetkellä en kuitenkaan olisi siihen valmis.

Maalaaminen on parasta terapiaa

”Millaisia ajatuksia sinulla on tulevaisuudesta?”

Pääosin positiivisia, ihanaa nähdä lasten kasvavan ja ehkä itsekin löydän sen alan mille haluan työllistyä. Joskus heikkoina hetkinä tulevaisuus näyttää toivottomalta, mutta päivä päivältä näitä hetkiä on vähemmän❣️

Oli kysytty myös minun lääkityksestä ja millaisia impulsseja minulla on ollut. Lääkitystä en tällä hetkellä halua jakaa kaikille. Impulsseista tulen kyllä kirjoittamaan, mutta sitten kun olen siihen valmis ja oma vointi on tasainen. Kiitos teille kysymyksistä. Kaikkea kyllä saa kysyä ja vastaan jos se vain on semmoinen johon haluan vastata❤️ Kaikkea saa kysyä❣️

Paluu osastolta kotiin — miten on mennyt

julkaissut rakkauskromosomi, kategoriassa masennus, Yleinen

Pyysin teiltä Instagramin Tarinoiden puolella kysymyksiä ja yksi oli, miten kotona on mennyt?

Kotona on mennyt yllättävän hyvin, ajattelin että alku olisi ollut paljon vaikeampi. Ahdistanut on päivittäin enemmän ja vähemmän, olen joutunut ottamaan siihen tarvittavaa lääkettä. Sitten olen myös käyttänyt lääkkeettömiä keinoja purkaa ahdistusta. Yksi niistä on maalaaminen, siinä pääsee jotenkin ihan eri maailmaan💖

Minun lääkkettömät keinot:

Maalaaminen
Piirtäminen
Kirjoittaminen
Käsien uittamisesta kylmässä vedessä
Paljain jaloin juoksu ulkona
Lenkkeily
Kuminauhalla ranteeseen räpsyttely
Ystävälle soittaminen
Leipominen
Ruuanlaitto
Kylmä suihku
Sauna/lämmin suihku

”Mulla pelotti kauheasti etten pääse arkeen takaisin kiinni, mutta niin vain näköjään pääsin”

Välillä on tosi hankala olla, sillon mulla pitäisi muistaa käyttää niitä lääkkeettömiä keinoja ja sitten jos ne ei auta, niin ottaa se lääke. Sitten on vaikeaa jos annan olon jo mennä niin vaikeaksi ettei tiedä miten päin olisi. Ehkä mulla suurin ongelma tällä hetkellä on se ahdistus! Masennus muuten on nyt jotakuinkin tasapainossa. Mulla kuitenkin uusi lääkitys hakee tällä hetkellä tasapainoaan ja on ihan normaalia, että olo vaihtelee. Ei kuitenkaan mitenkään radikaalisti. Mulla lopetettiin yksi lääke mikä tekee olon ärtyisäksi, sen olon pitäisi kuitenkin alkaa helpottamaan pikku hiljaa.

Ekat päivät oli tosi outoja. Tuntui ettei osaa tehdä mitään ja meni se pari päivää, että pääsi mukaan lapsien arkeen. Tuntu jotenkin tosi oudolta ja hassulta. Mulla pelotti kauheasti etten pääse arkeen takaisin kiinni, mutta niin vain näköjään pääsin. Vielä on työtä edessä, olen kuitenkin jo paljon positiivisemmalla mielellä. Mutta edelleenkin on myös niitä heikkoja hetkiä. Kyllä tämä tästä pikku hiljaa, uskon uuden lääkityksenkin auttavan!

”Mielenterveysongelmat on kyllä suoraan sanottuna oikea diagnoosi h*.”

Tosiaan mulla jäi kaksisuuntainen mielialahäiriö epäilyksi ja siihen mulla on myös nyt lääkitys, joka juurikin tasapainottaa oloa. Ja on se myös niin jo tehnyt. Mulla se on epäilynä, koska mulla ei mitenkään vahvoja oireita ole ollut mutta jos nyt lääke auttaa ja tasapainottaa olon, niin se aika varmasti minulla on. En voi sanoa että olisin iloinen jos sen diagnoosin saan, mutta kaikesta selviää ja senkin kanssa varmasti oppii elämään. Kunhan ottaa vaan sen avun ja hoidon vastaan. Sen kanssa olen kuitenkin nyt jonkun verran kipuillut. Uusi osastojakso tulevaisuudessa ei olisi mitenkään ihme, jos minulla kaksisuuntainen on. Tosiaan kun siinä olo saattaa vaihdella. Oikealla lääkkeellä ja avulla, olo voi pysyä kuitenkin yllättävän hyvänä. Mielenterveysongelmat on kyllä suoraan sanottuna oikea diagnoosi h*.

Joku varmaan taas ajattelee, että mulla ei ole oikein kirjoittaa someen, jos mulla on kaksisuuntainen. Minä en kuitenkaan ikinä kirjoita silloin jos olen jotenkin kiihtynyt yms. Myös puolisoni lukee yleensä minun kirjoitukset, ennen kuin julkaisen ne. Hän ei varmasti antaisi minun julkaista mitään, mikä minua myöhemmin kaduttaisi. Hän on se joka tuntee minut parhaiten ja tietää minusta kaiken❤️

Joten täällä nyt ollaan kotona ja yritän pärjätä ja pärjäänkin tällä hetkellä. Eiköhän kaikki mene hyvin, mutta kaikesta varmasti selviää. Niin se on❤️

Syyllisyys — Synnytyksen jälkeinen masennus

julkaissut rakkauskromosomi, kategoriassa masennus, Yleinen

”Vinkkejä miten päästä eroon syyllisyydestä, kun on sairastunut synnytyksen jälkeiseen masennukseen ja vauva-ajasta ei ole kauheasti muistikuvia?”

Laitoin muutama päivä sitten kysymysboksin, jossa saitte kysyä minulta mitä vaan. Lupasin kirjoittaa vastaukset blogiin. Kysymyksiä tuli laidasta laitaan, joten jaottelen niitä hieman erilleen. Tässä yksi kysymys mihin halusin paneutua vähän enemmän. ”Vinkkejä miten päästä eroon syyllisyydestä, kun on sairastunut synnytyksen jälkeiseen masennukseen ja vauva-ajasta ei ole kauheasti muistikuvia?”

Tämä on mullekin hyvin tuttu tunne, kuinka tuntee syyllisyyttä siitä että ei ole ollut niin läsnä vauvavuodessa kuin olisi halunnut olla. Keskimmäisen ajalta minulla on todella hatarat muistikuvat, oikeastaan muistan suurimmaksi osaksi vain sen pahan olon tunteen, mikä silloin oli päällä. Muistan sen tuskan ja ahdistuksen tunteen. Muistan kuinka synnytyksen jälkeen en olisi halunnut vauvaa viereen, olisin halunnut vain nukkua.

”Ihmismieli on herkkä, hauras ja samalla niin kiehtova”

Minä oon yrittänyt ajatella, että jos olisin sairastunut mihin tahansa muuhun sairauteen, niin tuntisinko silloin niin kovaa syyllisyyden tunnetta? Tuskin. Jos olisin sairastunut vaikka johonkin somaattiseen sairauteen, en olisi niin ankara itselleni. Miksi sitten olisin itselleni ankara siitä, että olen ihminen ja olen sairastunut masennukseen?

Me ei olla mitään koneita, eikä me jakseta pusertaa koko aikaa täydellä vauhdilla. Raskaus ja synnytys on iso asia, se on todella iso elämänmuutos ja usein se saa miettimään nuoruutta, lapsuutta. Silloin sieltä saattaa nousta mieleen asioita jotka ovat raskaita. Raskauden tuomat hormonit jo itsessään rasittaa kehoa ja mieltä. Totta kai se harmittaa kun vauvavuosi menee vähän ohi, mutta vauva ei siitä kärsi. Tässä elämässä on paljon aikaa luoda ihania muistoja, niille on rutkasti aikaa. Joten annetaan joskus itsellemme armoa ja opetetaan lapsemmekin siihen, että joskus voi romahtaa.

”Se on itkua, kyyneliä, se on pelkoa tulevasta, se on pelkoa selviytymisestä”

Elämä ei useinkaan mene niinkuin sen ajattelee menevän, vaan joskus tulee vastoinkäymisiä. Joskus sitä voi masentua, mutta se ei ole sinun syy. Ihmismieli on herkkä, hauras ja samalla niin kiehtova. Ethän sinä olisi itsellesi vihainen jos joutuisit yhtäkkiä vaikka onnettomuuteen ja suuriosa vauva-vuodesta menisi sairaalassa makaamiseen. Masennus tulee tosi salakavalasti, eikä sen tulemista voi estellä, mutta siitä voi kyllä toipua ja sitä vastaan voi taistella niillä voimilla mitä itsellä on. Ei kukaan valitse masennusta, et sinä enkä minä.

Masennus ei ole vain sitä ettei jaksa ja on laiska. Se on sitä kun sängystä ylös nouseminen tuntuu vaikealta, se on sitä kun olo tuntuu todella tuskaiselta, se on sitä kun tunnet olevasi tosi yksin vaikka ympärillä on paljon ihmisiä, se on huonommuuden tuntemista, se on itkua, kyyneliä, se on pelkoa tulevasta, se on pelkoa selviytymisestä, joskus se on sitä että tunteet on hukassa ja joskus se on syyllisyyttä.

Syyllisyyttä siitä kun ei pysty parhaaseensa, vaikka tosi asiassa me masentuneena tehdään koko aika parhaamme ja kyllä me sieltä noustaan. Syyllisyyttä ei pidä tuntea, siihen ei ole syytä. Mutta se on normaali tunne masentuneena, se kuuluu asiaan. On vaan hyvä muistaa, että ei jää kiinni siihen tunteeseen. Antaa itselle armoa, antaa itselle luvan olla hauras ja antaa itselle aikaa toipua❤️

Lastensuojelu mukaan arkeen, kun jouduin psykiatriselle osastolle

julkaissut rakkauskromosomi, kategoriassa masennus, Yleinen

Lastensuojelu, monelle varmaan vieläkin aikamoinen mörkö. Kirjoitan vähän meidän kokemuksista nyt tässä muutaman viikon aikana.

Jouduin tosiaan muutama viikko sitten ensimmäisen kerran osastolle hoitoon masennuksen pahentuessa. Silloin se tarkoittaa automaattisesti, että lapsista tehdään lastensuojeluilmoitus. Sosiaalityöntekijä soitti puolisolleni heti seuraavana päivänä ja he keskustelivat siitä mikä on tilanne kotona, tarvitaanko sinne apua. Keskusteltuaan he tulivat siihen lopputulokseen, että meidän keskimmäinen lapsi aloittaa päiväkodin sosiaalihuollon tukitoimena mahdollisimman pian. Aloitus onnistuikin jo seuraavan viikon alkuun ja tutustuminen päiväkotiin samalle viikolle. Esikoinen ja keskimmäinen pääsivät samaan päiväkotiryhmään. Siitä vasta esikoinen olikin onnellinen. Päiväkodissa ollaan tietenkin tietoisia, että keskimmäisen päikyn aloitus on alkanut sosiaalihuollon tukitoimena ja eikä se haittaa yhtään.

“Samalla kuitenkin tiedostin sen, että näiden pikkuisten takia minun on tultava kuntoon”

Meille on myös tarjottu kotiapua, mikä ilman muuta otettaisiin vastaan jos meillä ei kotona jo olisi apuvoimia. Ja se edelleenkin on meillä vaihtoehtona, jos sitä tarvitaan niin se meille annetaan. Jossain vaiheessa meille luultavammin tulee olemaan palaveri jossa on mukana sosiaalityöntekijä, minun mielenterveyshoitaja yms.

Minulla ei ole mitään huonoa sanottavaa lastensuojelusta vaan päinvastoin. Apua on kyllä tarjottu ja sitä myös saadaan. Kaikki haluaa vaan meidän parasta, että minä toipuisin ja lapsilla on hyvä olla. Kukaan ei ole lapsia viemässä pois, vaan nimenomaan halutaan pitää lapset kotona ja auttaa vaikeassa tilanteessa. Minusta se ei ole mitenkään kummallista että lastensuojelu on mukana menossa, kun oma vointini on huono. Sehän heidän tarkoitus on, että tuetaan ja autetaan perhettä vaikeassa hetkessä. Ja minä olen itse halunnut että meidän sosiaalityöntekijä saa ihan kaikki tiedot sinne missä mennään, koska se helpottaa meidän kaikkien tilannetta. Sillä että yrittäisin saada asiat näyttämään paremmalta kuin ne onkaan, niin pitkällä tähtäimellä siitä ei olisi kenellekään hyötyä.

“Nyt mennään päivä, askel ja hengitys kerrallaan”

Minun pikkuiset ovat nyt isänsä kanssa minun vanhempien luona. Heillä on hyvä olla ja soitellaan aina välillä videopuheluita. Pienin kävikin isänsä kanssa eilen vierailulla. Oli ihanaa päästä pitämään toista sylissä, mutta samalla kuitenkin tiedostin sen, että näiden pikkuisten takia minun on tultava kuntoon ja otettava apua vastaan. Ikävä on kova ja välillä aika menee heidän kuvia selaillen. Yksi asia mikä minulla on särähtänyt korvaan on se, että ovatko lapset isällä hoidossa? En kyllä koe millään tavalla että he olisivat isällänsä hoidossa, isähän heitä muutenkin hoitaa. Hän on yhtälailla vanhempi kuin minäkin.

Yksi voimabiisi jota tulee kuunneltua

Eli lastensuojelu on saanut tiedon nyt kaikista kerroista, kun olen käynyt osastolla ja niitä kertoja on nyt parin viikon sisään kolme. Ja vielä kolmannella käynnillä ollaan, uskoisin että olen täällä vielä muutaman viikon. Huomenna tapaan lääkärin missä suunnitellaan jatkosta ja siitä saa myös meidän sosiaalityöntekijä sitten tiedon. Minä vaan sanon että lastensuojelu on hyvä asia ja ottakaa ihmeessä sieltä apua vastaan jos sitä tarvitsee. Ei tarvitse sinnitellä yksin. Meillä onneksi on hyvä tukiverkko, mutta kaikilla niin ei ole ja apu lastensuojelun kautta ei ole millään tavalla huonompaa, vaan sitähän varten se on olemassa.

Äidin pieni rakkaus, yhdeksän viikkoa

Nyt mennään päivä, askel ja hengitys kerrallaan❤️

Masennus — Onko se aihe josta ei saisi puhua

julkaissut rakkauskromosomi, kategoriassa masennus, Yleinen
Siitä onkin aikaa kun olen viimeksi blogiin kirjoittanut, tässä kaiken seassa se on jäänyt sivuun.

Mulla on somesta aika ristiriitaiset fiilikset tällä hetkellä. Haluan niin kovasti kirjoittaa omasta arjesta, masennuksesta ja millaista se elämä oikeasti on. Tietenkään kaikkea minäkään en voi kirjoittaa somessa, koska joihinkin asioihin liittyy myös toisia ihmisiä. Silloin minulla ei tietenkään ole oikeutta niistä asioista julkisesti kirjoittaa.

”Tällä hetkellä elämä on ollut päivästä toiseen kamppailua, selviytymistä”

Oon nyt törmännyt ilmiöön jossa minun masennusaiheisia julkaisuja ilmiannetaan. Siitä syystä Instagram on alkanut rajoittamaan minun tilini toimintaa. Mikä tarkoittaa sitä että se piilottaa minun masennusaiheisia julkaisuja ja välttämättä aina viestien lähetys tai kommentteihin vastaaminen ei onnistu ja paljon muutakin. Tämä on viimeaikoina vienyt itseltä paljon motivaatioita kirjoittamisesta. On tullut tosi paha mieli siitä että yritän tuoda sitä elämän toista puolta esiin ja antaa mahdollisesti myös jollekin toiselle vertaistukea, niin sitten joku kokee sen asian sellaiseksi että se pitää ilmiantaa. Ja kirjoittamisesta on myös itselleni tosi paljon apua, silloin saa niitä omia ajatuksia selkeämmäksi.

Tällä hetkellä elämä on ollut päivästä toiseen kamppailua, selviytymistä. Itse olen kokenut vertaistuen äärettömän tärkeäksi, joten on ihanaa jos pystyn sitä omilla julkaisulla muillekin antamaan. Mutta kyllä tuo ilmiantaminen syö motivaatioita ja vaikka sillä joku tarkoittaisi hyvää, niin seuraukset ovat aivan päinvastaiset. Ehkä jollakin mahdollisesti ahdistaa minun julkaisut, koska niissä puhutaan siitä elämän raadollisesta puolesta. Silloin niitä ei tietenkään ole pakkoa lukea, eikä minua ole pakko seuratakaan jos ei halua.

”Harmi kun se ei ole niin yksinkertaista, olisipa se niin helppoa, olisipa jokin helppoa”

Minun elämä on tällä hetkellä masennuksen kanssa arjesta selviytymistä. Tällä hetkellä ei kauheasti ruusuista ole, joten kirjoituksetkin ovat sen mukaisia. Uskon kyllä ainakin välillä, että tämä tästä helpottaa. Toivoin kuitenkin että somen tekemistä minun ei tarvitse tämän kaiken takia lopettaa tai että minun tiliä ei poistettaisi jatkuvien ilmiantojen takia.

Jos voisin vain päättää että en ole enää masentunut ja elämä olisi yhtä auringonpaistetta, varmasti niin tekisin. Harmi kun se ei ole niin yksinkertaista, olisipa se niin helppoa, olisipa jokin helppoa. Yritän ajatella että masennus on tuonut minulle myös hyvää, ystäviä, sellaisia ihmisiä joiden edessä voi olla aito oma itsensä. Masennus on myös tehnyt minusta vahvemman hetki hetkeltä ja kasvattanut ihmisenä. Olen joutunut kohtaamaan elämässä vaikeuksia ja tulevaisuudessa osaan kohdata ne vaikeudet vahvempana, viisaampana.

”Lyhyin askelin, hengitys kerrallaan”

Tämä elämä on muovannut minusta minut, se on muovannut minusta sellaisen äidin kuin olen. Siitä en ole pahoillani. Lapseni saavat rennon, kuuntelevan, ymmärtävän, hauskan, tasapuolisen, rakastavan äidin.

Joten ainakin toistaiseksi jatkan somen pitämistä ja toivon, että joskus joku ei kokisi asiaksi ilmiantaa minun julkaisuja. Toivon että tulevaisuudessa se ei syö itseltä motivaatiota niin että päättäisin lopettaa somessa kirjoittelun.

Nyt kuitenkin päivä kerrallaan eteenpäin, lyhyin askelin, hengitys kerrallaan. Kyllä tästä selvitään, yhdessä. Me ei olla yksin, meitä on monta käymässä samaa kamppailua ja kenenkään ei tarvitse vaieta asiasta, masennus ei ole aihe mistä ei saisi puhua. Siitä pitää puhua ja siitä nimenomaan saa puhua.

Instagram @minjasinkkonen

Hento ihminen, joka on varsin herkkä hajoamaan

julkaissut rakkauskromosomi, kategoriassa Yleinen

Minulla on sellainen ajatus että oon muita huonompi, ihan pohjasakkaa. Ja eritoten ajattelen, että masennus huonontaa mua ihmisenä ihan hirveästi ja oon sen takia kertakaikkiaan ihan paska.

Eihän asia näin ole, masennus ei tee ihmisestä huonoa. Koulutus, parisuhde tai harrastus ei määritä ihmistä, vaan ihminen tekee sen ihan itse. Voi päättää tekeekö hyviä tekoja ja kohteleeko muita ihmisiä tasavertaisesti. Vai nostaako itseään jalustalle vai pitääkö itseään samanvertaisena kuin muut ovat. Loppujen lopuksi me kaikki ollaan samasta puusta veistetty.

Kukaan ihminen taas ei ole täydellinen. Me ollaan vain ihmisiä ja joskus me saatetaan loukata toisiamme tarkoittamatta. Joskus jopa loukataan tarkoituksella, mutta se miten sen jälkeen toimii, on ihan eri asia. Osaako pyytää anteeksi? Jokainen tekee virheitä, kukaan meistä ei tosiaankaan ole täydellinen, eikä sellaista kannata tavoitella, koska täydellisyyttä ei olekaan.

”Me kaikki ollaan vain hentoja ihmisiä, herkkiä hajoamaan.”

Jos kokee olevansa parempi ihminen kuin muut, niin silloin omassa ajatusmaailmassa on jotain korjattavaa. Me kaikki ollaan ihmisiä ja me kaikki voidaan mennä rikki, ihan yhtäkkiä ja odottamatta. Oli sitten presidentti tai kuka tahansa. Sen kaiken ulkokuoren ja kulissin takana on vain hento ihminen joka on varsin herkkä hajoamaan. Voi hajota vähäsen tai sitten voi romahtaa kokonaan. Joskus joku tapahtuma johtaa romahtamiseen tai joskus sille ei ole edes mitään kummempaa syytä. Ihmismieli on niin kummallinen ja erikoinen.

Mä oon romahtanut kokonaan, mutta olen jo alkanut keräämään palasia yhteen, se ei ole helppoa ja joskus ei edes kiinnostaisi tehdä niin. Mutta mä olen käynyt ihan pohjalla ja koko ajan kiipeän sieltä ylöspäin, välillä tulee horjahtamisia. Olen yrittänyt itselle takoa ajatusta päähän, että ei masennus tee minusta huonompaa. Ei romahdus huononna minua ihmisenä.

Ajatus kuitenkin oli, että ei me voida verrata kuka on parempi ja kuka huonompi. Me ollaan kaikki ihmisiä ja se miten me kohdellaan ja nähdään toisemme, niin juuri se määrittää meidät loppupeleissä. Me kaikki ollaan vain hentoja ihmisiä, herkkiä hajoamaan. Mutta sä määrität sen näetkö muut ihmiset samanvertaisina. Koska siinä vaiheessa, kun alkaa pitämään itseään muita parempana, on joku mennyt vikaan ja siinä vaiheessa voi vielä kääntää suuntaa. Kukaan meistä ei ole täydellinen, aina ei osata sanoa juuri oikeita sanoja, ei me voida tietää kaikkea mutta me kuitenkin voidaan yrittää kohdata toisemme samanarvoisina. Virheitä saa tulla ja niitä tuleekin, se on sitä elämää. Kukaan ei ole täydellinen, eikä tarvitse ollakaan.

Masennus ei huononna ihmistä, erilaisuus ei huononna ihmistä, yhdenvertaisuudessa taas on voimaa.

Ahdistus — ei niin kiva kaveri

julkaissut rakkauskromosomi, kategoriassa Yleinen

Tiedätkö sen ahdistavan tunteen mikä vyöryy ylle kuin hyökyaalto. Sitten kun ollaan siinä tilanteessa, että se vyöryminen on päässyt tapahtumaan, niin siitä on vaikea päästä eteenpäin.

Ahdistus tuntuu rinnassa, ylämahassa, välillä joka paikassa ja välillä jopa rinnassa muljahtelee. Se on maailman kamalampia tunteita, kun tuntuu että ei tästä selviä. Miten edes pystyy hengittämään, miksi tämä olo ei helpota, miksi se ei lähde pois. Mulla ahdistaa koko ajan, enemmän ja vähemmän päivän aikana. Joku pienikin asia voi laukaista pahan ahdistuskohtauksen. Sen ei tarvitse olla isoa asia, vaan se voi olla ihan pikku juttu.

Mulla on omat huonot keinoni purkaa ahdistusta. Joskus työnnän ahdistusta niin pitkään sivuun, että se purkautuu jossain vaiheessa kuin tulivuori. Siitä tavasta yritän opetella pois, niinkuin yleensäkin pahan olon työntämisestä pois. Jossain vaiheessa ne asiat tulevat vastaan kuitenkin, ennemmin tai myöhemmin. Mutta kun olo on tosi paha ja ahdistus maksimissaan, niin tekisi mieli hakata päätä seinään ja hajottaa jotain, ihan mitä tahansa. Ei ahdistuksen kanssa ole todellakaan helppoa.

Kaverini ahdistus, enkä sanoisi sitä mukavaksi kaveriksi. Mutta jotenkin sen kanssa pitäisi oppia tulemaan toimeen. Löytää keinot miten päästä sen kanssa juttuun, löytää keinot miten selvitä. Tänään on ollut semmoinen päivä, että ahdistus on ollut voimakkaasti päällä. Tuntuu kuin tukehtuisi sen alle, eikä sieltä pääse pois. Eikö se voisi jättää minua rauhaan. Tekee niin pahaa ja itkettää. Miksi minä, mitä olen tehnyt, että tämmöisen olon olen ansainnut, miksi?

”Se on rankkaa, todella rankkaa.”

Masennus ja ahdistus on joskus aika raakaa. Mutta siksi sen kanssa yleensä joutuukin kamppailemaan. Sieltä kuitenkin aina löytää tien ulos tai sen kanssa oppii elämään. Helppoa se ei välttämättä ole ja niinkuin joku taannoin kirjoitin instagramissa kysymysboksiin, että toisille se on helpompaa ja toisille vaikeampaa. Meillä kaikilla on omat kamppailumme ja omat keinomme miten voitamme sen taiston. Onneksi niitä keinoja ei tarvitse yksin etsiä.

Halusin vain kirjoittaa miltä minusta oikein tuntuu, kun se ahdistus iskee, eikä tässä siltikään tule ilmi kaikki ajatukset ja tunteet mitä silloin käyn läpi. Se on rankkaa, todella rankkaa. Ehkä siitä kuitenkin selvitään. Tänään minä kävin psykiatrin vastaanotolla. Sen jälkeen olin aika tolaltani ja tuntui, että kaikki kaatuu päälle. Näin jälkeen päin ajatellen, sain kuitenkin todella hyvän avun sieltä. Joka paikasta on kyllä saanut tukea, kunhan sen tuen ottaisi vaan vastaan. Haluan uskoa että kyllä tästä vielä noustaan, omat vanhat traumat tekevät siitä vain todella paljon vaikeampaa. Huomenna on uusi päivä ja ehkä se on jo hieman parempi kuin tämä päivä!💪🏻 Ja jos ei ole, niin eiköhän se hyvä päivä sieltä vielä tule, kyllä se tulee. Mutta sitä ennen on vähän rankkaa, tai aika paljonkin rankkaa.

”Ympyrää kuin hyrrät pyöritään
Ja siinä kun mietin, mitä mä teen
Niin sä tartut mua käteen
Hei, ethän pois mee?
En mä osaa elämää
Ilman sua
Jäädään paikalleen, niin ei päivä päätykkään
Ja hartioilta sun mä kaiken nään” -Pyhimys

Onneksi minulla on minun ihanat lapset, ihana perhe ja ihania ystäviä❤️ Vaikka sitä ei ehkä nyt näe ja ymmärrä, niin tosi moni ihminen välittää minusta. Se on kultaakin kalliimpaa.❤️