Avainsana: trauma

Mielenterveysongelmat — miten läheiset voi tukea

julkaissut rakkauskromosomi, kategoriassa Yleinen

Mulle tuli kysymysboksiin tällainen kysymys miten läheiset voi tukea mielenterveysongelmia sairastavaa läheistä. Täähän on nyt aika laaja kirjo mutta yritän jotain vinkkejä antaa.

Miten voit tukea:

🔸Ole läsnä vaikka toinen ei haluaisi puhua asioista, sekin riittää ja tuo turvaa

🔸Kuuntele jos toinen haluaa puhua, aina ei tarvitse tietää vastausta kaikkeen, mutta se kuuntelukin riittää

🔸Älä tuomitse, ole tukena

🔸Jo pienet avut arjessa voi riittää, lähde esim. kauppaan kaveriksi tai asioille mitä pitää hoitaa. Monessa mielensairaudessa on vaikea lähteä julkiselle paikoille. Joten siinä voit auttaa.

🔸Kysy ja tarjoa apua toiselle, sano että haluat tukea kaikin puolin ja jos vain haluat niin autan.

🔸Älä kuitenkaan väkisin toistamalla tarjoa apua jos toinen ei halua sitä, älä tuputa

🔸Kerro läheiselle kuinka tärkeä hän on

🔸Monesti voi tuntua että läheiset ei ymmärrä joten etsi tietoa sairaudesta, kysy läheiseltä sairaudesta ja ennen kaikkea ymmärrä, sitä ymmärrystä tarvitaan.

🔸Hyväksy toinen juuri sellaisenaan kuin hän on, kerro se

”Välttämättä sen enempää ei tarvinnut silloin kun en muuta halunnut”

Ei tähän varmasti kaikki tullut, mutta nämä asiat tuli mieleen. Joskus on vaikeaa olla tukena jos toinen ei sitä oikeasti halua. Mutta se pelkkä läsnäolokin kertoo, että susta välitetään. Esim. masennuksessa ei jaksa, mikään ei kiinnosta. Mutta kun tietää että se toinen on kuitenkin läsnä, se luo turvallisuuden tunneta ja tietää että susta välitetään.

Ahdistus on yksi asia mikä voi olla. Silloin mulle riittää että toinen on läsnä siinä vieressä. Välttämättä sitä ei halua mitään muuta tai sitten halikin voi auttaa tai sitten pahentaa joten on hyvä kysyä onko se ok. Mutta mitään apua ei kannata tuputtaa, se voi vaan ahdistaa lisää.

Ite mun läheiset on just olleet läsnä, mun on ollut hirveen vaikea keskustella asioista heidän kanssaan. Paitsi puolison kanssa jaan kaiken. On he auttaneet paljon lasten kanssa, varsinkin silloin kun uin niissä pohjavesissä, silloin mulla meni tosi huonosti. Oli ihana tietää vaikka olin niin huonossa kunnossa, että esim. puoliso pysyi rinnalla ja oli siinä hetkessä läsnä. Välttämättä sen enempää ei tarvinnut silloin kun en muuta halunnut. Ja se että sain halauksen kun sitä itse tarvitsi ja halusi. Sitä voi kysyä saako antaa halin, ainahan ei välttämättä sitä halua.

Joten sellaisia keinoja tukea läheistä. Olisiko sinulla jotain vinkkejä miten läheiset voi tukea ihmistä jolla on jotakin mielenterveysongelmia?

Miten on mennyt viime aikoina — onnen pilkahduksia

julkaissut rakkauskromosomi, kategoriassa kaksisuuntainen mielialahäiriö, masennus, Yleinen

Ajattelin jos katsoisi nyt parin viikon ajalta. On ollut aika tasaista, ei ole tullut mitään suurempia heittoja. Elämä on tuntunut oikeastaan tosi tylsältä, varsinkin kun vertaa oloa hypomaniaan. Silloin on niin hyvä fiilis ja hyvä olo, että normiarki tuntuu jokseenkin puuduttavalta. Ei sitä voi ymmärtää jos sitä ei oo itse kokenut. Tähän mun vaan pitäisi nyt tottua, perusarkeen…

Muutamina päivinä tässä oon ollut aika virkeä ja mielikin on ollut hyvä, on ollut semmoisia onnen pilkahduksia, mun vaan pitää nyt tarkkailla oloa ettei se ala mennä hypomanian puolelle. Tähän mun nyt pitää tottua että joudun aina vähän sillä silmällä tarkkailemaan vointia. Ja ehkä jossain vaiheessa opin tuntemaan varomerkit. Ihan varmasti opin ajan kanssa. Nyt kaikki on vielä niin uutta.

”Joten toivotaan että sitten ei lähde menemään alamäkeen tai sinne ylämäkeen”

Meidän perhe, niin rakas. Perhe on mulle kyllä kaikki kaikessa. Otan hoidon vastaan sen takia että voin olla paras äiti ja vaimo. Joskus tuntuu siltä että ei lääkkeistä oo mitään hyötyä ja tekisi mieli vain olla syömättä niitä, että jos tulisi hypomania. Mutta sitten se tietää että se ei oo hyväksi mulle ja varsinkaan meidän perheelle. Niiden takia syön joka päivä omat lääkkeet ja otan sen hoidon vastaan. Mulle ura ei ole niin tärkeä kuin perhe ja äitiys, se on mun juttu. Olen ennen kaikkea äiti, vaikka olen minä muutakin, olen minä.

”On vaan joskus ikävä sitä oloa kun on vaan niin hyvä fiilis ja energiaa on muille jakaa”

Oon jakanut touhuta lastenkin kanssa, mikä on tietenkin positiivista. On ollut ihanaakin touhuta heidän kanssaan, nähdä kuinka iloisia he ovat.

Jos nyt ei oteta näitä muutamia päiviä huomioon että on ollut hyvä olo, n on ollut sellainen matala mieli, semmosta lievää masennusta mutta ei todellakaan pahaa. Mulla menee nyt masennuslääke toukokuun alkuun asti jolloin se pitää tauottaa. Sen takia kun valoisuus lisääntyy, mikä sitten lisää riskiä hypomaniaan/maniaan. Ja masennuslääke itsessään, varsinkin Venlafaxin mikä mulla on, lisää riskiä hypomaniaan/maniaan. Joten toivotaan että sitten ei lähde menemään alamäkeen tai sinne ylämäkeen. Kun olisi vain tasaista.

Mulla itsellä tuntuu sitä että olisi kivaa semmoinen pieni hypomania. Se on vaan niin harmi kun sieltä tippuu aina sinne alas. Ja niinkuin yllä kirjoitin, vauhdissa ja impulsiivisuudessa sattuu herkemmin jotain. Joten ei se pienikään hypomania olisi hyväksi. On vaan joskus ikävä sitä oloa kun on vaan niin hyvä fiilis ja energiaa on muille jakaa.

Lähden pääsiäisen jälkeen mun vanhempien mukaan reissuun Lapualle mun mummun luokse. Mukaan otan meidän pienimmän Mellun. Muut jäävät isänsä kanssa kotiin ja ovat päikyssä aina kun isänsä on töissä. Vähän tulee ikävä lapsia ja mietinkin monta kertaa voinko lähteä reissuun. Mutta eivät lapset siitä rikki mene ja onneksi on videopuhelut, voi aina soitella semmoisia. Odotankin jo reissua, vaikkakin on outoa olla vain yhden lapsen kanssa. Itse asiassa mun puoliso ehdotti että lähtisin pienimmän kanssa reissuun💖

Mielenterveyshoitajan käynnit jatkuu edelleen mutta ei niin tiheää, noin kolmen viikon välein. Tarvittaessa kyllä sitten enemmänkin käyntejä, jos siihen siis on vain tarve

Semmosia kuulumisia, varmasti jostain unohtui kirjoittaa. Toivotaan nyt että hyvät, normipäivät lisääntyisivät. Ja odotan jo kesää ja valoa, mielikin piristyy☀️

Miten mun kaksisuuntainen mielialahäiriö löydettiin

julkaissut rakkauskromosomi, kategoriassa Yleinen

Sain muutamia päiviä sitten varmuuden sille että sairastan kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Yllätyksenä se ei tullut koska psykiatri jo aikaisemmin puhui siitä, että se mulla on.

Tunteet on kyllä menneet vuoristorataa, Toisaalta on helpottunut ja toisaalta kaikki tuntuu niin hirveän epäreilulta. Miksi juuri minä. Miksi olo ei voisi olla koko ajan niinkuin hypomaniassa, miksi pitää tulla laskuja, miksi pitää olla sairas?

”En vain sitä tohtinut itselle myöntää tai sitä itse ymmärtänyt”

Näin jälkeen päin mun oireilu on alkanut jo nuorena, silloin olo on ollut kausittaista ja on ollut useampia masennuskausia. Nyt aikuisena kaikki alkoi rytinällä. Olen aika varma että nyt aikuisiällä mulla on ollut kolme hypomaniaa, kaksi niistä on varmistettuja. Mutta eihän sitä aikaisemmin ole hyvävointisena tehnyt mieli mennä lääkäriin, miksi menisi?

Mulla kaikki alkoi kuopuksen syntymän jälkeen. Oli synnytys ja sitten siitä oli myös yksi ikävä asia/trauma mitkä sitten laukaisivat hypomanian. Mutta kaksisuuntainen siellä taustalla oli jo olemassa. Mulla se näkyi sillon lähinnä rahan tuhlauksena ja impulsiivisuutena. Olin tosi impulsiivinen, hajotin tavaroita yms. Toki oli tietenkin vauhdikkuutta, nopeaa puhetta ja jo silloin mulla oli psykoottisia oireita. En vain sitä tohtinut itselle myöntää tai sitä itse ymmärtänyt. Voin niistä joskus sitten lisää kirjoittaa. Silloin mulla alettiin ekan kerran miettimään kaksisuuntaista.

”Vaikkakin itsellä on jotenkin niin vaikea uskoa että minäkö sairastuin kaksisuuntaiseen”

Siitä sitten tuli lasku masennukseen, mutta se ei ollut niin paha masennus kuin mitä mulla oli ennen hypomaniaa. En tiedä, muistot tuosta ajasta on tosi huteria. Ei oikein tahdo muistaa mitään ja asioiden laittaminen aikajanalle on haastavaa.

Mulla oli siinä välissä sitten jotakuinkin tasapainoinen aika vaikkakin masennustakin vähän oli. Ei kuitenkaan tullut suurempia heittoja. Sitten syksyllä aloin menetyksen vuoksi saamaan taas psykoottisia oireita, joista sitten seurasi hypomania, taas jälleen. Sillon oli vauhtia, oli euforinen olo, puhuin nopeaa, en oikein nukkunut, touhusin montaa asiaa yhtä aikaa, valmiiksi oli vaikea saada mitään, olin impulsiivinen ja ostelin. Sen jälkeen psykiatri sanoi, että tämä on kaksisuuntainen mielialahäiriö. Ja loppujen lopuksi kaksisuuntainen todettiin tutkimusten avulla.

”Mulla on nyt tasaista vaikka vähän ollaan masiksen puolella. Mutta tähän kait sitä pyritään?”

Ja oli juurikin puhetta nyt viime käynnillä että se mun oireilu nuoruudessa on johtunut tästä tai ainakin osittain. Ei se kaikkea selitä. Mun oireet on olleet aika selvät, että silleen kenelläkään ei ole tarvinnut miettiä mitä tämä on, ei ole jäänyt käytöksen osalta mikään epäselväksi. Vaikkakin itsellä on jotenkin niin vaikea uskoa että minäkö sairastuin kaksisuuntaiseen.

Helpottunut on olo toki, nyt saan asiaan kuuluvaa hoitoa ja kaikki tietävät varmasti mitä sairastan. Mulla on hyvä lääkepohja joka on toiminut aika hyvin tähän mennessä. Jos vertaa mun oloa vuoden takaiseen niin on käytöksessä tullut SUURI muutos. Sitä ei varmasti täällä somessa näe. Mutta vuosi sitten olevan hypomania oli paljon rajumpi kuin tämä viimeisin. Senkin asian takia että lääkkeet toimii, puoltaa sekin kaksisuuntaisen diagnoosia. Mulla on nyt tasaista vaikka vähän ollaan masiksen puolella. Mutta tähän kait sitä pyritään? Ettei olisi syvästi masentunut eikä menossa maniaan. Mun vaan nyt pitää tottua tähän perusoloon ja siihen että elämä ei ole yhtä hypomaniaa. Se tunne ei oo totta ja en voi koko ajan voida niin ”hyvin”. Tavallinen elämä hypomanian jälkeen tuntuu niin hurjan tylsältä. Kaipaa sitä energisyyttä.

Semmoinen kirjoitus siitä sitten, olisihan sitä vielä mahtunut tekstiä lisää, mutta jätetään tämä nyt vain tähän. Jos tulee jotain kysyttävää niin multa saa kysyä. Tämä kaikki on vielä itsellenikin tosi uutta, ei pysy kaiken perässä. Mutta eiköhän tässä vuosien aikana ehdi kaikkeen tottua ja kaikesta tulee arkipäivää😊

Ajatuksia vain — pelkkiä ajatuksia

julkaissut rakkauskromosomi, kategoriassa Yleinen

Ajattelin kirjoitella pitkästä aikaa blogiin. Mietin hetken mistä kirjoitan, mistä oikein alkaa. Päädyin siihen että kirjoitan vain siitä mitä mun pään sisältä tulee. Ei mitään tiettyä aihetta, ajatuksia vain.

Oon viime aikoina miettinyt paljon mun sairautta (kaksisuuntainen mielialahäiriö). Miksi se tuli juuri minulle ja ehkä tämä kaikki on vain pahaa unta. En todellakaan haluaisi olla sairas ja yritän koko ajan etsiä muita syitä mun käytökselle. Mikään muu ei ikävä kyllä sovi siihen ja oireethan on ihan selvät kaksisuuntaiselle ihmiselle. Kaikki tuntuu kuitenkin epäreilulta.

“Eikö nyt voisi tulla jo tasaista vai mistä näitä haasteita oikein riittää.”

On olemassa päiviä kun kaikki on hyvin ja elämä tuntuu hyvältä, masennuksesta ei ole tietoakaan. Sitten vastapainoksi on niitä päiviä kun kaikki on tosi vaikeaa ja ajatukset käy jo kuolemassakin. Kuinka rajusti ajatukset voikin vaihdella vain muutamissa päivissä. Mulla se liittyy kaksisuuntaiseen ja luultavasti mulle on tulossa uusi maaninen vaihe, koska viimeksi mulla oli samat oireet ennen sitä. Oman pään on tosi vaikea pysyä tämän kaiken perässä ja tällä hetkellä, juuri tällä hetkellä tuntuu että ei jaksa. Ei ole voimia, ei ole mitään.

Oon myös miettinyt koko elämää ja sitä miten paljon mulla on ollut haasteita jo tähän mennessä. Kiusaaminen, raiskaus, masennus useaan otteeseen, kaksisuuntainen mielialahäiriö. Eikö ne jo riitä?

“Ahdistus pilaa kaiken, ihan kaiken”

Osaan minä ajatella positiivisestikin, että nuo asiat on tehnyt musta vahvemman ihmisen ja voin antaa paljon myös toisille ihmisille. Ilman noita kokemuksia en olisi juuri minä, tällainen millainen olen. Niistä on tullut mulle sekä hyviä että huonoja puolia. Tällä hetkellä työstän niitä huonoja ja olen paljon päässytkin eteenpäin.

Mietin myös yksinäisyyttä. Sitä olen ollut viime aikoina, yksinäinen. On mulla perhe, puoliso, mutta silti siihen kaipaisi enemmän niitä ystäviä joiden kanssa jakaa ajatuksia. Tuntuu vain että niitä ystäviä on vaikea näin aikuisiällä saada/hankkia. Sitten kun on ujo niin ei osaa tehdä aloitetta/lähteä mukaan jos pyydetään esim. kahville. Toivoisin rohkeutta itselle lähteä asioihin mukaan. Ahdistus vielä pahentaa kaikkea, on vaikea lähteä mukaan kun niin ahdistaa. Ahdistus pilaa kaiken, ihan kaiken. Se on pilannut ihmissuhteita minun elämässä, masennus on pilannut. Enkä jaksaisi enää sitä että se tekee niin.

Semmosia ajatuksia siis. Viime aikoina olen saanut voimaa perheestä, meikkaamisesta (kyllä, juuri siitä, se on rauhoittavaa), joulun odotuksesta. Ja on edelleen vaikeaa elämässä vaikka jaksankin meikata. Se on vain semmoinen piristys arjen keskellä ja yritän jaksaa sitä edes tehdä.

Mun ajatukset on tällä hetkellä aika sekavia ja poukkoilee joka suuntaan. Eiköhän ne tässä ajan kanssa tasaannu ja taas huomaa jonain päivänä miten helpompi on olla, on helpompi hengittää.

Minun matka masennuksen kanssa — mistä kaikki alkoi ja mihin on tultu

julkaissut rakkauskromosomi, kategoriassa masennus

Mun masennusmatka on ollut aika pitkä, lähes kaksi vuotta, se on pitkä aika. Toisaalta se on mennyt todella nopeaa, vaikka välissä on tuntunut että aika matelee. Mistä kaikki siis alkoi ja mihin on tultu?

Olen ollut joskus nuorempana masentunut, mutta on ollut monia vuosia välissä kun olen ollut ok. Keskimmäisen raskauden loppupuolella aloin masentua, en sitä edes itse huomannut tai myöntänyt itselleni. Synnytyksen jälkeen kaikki räjähti käsiin, olisi kuin kaikki ois muuttunut mustaksi ja väsytti kamalasti. Tunteet alkoivat olla todella pelottavia, halusin kuolla, jopa tehdä itselleni jotakin. Vauvan itkua en voinut sietää, en kerta kaikkiaan. Se oli todella synkkää aikaa. Synnytyksen jälkeinen masennus.

Siitä mentiin eteenpäin ja masennus oli alkuun todella synkissä vesissä, mutta alkoi helpottamaan ennen kuin tulin raskaaksi kuopuksesta. Masennus alkoi pahentua raskausaikana ja taas oltiin synkissä vesissä. Mutta masennus kuitenkin helpottui loppuraskauteen ja minulla meni todella tasaisesti, nautinkin vähän raskaudesta vaikka raskaus oli todella vaikea. Synnytys meni hyvin ja kaikki vaikutti olevan hyvin, sitten lähipiirissä tapahtui jotain mikä vähän sysäsi takaisin sinne pohjalle. Se ei kuitenkaan ole koko syy, koska synnytyksen jälkeen tapahtui jotakin.

”Se oli todella sekavaa aikaa enkä itsekään muista kaikkea”

Noin muutama viikko synnytyksestä minun käytös muuttui todella radikaalisti. Olin sekava, masennus puski päälle ja minusta tuli todella impulsiivinen. Sitä kesti jonkin aikaa ja jouduin käytökseni takia osastolle. Sitten kun kotiuduin osastolta muutaman päivän jälkeen, tapahtui jotain. Minusta tuli ylivirkeä, höpötin kamalasti, touhusin koko ajan jotakin ja hommat jäi kesken kun olin jo tekemässä jotain muuta, olin impulsiivinen, tuhlasin rahaa kamalasti, olin tullut pohjalta johonkin korkeuksiin. En minä sitä itse nähnyt, saati myöntänyt itselle, mullahan oli aivan loistava olo, yritin peittää sitä. Olin kuitenkin niin impulsiivinen, että puoliso vei minut päivystykseen ja sieltä päädyin takaisin osastolle. Tällä kertaa osastolla olo oli pidempi. Olin siellä viikkoja, vaikka välillä lähdin sieltä pois ja menin heti takaisin. En siis ollut koko aikaa vasten tahtoa hoidossa, lääkärin luvalla sain lähteä pois kun halusin.

No muutaman viikon taisin olla siellä pilvissä, kun tulin alas sieltä niin kaikki oli taas sitä paskaa. Se oli todella sekavaa aikaa enkä itsekään muista kaikkea, olin kuin eri ihminen. Somessa olin silloin hiljaisempi tai sitten päivitin juttuja kovaa vauhtia. En toki kadu mitään julkaisujani, sellaista ei ole päässyt käymään.

”Opin kuitenkin elämään sen kanssa ja vielä joku päivä voin sen vielä itsellenikin myöntää”

Melina oli isänsä kanssa minua moikkaamassa osastolla

Siitä asti on mennyt vuoristoradassa ja olo on etsinyt tasapainoa, joka nyt näyttää alkavan löytyä. Lääkkeet ei vaikuta heti vaan siihen menee viikkoja että ne tasoittaa oloa. On ollut todella vaikea odottaa millon olon tasaantuminen tapahtuu, aika on madellut. Nyt sen aika tuntuu olevan, toivon näin.

Mulla on ollut paljon uuden opettelua ja asioiden itselle myöntämistä, kuten se mahdollinen kaksisuuntainen mielialahäiriö ja persoonallisuushäiriö. Siksi en voi 100% varmuudella sanoa että minulla on kaksisuuntainen, koska siihen tarvitaan todistettavasti kaksi hypomaniaa tai maniaa ennen kuin sen voi diagnosoida. Minulla on ollut yksi hypomaniakausi. Kuitenkin lääkärien mukaan kyllä se minulla aika varmasti on, vaikka yritän sitä koko ajan itseltä kieltää. Olen siinä vaiheessa missä olen tullut sieltä ylhäältä tasaiseen ja elämä tuntuu tosi tylsältä, sitä ei osaa selittää jos ei sitä itse ole kokenut. Mun masennus on parempana, mutta nyt pitää oppia elämään eri sairauden kanssa. En pääse helpolla, mutta kyllä tästä vielä noustaan vahvempana ja viisaampana.

Joten tässä minun matkani mielenterveysongelmien kanssa, tiivistin sen niin hyvin kuin osasin. Tuntuu jotenkin tosi sekavalta kaikki, itsekin vielä prosessoin kaikkea tapahtunutta. Ja mulla on muistikuvat paikoin tosi hataria, toivottavasti muistin kaikki oikein mutta ainakin pääpiirteittäin. Minun matka on ollut pitkä ja kaksisuuntaisen kanssa se ei ikinä tule tavallaan päätymään, koska se on pysyvä sairaus. Opin kuitenkin elämään sen kanssa ja vielä joku päivä voin sen vielä itsellenikin myöntää, vaikka se tuntuu nyt vaikealta. Tällä hetkellä tätä kirjoittaessani olen menossa ihan hyvillä mielillä eteenpäin, kyllä tästä kaikesta selvitään❤️

Miksi minä teen somea

julkaissut rakkauskromosomi, kategoriassa masennus, Yleinen

Miksi teen somea?

Siinäpä vasta kysymys, niin miksi? Aloitin aikoinaan siitä, kun halusin näyttää muille miten ihana lapsi meillä on ja Downin oireyhtymä tekee hänestä niin erityisen. Aikani kirjoitin vain Meeasta, kunnes aloin kirjoittamaan pikku hiljaa myös meidän perhearjesta. Sitten aloin kirjoittamaan raskaudesta, josta päästäänkin asiaan. Sairastuin masennukseen, joka räjähti pitkälti käsiin synnytyksen jälkeen. Se oli kauheaa, olo oli kamala. Silloin mietin mitä teen, jäänkö asian kanssa itsekseni ja esitän somessa että kaikki on hyvin.

”Olen aina halunnut auttaa ihmisiä ja miettinyt miten sen tekisin. Ja nyt minä teen sitä koko ajan”

Me juteltiin mun puolison kanssa ja hän rohkaisi minua kertomaan, koska siellä on varmasti samassa tilanteessa olevia ihmisiä. Hetken tuumailtuani tulin siihen tulokseen, että en halua esittää mitään ja siihenkin asti olin ollut rehellinen meidän arjesta. Miksi lopettaa siihen?

Minä sain yllättävän positiivisen vastaanoton, en edes tiedä miksi odotin muuta? Aloin kirjoittamaan masennuksesta, ahdistuksesta ja ennen pitkään huomasin sen auttavan minua. Mutta se auttoi myös vertaisia joilta tuli minulle viestejä. Ne viestit ovat saaneet minut kirjoittamaan vain enemmän, koska jos näillä omilla höpinöillä voin auttaa muita, niin sen varmasti teen.

”Oon saanut muutamia kommentteja siitä että miten masentuneena jaksan tehdä somea tai hymyillä”

Yksinkertaisesti teen tämän kaiken siksi että saan siitä itselle. Kirjoittaminen auttaa, on helpompi joskus kirjoittaa kuin puhua. Ja toisekseen olen aina tykännyt auttaa ihmisiä, jos voin tätä kautta antaa vertaistukea niin miksi ihmeessä jättäisin sen tekemättä? En varmasti jättäisi. Olen aina halunnut auttaa ihmisiä ja miettinyt miten sen tekisin. Ja nyt minä teen sitä koko ajan. Yksi, kaksi, kolmekin ihmistä on paljon, mutta teitä on ainakin muutama sata. Kiitos kun seuraatte minun matkaa ja kiitos jos voin olla avuksi tätä kautta❤️

Oon saanut muutamia kommentteja siitä että miten masentuneena jaksan tehdä somea tai hymyillä. Se ei tietenkään ole niin mustavalkoista. Kameran edessä on helppo hymyillä sen kaksi sekuntia ja mitä someen tulee, niin teen sitä silloin kun se tuntuu hyvältä. Palaan myös siihen että kirjoittaminen auttaa ja masentuneenakin pitää tehdä mieluisia asioita, jos vain siihen kykenee.

Jatkan tulevaisuudessakin somen tekemistä ja edelleen sillä ajatuksella, että olen rehellinen. Näytän sitä meidän oikeaa arkea. Tietenkään niistä asioista en voi puhua mihin liittyy muita ihmisiä, mikä on ymmärrettävää. Vaikka minäkin haluan näyttää sen rehellisen kuvan meidän arjesta, silti paljon jää näkemättä. Joten muistetaan aina somessa että se mitä me nähdään, voi olla vain pintaraapaisu. Meitä kaikkia joskus koetellaan, eikä kenenkään elämä ole aina helppoa. Silti me selvitään tästä❤️

Miten mulla menee — oon yrittänyt jaksaa

julkaissut rakkauskromosomi, kategoriassa masennus, Yleinen

Nyt oon ollut kotona suurinpiirtein kuukauden päivät. On mennyt vaihtelevasti, toinen päivä on hyvä ja toinen huono, mutta mikä tärkeintä niin siellä on niitä hyviä päiviä. Ja niitä on alkanut tulemaan yhä enemmän ja enemmän.

Itsetuhoisuus on hävinnyt kokonaan, mikä on mahtava asia, en halua tällä hetkellä tehdä itselle mitään. Taannoin se että halusin, oli arkipäivää. Se on aika surullista. Joskus mun päivät meni siihen, kun tuskissani mietin kuolemaa. Se tuska oli tosi kova. Joskus makasin vessan lattialla tuskissani, en tiennyt siinä hetkessä mitä muutakaan tehdä. Halusin karkuun sitä oloa, halusin sen olon loppuvan.

”Tuntuu että ne pitäisi sylkeä ulos, mutta niitä on niin paljon etten tiedä mistä alottaisin”

Oon yrittänyt jaksaa, ehkä käytän liikaakin voimia siihen. Pitäisi antaa itselle armoa ja välillä on ok jos ei jaksakaan. Sitten tulee taas uusi päivä ja voi jaksaa uudestaan. Mä yritän parhaani, muuhun en oikeastaan kykene. Minä teen virheitä, olenhan ihminen. Musta tuntuu että jos en riitä jollekin näin niin sillon en voi sille mitään. Mun sairaus on aiheuttanut mun käytökseen kaikenlaista, enhän olisi sairas jos se ei niin olisi tehnyt. Ihmiset ehkä helpommin sen ymmärtäisivät jos kyse olisi jostain somaattisesta sairaudesta, vaikkapa epilepsiasta. Kai se on jollekin helpompi ymmärtää, mutta yhtälailla masennuksen oireet on oikeita ja ei niitä itse itselleen haluaisi. Voi kun en joutuisi käymään tätä kaikkea läpi ja voisin olla omaitseni. Mutta jos jään siihen vellomaan, niin en pääse eteenpäin ja tämä minulla pitäisi muistaa.

”Silti eihän tämä niin yksinkertaista ole, että nyt ollaankin yhtäkkiä kunnossa”

Mulla on ollut paljon ajatuksia viime aikoina. Tuntuu että ne pitäisi sylkeä ulos, mutta niitä on niin paljon etten tiedä mistä alottaisin. Se onkin yksi asia mikä on rasittanut viime aikoina, olisi niin paljon asiaa. Se sitten toisaalta ahdistaakin, vaikka on paljon muitakin ahdistuksen aiheita. Ei ole ollut oikeastaan viime aikoina sellaista ihmistä kenelle niitä purkaa tai ehkä en ole osannut purkaa. Se tuntuu pahana olona ja siltä kuin aina itkettäisi, mutta kyyneliä ei vain tule. On mulla viikottaiset käynnit mielenterveyshoitajan luona, mutta se on loppujen lopuksi lyhyt aika, eikä siinä ehdi sanomaan kaikkea mikä on mielessä. Mun oma hoitaja on ollut vielä pois töistä, niin uuden kanssa menee aina hetki ennen kuin pääsee kunnolla jutun juurelle.

Vaikka tässä nyt kaikki kuulostaa kauhean negatiiviselta niin ei se sitä koko ajan ole. Välillä tai aika useinkin jo nauran, ihan aidosti. Myös aito hymy näkyy enemmän kasvoilla, se on ihanaa. Olen myös yrittänyt tehdä mielekkäitä asioita, vaikka se tuntuu joskus vaikealta. Silti eihän tämä niin yksinkertaista ole, että nyt ollaankin yhtäkkiä kunnossa. Vielä on matkaa edessä, mutta on sitä jo melkonen matka tultukin eteenpäin. Olen ylpeä itsestäni, useammin. On kuitenkin hetkiä vielä kun en ole ja olo tuntuu toivottomalta. Ahdistuksen kanssa kamppailen vielä joka päivä, mutta olen löytänyt keinoja hallita sitä ja se on tosi mahtavaa. Mutta ahdistuksen kanssa ei ole helppo elää, toivoisin todella sen pian helpottavan.

Kutakuinkin eteenpäin mennään ja minä kyllä selviän tästä. Onhan mulla ihana perhe, mahtavia ystäviä, tukijoukkoja❤️

Mistä syystä jouduin psykiatriselleosastolle

julkaissut rakkauskromosomi, kategoriassa masennus, Yleinen

Miksi minä oikeastaan jouduin sinne osastolle? Sisältövaroitus: Itsetuhoisuus

Mulla tuli kotona hetki, kun pyysin puolisoa viemään minut päivystykseen. Se hetki oli semmoinen että halusin kuolla, jopa halu tehdä itselle jotain oli todella kova. Lasten itku alkoi olla silloin todella hankalaa kuunneltavaa, se ahdisti tosi kovasti. Olin myös viillellyt pahaan oloon, tuskaiseen ja toivottomaan oloon. Mulla oli myös ajatus siitä miten sen kaiken saisi loppumaan.

”Tein semmosia asioita mitkä itselle oli epänormaaleja”

Ne ajatukset säikäytti itseni sen verran, että halusin pikimmiten lähteä päivystykseen. Tai oikeastaan en halunnut lähteä, en tiedä mikä minut silloin sai lähtemään. Olihan mulla ollut niitä ajatuksia ennenkin mutta tällä kertaa ne oli erilaisia, ne oli voimakkaita. En tänäkään päivänä tiedä mikä minut sai lähtemään, ehkä se oli hyvä ystävä joka oli tukena. Kuka tietää?

Toisella kertaa kun jouduin takaisin osastolle, niin mulla meni todella lujaa. Olin vauhdissa ja menossa joka paikkaan, teinkin koko ajan jotakin. Laitoin itseäni, hiuksia, tein kasvonaamiota, halusin tanssimaan. Shoppailin silloin tosi paljon. Se oli erilaista kuin normaalisti ja nyt sen itsekin hahmottaa, kun vointi on suht tasainen. Tein semmosia asioita mitkä itselle oli epänormaaleja.

Olin elämäni kunnossa, vaikka en oikeasti ollut. Mulla oli liikaa vauhtia niinkuin kaksisuuntaisessa mielialahäiriössä maniassa on tai mulla epäillään, että silloin olisi voinut olla hypomania. En tiedä kiinnostaisiko teillä kuulla siitä enemmän?

”Mutta sekin on parempi kuin maata sängyssä aivan masentuneena ja haluta kuolla”

Mun vauhti kuitenkin vaikutti myös siihen, että olin tosi uhmakas, uhmasin lääkäriä vastaan että mulla on kaikki hyvin. En itse asiassa muista siitä kerrasta kauheasti mitään. Mulla oli voimakas tarve liikkua ja höpöttää ja olisin halunnut lähteä tanssimaan, koska kaikki on hyvin. Ei mulla tosiaan ollut. Joudun toistamiseen M1-lähetteellä psykiatriseen hoitoon. Epäilynä silloin kaksisuuntainen mielialahäiriö ja se persoonallisuushäiriö. Vieläkään en diagnoosia ole varmaksi saanut, koska siihen vaaditaan ainakin todistettavasti kaksi maanista jaksoa. Mulla olisi ollut yksi.

Sitten mulla on ollut/on vieläkin masennusta, vaan se masennus alkaa pikku hiljaa helpottamaan. Tilalle on tullut vaikea ahdistus, mutta sekin on parempi kuin maata sängyssä aivan masentuneena ja haluta kuolla.

Lääkäri pohti että raskaus ja nyt viimeinen synnytys olisi laukaissut mahdollisen kaksisuuntaisen ja kaiken tämän. Oikeastaan tämä tuntuu ihan sekamelskasta, siltä se itsestä tuntuu kun ei ole saanut niitä diagnooseja vielä virallisesti. Se helpottaisi niin paljon elämää kun ne voitaisiin sanoa. Mutta niinkuin olen aiemmin sanonut, niin mielenterveysasiat on semmoinen diagnoosiviidakko. Yritäppä sieltä jotain löytää.

Mistä sinä haluaisit kuulla lisää?

Vastauksia teidän kysymyksiin

julkaissut rakkauskromosomi, kategoriassa Yleinen

”Saatteko tyttöjä hoitoon, että saisitte parisuhdeaikaa vkl?”

Kyllä me varmaan saadaan, pitää vaan vähän järjestellä. Uskoisin että ainakin vapaailta olisi järjestettävissä oleva asia ja sitä ollaankin jo suunniteltu. Haaveissa olisi myös vkl vapaa hotellissa, mutta nyt ei ole semmoista mahdollisuutta. Ehkä pian kuitenkin❤️

”Ootko tavannut koskaan livenä muita joilla on/on ollut synnytyksen jälkeinen masennus?”

Kyllä olen tavannut❤️ ja vertaistuki on ihana asia❤️ Minulla on myös paljon läheisiä kenellä on mielenterveysongelmia, joten vertaistukea on riittänyt. Haluan sitä myös osaltani antaa toisille.

”Mistä arvelet masennuksesi johtuvan?”

Alkuun se lähti raskausajasta ja räjähti synnytyksen jälkeen käsiin. Uskon kuitenkin että siinä on paljon tekijöitä. Omat traumat jotka on noussut pintaan äitiyden myötä, asioita on enemmän alkanut miettimään ja pohtimaan.

”Onko sulla mitattu ferritiiniä?”

Kyllä on ja se on seurannassa. Pääsen infuusioon jos se ei ala nousemaan.

”Miten Meea on viihtynyt päiväkodissa?”

Todella hyvin, se on yksi lempparipaikka ja Meealla on ihan mahtava päiväkoti. Ja aivan ihana avustaja, kaikki muutkin hoitajat on kyllä ihan huippuja❤️ Meea pitää aina omaa aamupiiriä muille ja touhuaa kovasti päikyssä muiden kanssa.

”Miten pienet ikäerot vaikuttaa lapsiarjessa? Kerro plussat ja miinukset”

Toisaalta se on ihana asia, koska heistä on paljon seuraa toisilleen. Mutta kyllä sitä riidelläänkin ja välillä väsyttää, kun on niin hektistä. En kuitenkaan kadu asiaa, ihana nähdä kuinka he kasvaa yhdessä ja saavat paljon seuraa toisistaan❤️

+Seuraa toisilleen
+Vauva ajat ovat samaan syssyyn
+Kaikki lastenhoito asiat ovat tuoreessa muistissa
+Samat vaatteet menevät pikkuisille
-Arki on välillä hektistä
-Joskus väsyttää tosissaan hälinä ja äänet mitä kolmesta pienestä tulee

”Onko sulle mietitty sähköhoitoa?”

Ei ole mietitty.

”Mitä sun mies ajattelee siitä, kun jaat teidän elämää avoimesti somessa?”

Hän tukee ja kannustaa minua siihen. Hän on ylpeä minusta❤️ Häntä se ei siis haittaa yhtään ja ollaan yhdessä sovittu tietyt pelisäännöt. Esimerkiksi lapsista ei julkaista vähäpukeisia kuvia tai mitenkään noloja kuvia.

”Miten vuorovaikutus/kiintymyssuhde lähtenyt liikkeelle vauvan kanssa?”

Yllättävän hyvin vaikka olin osastolla monta viikkoa. Toki Jerkku kävi siellä monta kertaa pikkuisen kanssa❤️ Voisin sanoa että paremmin mitä Mimosan, koska hänen syntymän jälkeen olin tosi masentunut tai siitähän tämä kaikki alkoikin. Totta kai ei se varmasti ole niin hyvä, kuin voisi olla koska olin osastolla monta viikkoa. Ei se kuitenkaan huonokaan ole❤️

”Miten puolisosi jaksaa, saako jotain tukea?”

Tähän voisin kysyä vastauksen suoraan mieheltäni. Vastaus: Minusta minä oon jaksanut ihan hyvin tässä. Oon saanut käydä keskustelemassa mielenterveyshoitajan kanssa. Ei kait tässä mitään ihmeempää.

”Saitko ensimmäisen kerran masennusdiagnoosi synnytyksen jälkeen”

En saanut, olen ollut masentunut pari kertaa aikaisemmin.

”Joko teidän lapsiluku on täynnä?”

Tällä hetkellä se ainakin siltä tuntuu, mutta mielihän voi aina muuttua! Haaveilin joskus 4-5 lapsesta. Tällä hetkellä en kuitenkaan olisi siihen valmis.

Maalaaminen on parasta terapiaa

”Millaisia ajatuksia sinulla on tulevaisuudesta?”

Pääosin positiivisia, ihanaa nähdä lasten kasvavan ja ehkä itsekin löydän sen alan mille haluan työllistyä. Joskus heikkoina hetkinä tulevaisuus näyttää toivottomalta, mutta päivä päivältä näitä hetkiä on vähemmän❣️

Oli kysytty myös minun lääkityksestä ja millaisia impulsseja minulla on ollut. Lääkitystä en tällä hetkellä halua jakaa kaikille. Impulsseista tulen kyllä kirjoittamaan, mutta sitten kun olen siihen valmis ja oma vointi on tasainen. Kiitos teille kysymyksistä. Kaikkea kyllä saa kysyä ja vastaan jos se vain on semmoinen johon haluan vastata❤️ Kaikkea saa kysyä❣️

Paluu osastolta kotiin — miten on mennyt

julkaissut rakkauskromosomi, kategoriassa masennus, Yleinen

Pyysin teiltä Instagramin Tarinoiden puolella kysymyksiä ja yksi oli, miten kotona on mennyt?

Kotona on mennyt yllättävän hyvin, ajattelin että alku olisi ollut paljon vaikeampi. Ahdistanut on päivittäin enemmän ja vähemmän, olen joutunut ottamaan siihen tarvittavaa lääkettä. Sitten olen myös käyttänyt lääkkeettömiä keinoja purkaa ahdistusta. Yksi niistä on maalaaminen, siinä pääsee jotenkin ihan eri maailmaan💖

Minun lääkkettömät keinot:

Maalaaminen
Piirtäminen
Kirjoittaminen
Käsien uittamisesta kylmässä vedessä
Paljain jaloin juoksu ulkona
Lenkkeily
Kuminauhalla ranteeseen räpsyttely
Ystävälle soittaminen
Leipominen
Ruuanlaitto
Kylmä suihku
Sauna/lämmin suihku

”Mulla pelotti kauheasti etten pääse arkeen takaisin kiinni, mutta niin vain näköjään pääsin”

Välillä on tosi hankala olla, sillon mulla pitäisi muistaa käyttää niitä lääkkeettömiä keinoja ja sitten jos ne ei auta, niin ottaa se lääke. Sitten on vaikeaa jos annan olon jo mennä niin vaikeaksi ettei tiedä miten päin olisi. Ehkä mulla suurin ongelma tällä hetkellä on se ahdistus! Masennus muuten on nyt jotakuinkin tasapainossa. Mulla kuitenkin uusi lääkitys hakee tällä hetkellä tasapainoaan ja on ihan normaalia, että olo vaihtelee. Ei kuitenkaan mitenkään radikaalisti. Mulla lopetettiin yksi lääke mikä tekee olon ärtyisäksi, sen olon pitäisi kuitenkin alkaa helpottamaan pikku hiljaa.

Ekat päivät oli tosi outoja. Tuntui ettei osaa tehdä mitään ja meni se pari päivää, että pääsi mukaan lapsien arkeen. Tuntu jotenkin tosi oudolta ja hassulta. Mulla pelotti kauheasti etten pääse arkeen takaisin kiinni, mutta niin vain näköjään pääsin. Vielä on työtä edessä, olen kuitenkin jo paljon positiivisemmalla mielellä. Mutta edelleenkin on myös niitä heikkoja hetkiä. Kyllä tämä tästä pikku hiljaa, uskon uuden lääkityksenkin auttavan!

”Mielenterveysongelmat on kyllä suoraan sanottuna oikea diagnoosi h*.”

Tosiaan mulla jäi kaksisuuntainen mielialahäiriö epäilyksi ja siihen mulla on myös nyt lääkitys, joka juurikin tasapainottaa oloa. Ja on se myös niin jo tehnyt. Mulla se on epäilynä, koska mulla ei mitenkään vahvoja oireita ole ollut mutta jos nyt lääke auttaa ja tasapainottaa olon, niin se aika varmasti minulla on. En voi sanoa että olisin iloinen jos sen diagnoosin saan, mutta kaikesta selviää ja senkin kanssa varmasti oppii elämään. Kunhan ottaa vaan sen avun ja hoidon vastaan. Sen kanssa olen kuitenkin nyt jonkun verran kipuillut. Uusi osastojakso tulevaisuudessa ei olisi mitenkään ihme, jos minulla kaksisuuntainen on. Tosiaan kun siinä olo saattaa vaihdella. Oikealla lääkkeellä ja avulla, olo voi pysyä kuitenkin yllättävän hyvänä. Mielenterveysongelmat on kyllä suoraan sanottuna oikea diagnoosi h*.

Joku varmaan taas ajattelee, että mulla ei ole oikein kirjoittaa someen, jos mulla on kaksisuuntainen. Minä en kuitenkaan ikinä kirjoita silloin jos olen jotenkin kiihtynyt yms. Myös puolisoni lukee yleensä minun kirjoitukset, ennen kuin julkaisen ne. Hän ei varmasti antaisi minun julkaista mitään, mikä minua myöhemmin kaduttaisi. Hän on se joka tuntee minut parhaiten ja tietää minusta kaiken❤️

Joten täällä nyt ollaan kotona ja yritän pärjätä ja pärjäänkin tällä hetkellä. Eiköhän kaikki mene hyvin, mutta kaikesta varmasti selviää. Niin se on❤️