Persoonallisuushäiriö vai jotain muuta

Mulla on jo aikasemmin epäilty persoonallisuushäiriötä ja nyt myös osastolla psykiatri olisi vahvasti sitä mieltä, että minulla sellainen voisi olla. Nyt on sitten tutkimukset edessä päin ja olen niistä kyllä onnellinen. Ne tuovat selkeyttä minun elämään ja sitten voin alkaa saamaan hoitoa juuri siihen mihin tarvitseekin.

Minulla ei sinänsä herätä kauhua ajatus persoonallisuushäiriöstä. Sehän olisi ihme jos semmosta ei olisi, kun huomioi minun traumat mitä elämässä on ollut. Ehkä viime päivät, viikot ovat olleet hyvin sekavia ja ei oikein itsekään ole saanut kiinni omista ajatuksista. Kaikesta en ole vielä valmis kirjoittamaan, mutta tiedän että haluan nekin asiat vielä joku päivä teidän kanssa jakaa.


”Muutos ei tapahdu hetkessä, mutta se että olen suuren osan jo itse tiedostanut, se on askel eteenpäin”



Olin ajatellut että en nyt vielä näistä ajatuksista kirjoita, mutta mieli alkoi tekemään ja tuntuu, että nyt on oikea hetki. Nyt kun kaikki on vielä tuoreessa muistissa. Olen joutunut melkoista itsetutkiskelua käymään viimepäivinä ja minulla on paljon käytösmalleja, joiden tulee muuttua. Muutos ei tapahdu hetkessä, mutta se että olen suuren osan jo itse tiedostanut, se on askel eteenpäin. Puhun nyt nimenomaan niistä haitallisista käytösmalleista. Mitkä on haitallisia minulle itselle, mutta myös lähipiirilleni. Ei ole ollut helppo myöntää itselle, että näin en saisi tehdä. Haluisin olla ehjä, ehyt, valmis. Loppujen lopuksi onko meistä kukaan valmis? Elämä on yhtä opettelua päivästä toiseen. Minun täytyy nyt tehdä suuri työ itseni kanssa.

Minun pitäisi oppia olemaan armollisempi itselle, ei olla niin ankara. Tämä elämä on paljon asioiden opettelua ja tutkiskelua. Minulla on tällä hetkellä menossa melkoinen tutkimusmatka itseni kanssa. On myös ollut mukavaa huomata uusia asoita itsessään, vaikka ne ei olisi olleetkaan niin mukavia. Sitten on voinut alkaa vähän pohtimaan mistä ne huonot käytösmallit ovat voineet tulla, vaikka se ei tässä ole pääasia. Pääasia on se että tunnistan ne ja haluan niihin muutosta. Myös se että oikeasti menen itseeni, mietin sitä käytöstä ja haen tietoa siitä mitä ne tunteet on, miten voisin käsitellä vaikeassa tilanteessa niitä tunteita, että ne eivät purkaudu väärällä tavalla ulos. Minun pitää ottaa myös vastuu käyttäytymisestäni.



”Onneksi olen saanut olla täällä osastolla selvittämässä päätä ja levähtämässä. Eihän tämä ole sen kummempaa kuin minkään muun syyn takia sairaalassa oleminen”


Yritän tällä hetkellä koota palasia yhteen. Tuntuu että kaikki palaset ovat pitkin ja poikin, enkä oikein saa mistään kiinni. Minulla on myös epäilty ADD:tä, joka tuo myös oman vaikeutensa ajatuksenjuoksuun! On vaikea välillä keskittyä ja sitten on ihan liikaa asioita pään sisällä. Pään sisällä on välillä ihan sekametelisoppa.


Osastolta pienellä iltalomalla puolison kanssa❤️


Kaiken kaikkiaan minua helpottaa että kohta minun pitäisi saada diagnoosi tälle kaikelle, nimi, selkeys ja ennen kaikkea sillon itsellä on helpompi ymmärtää omaa käytöstä ja ehkä myös helpompi olla armollisempi itselle. Kirjoittelen joskus myöhemmin niistä mitä ne huonot käytösmallit on, kun olen itsekin päässyt niihin enemmän kiinni ja saanut niihin selkeyttä.

Mielenterveysasiat tuntuu välillä melkoiselta viidakolta. Onneksi olen saanut olla täällä osastolla selvittämässä päätä ja levähtämässä. Eihän tämä ole sen kummempaa kuin minkään muun syyn takia sairaalassa oleminen. Täällä minä hoidatan itseäni, koska haluan apua ja itseni taas kuntoon❤️



2 vastausta artikkeliin “Persoonallisuushäiriö vai jotain muuta

  1. Moi! Teidän lapset on mielettömän suloisia ja aina niin nätisti puettuja! Ja kiitos kun puhut avoimesti kipeistä asioista. Olet rohkea kun olet pystynyt myöntämään ongelman ja hakemaan siihen apua. Minulla myös todettiin toisen lapseni syntymän jälkeen kaksisuuntainen mielialahäiriö, joten ymmärrän sinua tosi hyvin. Diagnoosi oli helpotus, vaikkei se tietenkään poistanut jo tapahtuneita vahinkoja parisuhteelle ja meidän perheen taloudelle. Minulla mania ilmeni holtittomana shoppailuna ja huomion hakemisena, josta oli seurauksena ylivelkaantuminen, luottotietojen menetys ja parisuhdekriisi. Velat sain onneksi maksettua omien vanhempien avustuksella, mutta puolison luottamuksen saaminen takaisin vie vielä aikaa. Harmittaa erityisesti lasten puolesta, koska hehän kaikesta eniten kärsivät, kun en kyennyt sairauden ollessa pahimmillaan olemaan heille läsnä sillä lailla kun olisi pitänyt. Mutta suunta on onneksi vain ylöspäin. Samaa toivon sinulle! ❤

    Tykkää

  2. On niin ihana kun jaksat ja uskallat kertoa avoimesti itsestäsi sekä perheestäsi. Itsellä myös persoonallisuushäiriö ja kolme pientä lasta. Onhan tämä rankkaa välillä tai oikeastaan aika usein mutta päivä kerrallaan eteenpäin. Niistä hetkistä nautin kun Itsellä ja perheellä on hyvä olla. Tsemppiä sulle ☺️

    Tykkää

Jätä kommentti Mervi Peruuta vastaus